Työnantajakuva

WWF Green Office tuo luonnon lähelle

Oletko ajatellut millaisen jäljen työpäiväsi jättää luontoon? Green Office -toimistoissa koko työyhteisö opastetaan toimimaan ympäristövastuullisesti.

Työpäivän aikana voi tehdä monia valintoja, joilla voi pienentää ympäristövaikutuksia. WWF Green Office -ympäristöjärjestelmässä kiinnitetään huomiota esimerkiksi liikkumiseen, energiankulutukseen, kierrätykseen ja jätteiden lajitteluun, kestäviin hankintoihin sekä ruokavalintoihin. WWF:n kautta kaikki Green Office -toimistot tukevat myös luonnonsuojelua.

– Onneksi työpaikoilla on paljon mahdollisuuksia edistää kestävää kehitystä ja tehdä ympäristöä arvostavia ratkaisuja – kun vain tartutaan niihin, viestinnän asiantuntija Mira Hannuksela WWF Suomesta kannustaa.

Green Office -teemat ohjaavat toimintaa

Green Office -työtä ohjataan seitsemän teeman avulla. Kaikki toimenpiteet arvioidaan kunkin organisaation tilanteen mukaan yhdessä WWF:n kanssa. Tavoitteena on osallistaa koko työyhteisö toimimaan ympäristövastuullisesti.

– Selvitämme Green Office -työkalujen avulla kunkin toimiston nykytilanteen. Organisaatio saa selkeät ohjeet ja tukea askeliin, joiden avulla ekologista jalanjälkeä pienennetään tehokkaasti. Green Office -sertifikaatti kertoo myös muille, että ympäristöasiat on hoidettu mallikkaasti, Mira Hannuksela sanoo.

WWF Green Office koostuu seitsemästä osa-alueesta: 1) johtamisesta, 2) viestinnästä ja sitouttamisesta, 3) energiasta ja vedestä, 4) hankinnoista, 5) kierrätyksestä, lajittelusta ja siivouksesta, 6) liikkumisesta ja 7) ruoasta.

Yhteisössä on voimaa

Organisaation johdon päätökset ja toimet kiinteistön ja työkulttuurin kehittämiseksi tekevät mahdolliseksi vastuullisen arjen työpaikalla. Toimistoympäristössä jokaisen työntekijän pienilläkin teoilla on merkitystä – yhdessä toimien on helpompi edistää ympäristöasioita kaikkien parhaaksi.

– Johdon sitouttaminen ympäristöasioihin on lähtökohta Green Office -työlle. Näin varmistetaan riittävät resurssit ympäristöasioiden edistämiseen. Henkilöstön sitouttamiseen saa apua esimerkiksi valmiista kampanjamateriaaleistamme. Käyttämällä Green Office -merkkiä viestinnässä ja markkinoinnissa organisaatio saa ympäristöjärjestelmästä parhaan hyödyn, asiakkuuspäällikkö Mikko Kuiri WWF Suomesta sanoo.

Energiankulutuksesta syntyvät usein toimiston suurimmat ympäristövaikutukset. Green Office parantaa kiinteistön energiatehokkuutta, auttaa vähentämään sähkön kulutusta ja ottamaan huomioon energian alkuperän.

– Kannustamme  tekemään vastuullisia valintoja, olipa sitten kyse yhteistyökumppaneista tai hankintapäätöksistä. Kierrättäminen auttaa hyödyntämään jo olemassa olevaa materiaalia ja vähentämään luonnonvarojen ylikulutusta.Green Office -toimistoissa lajitellaan kaikki jätteet ja siivouskumppaniksi valitaan ympäristövastuullinen toimija.

Työmatkat ja lounaat luontoa kunnioittaen

Liikkumisesta syntyy valtaosa toimiston aiheuttamista päästöistä. Green Office kannustaakin listaamaan työasioihin liittyville matkoille kestävän liikkumisen periaatteet.

– Samalla on hyvä tarkistaa, että etäneuvottelukäytännöt ovat kunnossa ja etänä työskentely sujuu saumattomasti, Mira Hannuksela muistuttaa.

Kasvisruoan suosio on lisääntynyt viime aikoina ja henkilöstöravintoloissa on enemmän tarjolla kasvisvaihtoehtoja. Kasvisruoalla onkin pienemmät ympäristövaikutukset kuin lihalla ja maitotuotteilla. Green Office kannustaa lisäämään vastuullista ja kasvispainotteista ruokaa työpaikalla: lounasruokailussa, asiakastarjoiluissa ja kahvihuoneessa.

Vastuullisuus vaikuttaa työnantajakuvaan

Työnhakijat etsivät nykyään tietoa työnantajista yhä enemmän. Yli 60 prosenttia työnhakijoista käy yrityksen sivuilla ennen työhakemuksen jättämistä, selviää CareerArcin tutkimuksesta. Tietoa haetaan muun muassa yrityksen arvoista ja yhteiskuntavastuusta. Vaikka tietoa haetaan, niin Milttonin tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista ei koe saavansa tarpeeksi tietoa yrityksen vastuullisuudesta.

– Vastuullisuus on tärkeä kilpailutekijä. Asiakkaat, sidosryhmät, työntekijät ja työnhakijat haluavat kuulla, miten vastuullisuus on otettu osaksi organisaation arkea. Se on myös tärkeä osa myönteistä työnantajakuvaa, Mira Hannuksela sanoo.

Moni kaipaa työltään toimeentulon lisäksi merkityksellisyyttä ja haluaa työskennellä organisaatiossa, jonka arvot ovat kohdallaan.

– Green Office -toimistossa työntekijöillä on mahdollisuus vaikuttaa ja toimia ympäristöystävällisesti myös työpaikalla. Näin se vaikuttaa myös työntekijäkokemukseen ja työnantajamielikuvaan.

WWF Green Office -verkosto

Green Office vaikuttaa jo noin 80 000 työntekijän arkeen. Paikallisia Green Office -verkostoja on Suomen lisäksi Latviassa, Pakistanissa ja Turkissa.

Green Office -verkosto Suomessa (luvut: heinäkuu 2018)

143 organisaatiota, joissa yhteensä 382 toimistoa

59 000 työntekijää

Green Office -verkosto muissa maissa (luvut: toukokuu 2018)

108 organisaatiota, joissa yhteensä 119 toimistoa

21 000 työntekijää

Kysy lisää ja tule mukaan!

Asiakkuuspäällikkö Mikko Kuiri, WWF Suomi, mikko.kuiri@wwf.fi, 040 5591751, greenoffice.fi

Lähde: www.greenoffice.fi

Kuva: © Suvi-Tuuli Kankaanpää / WWF.