Kesätyötarinat

Vuoden 2024 kesätyökäytäntö on Esteetön kesätyö -kampanja

Vastuullinen työpaikka

Oikotie palkitsee vuosittain vuoden kesätyökäytännön ja tänä vuonna voittajaksi valikoitui Riesa Consultativen Esteetön kesätyö -kampanja (kuvassa vasemmalta Riesasta Sofia Miikkulainen ja Anni Kyröläinen). Kuntarekry toimi kunniamaininnan valitsijana lukuisten upeiden ehdotusten joukosta ja palkinnon jakoi Emma Kolehmainen (kuvassa oikealla).

Kesätyökäytännön palkintoehdokkaat olivat tänäkin vuonna erinomaisia. Osa käytännöistä liittyi työnhakuprosessin parantamiseen ja osa työpaikoilla tapahtuvan kokemuksen ja yhteisöllisyyden luomiseen. Voittajaksi valikoitui Riesa Consultative Oy:n Esteetön kesätyö -kampanja, joka kohdistaa työelämän esteettömyyskeskustelun myös kesätöihin. Monesti vammaiset nuoret, korkeakouluopiskelijat tai vammaiset henkilöt ylipäätään voivat jäädä jälkeen työkokemuksesta jo kesätyövaiheessa. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että tietoa työpaikkojen esteettömyydestä ei ole tai työnantajilla ei ole tietoa vammaisten henkilöiden työllistymiseen liittyvistä kysymyksistä.

Kampanjassa mukana olevat toimijat haluavat tarjota kesätyöpaikkoja myös vammaisille henkilöille. Näitä työpaikkoja ei ole räätälöity juuri vammaisia henkilöitä varten, vaan työnantajat edistävät yhdessä esteettömyyttä tarjoamalla työpaikkoja, jotka soveltuvat kaikille, myös esteettömyyttä tarvitseville hakijoille. 

Esteetön kesätyö -kampanjan avulla voidaan parantaa vammaisten nuorten mahdollisuuksia saada työnhaussa tarvittavaa työkokemusta jo opintojen aikana ja siten lisätä työnhaun yhdenvertaisuutta, kun periaatteena on, että yhteistyöyritysten tarjoamat kesätyöpaikat ovat kaikille sopivia. Riesa on löytänyt hienon tavan Suomen johtavana esteettömyysasiantuntijaorganisaationa osallistaa myös muita suomalaisia työnantajia tarkastelemaan kriittisesti omia rekrytointiprosessejaan ja työllistämisperiaatteitaan. Tästä syystä vaikutus on vain yhtä työnantajaa laajempi ja vuoden 2024 kesätyökäynnön arvoinen. 

Lue lisää Esteetön kesätyö -kampanjasta täältä ja muista 2024 kesätyövuoden palkituista täältä

Kuva: Niko Jekkonen