Vastuullisuus

Vastuullisuus on työnantajalle valtti

Vastuullisuudesta on tullut megatrendi, ilmiö ja puheenaihe, joka tulee vastaan joka päivä monessa eri muodossa. Hyvä niin, sillä elinympäristöämme ja yhteiskuntaamme kohtaavat valtavat haasteet aina ilmastonmuutoksesta biodiversiteetin kiihtyvään vähenemiseen, väestön ikääntymiseen sekä hyvinvoinnin ja osaamisen polarisaatioon.

Työllä on mahdollista ratkaista näitä maapallon ja ihmiskunnan kannalta viheliäitä ja äärimmäisen monimutkaisia haasteita. Työllä luomme ja otamme käyttöön uutta teknologiaa, joka lisää energia- ja materiaalitehokkuutta ja vähentää päästöjä. Työllä tehdään tutkimuslaitoksissa ja yrityksissä innovaatioita, jotka helpottavat ihmisten elämää ja joilla nostetaan loputkin maapallon väestöstä köyhyysloukusta pois. Vastuulliselle työlle on siis valtava, akuutti tarve.

Vastuullinen työ - merkittävä tekijä

Rekrytoinnin näkökulmasta vastuullinen työ on noussut merkittäväksi tekijäksi siinä, miten hyvin työn tarjonta ja kysyntä kohtaavat. Monella yrityksellä on jo nyt pula heille sopivasta osaamisesta. Tämän pulan ennustetaan pahenevan lähivuosina sekä tietointensiivisessä asiantuntijatyössä että henkilötyöintensiivisemmillä palvelualoilla. Yrityksen vastuullisista toimintatavoista viestiminen sitouttaa nykyisiä työntekijöitä ja houkuttelee uusia osaajia hakemaan yritykseen töihin kilpailijan sijaan.

Oman kokemukseni mukaan suomalaisissa yrityksissä tehdään keskimäärin erittäin hyvin suunniteltua ja arvokasta työtä, toimitaan vastuullisesti ja kehitetään toimintaa jatkuvasti. Suomalaisten yritysten, varsinkin pk-sektorin, suurin haaste on yleensä sen viestimisessä, miten vastuullista ja hyvää työtä heillä tehdään.

Kolme näkökulmaa suomalaisen työn vastuullisuuteen

Mitä vastuullinen, Suomessa tehty työ sitten on? Mikä tekee työstä vastuullista? Lähdimme Suomalaisen Työn Liitossa vastaamaan tähän kysymykseen tutkimalla, mitä suomalaiset arvostavat ja liittävät vastuullisuuteen ja mitä he odottavat yrityksiltä. Tärkeimmäksi asiaksi nousi luonnollisesti odotus siitä, että yritykset minimoivat ympäristölle tuottamiaan haittoja ja valmistavat tuotteita, jotka kestävät aikaa ja kulutusta. Tämän lisäksi suomalaiset nostavat tärkeiksi asioiksi työpaikkojen luomisen ja tarjoamisen, verojen maksamisen ja sen, että yritykset pitävät huolen työntekijöittensä hyvinvoinnista ja yhdenvertaisuudesta.

Kysyimme samaa myös jäsenyrityksiltämme – mitä asioita he pitävät tärkeimpinä vastuullisuuden kannalta ja mitkä ovat ne asiat, joissa on eniten kehitettävää ja parannettavaa? Kärkeen tärkeysjärjestyksessä nousivat hyvä työnantajuus sekä toiminnan ja alihankintojen ekologinen ja toiminnallinen vastuullisuus. Eniten kehitettävää yritysten ylin johto koki olevan vastuullisuudesta viestimisessä.

Tämän pohjalta olemme hahmottaneet kolme näkökulmaa suomalaisen työn vastuullisuuteen. Ensinnäkin vastuullinen työ tuo työpaikkoja ja hyvinvointia Suomeen. Tämä on se taloudellinen ulottuvuus, jonka Suomessa tehty valmistus ja palvelut tuottavat, mukaan lukien ne verotulot, jotka syntyvät yritysten toiminnasta ja työn verotuksen kautta.

Toinen vastuullisuuden kulmakivi on tuotannon ja hankintojen vastuullisuus: valmistuksessa ja palvelutuotannossa minimoidaan ympäristölle koituvat haitat ja varmistetaan, että myös alihankkijat ja tavarantoimittajat noudattavat olemassa olevia lakeja ja määräyksiä eivätkä toimi ympäristössä, jossa työntekijöiden terveys vaarantuu.

Kolmas tekijä vastuullisessa suomalaisessa työssä on hyvä työnantajuus: yritykset sitoutuvat siihen, että heidän työntekijöittensä hyvinvointia ja osaamisen kehittymistä tuetaan osana työnkuvaa. Myös yhdenvertaisuus työntekijöiden keskuudessa sekä rekrytoinnissa että yrityksen joka päiväisessä toiminnassa on keskeinen tekijä hyvässä työnantajuudessa.

Käytännössä meidän kaikkien – olimme sitten yrityksen omistajia, johtajia tai työntekijöitä – kannattaa viedä vastuullisuustyötä eteenpäin organisaation toimintatapoja kehittämällä.

Prosessien ja vastuullisuuden tulee olla kunnossa, mikä on jatkuvan parantamisen kehä. Mutta muistetaan myös viestiä hyvistä teoista sekä sisäisesti että ulkoisesti! Ja sitten lopuksi vielä se iso kuva: tärkeintä on löytää työn kautta uusia ratkaisuja niihin haasteisiin, joita planeettamme ja me kohtaamme.  

Tero Lausala on valtiotieteitä ja kauppatieteitä opiskellut Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja, joka on tehnyt ja nähnyt suomalaista työtä niin valmistavan teollisuuden, palveluiden kuin yliopistomaailmankin palveluksessa.