Vastuullisuus

Vuoden 2021 vastuullisimmat työnantajat ja kansan äänestämä työelämän vastuullisuusteko palkittiin!

vastuullisimmat työnantajat 2021
Vastuullinen työpaikka

Vastuullinen työnantaja- kampanja palkitsee vuosittain vuoden vastuullisimmat työnantajat. Suomen suurimmassa työelämän vastuullisuustutkimuksessa työntekijät saavat äänensä kuuluviin ja tutkimukseen voivat osallistua kaikki kampanajssa mukana olevat organisaatiot. Vastuullinen työnantaja -kilpailun tulokset perustuvat täysin työntekijöiden arvioihin työnantajistaan. Työnantajat kilpailevat organisaation koon mukaan kolmessa eri kategoriassa: pienet ja keskisuuret organisaatiot, suuret organisaatiot ja 1000+ organisaatiot.  

Vastuullinen Työnantaja -kampanja huipentui tänään Suomen vastuullisimpien työnantajien nimeämiseen. Voittajat selviävät Vastuullinen työnantaja 2021 -tutkimuksen tuloksista. Tutkimukseen vastasi 6058 suomalaista yli 30 organisaatiosta. Mukana vastaamassa oli yritysten työntekijöitä, asiantuntijoita, esihenkilöitä sekä ylintä johtoa. Tutkimuksen toteutti IROResearch.

Vuoden 2021 vastuullisimmiksi työnantajiksi nousivat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Fingrid ja IKEA Suomi.

Toiselle sijalle ylsivät Codeo Oy, Elo työeläkeyhtiö sekä Sitowise Oy ja kolmanneksi eri kategorioissa sijoittuivat Analyse2, Keva sekä Veikkaus. Eri kategorioiden TOP 5 sijoitukset näkyvät kuvassa (alla.)  

VTA21 top 5 työnantajat ranking

Vastuullisimmat työnantajat 2021 TOP 5 eri kategorioissa

Vastuullinen työnantaja -kampanja palkitsi tilaisuudessa myös vuoden 2021 työelämän vastuullisuusteon. Työelämän vastuullisuustekoja kerättiin ensin kansalta avoimesti koko huhtikuun ajan ja yli 40 ehdotuksesta valittiin kymmenen ehdokkaan TOP 10 shortlist, josta kansa sai äänestää voittajan. Ääniä annettiin yhteensä 1570 ääntä ja voittajaksi selviytyneen S-ryhmän luomat mallit työntekijöiden mielenterveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi saivat huikeat 21,7% äänistä. 

Vuoden 2021 työelämän vastuullisuusteko TOP5

Vuoden 2021 työelämän vastuullisuustekojen TOP 5
​​​​

Lue lisää Vuoden vastuullisimmista täältä! 

Lisätietoa kampanjasta:

Vastuullinen työnantaja on Oikotie Työpaikkojen yhteiskunnallinen työnantajakuvakampanja, joka rakentaa parempaa työelämää Suomeen nyt ja tulevaisuudessa. Kampanjassa rakennetaan vastuullista työnantajakuvaa ja kehitetään työelämän käytäntöjä tutkimustiedon ja case-esimerkkien kautta. Kampanjassa mukana olevat työnantajat sitoutuvat edistämään kampanjan kuutta vastuullisuusperiaatetta. 

Kampanjassa on vuonna 2021 mukana jo 115 työnantajaa ja 25 asiantuntijaorganisaatiota!

Oikotie selvitti: johtajilla ja työntekijöillä erilaiset näkemykset työelämän vastuullisuudesta

Lataa täältä Vastuullinen työnantaja 2021 -tutkimuksen tiivistelmä

 

Lisätiedot:

Hanna Auvinen, hanna.auvinen@oikotie.fi
Oikotie Työpaikat

artikkelikuva: BigStock