Vastuullisuus

Vastuullinen työnantaja antaa tilaa kehittyä ja rohkaisee oppimaan uutta Destiassa

Destia Oy

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö.
Vastuullinen työpaikka

Infra-alan palveluyhtiö Destialla on työhyvinvoinnin perustukset kunnossa. Vastuullinen Työnantaja -tutkimuksessa menestynyt organisaatio liputtaa kommunikaation puolesta ja pyrkii tuomaan yksilöiden potentiaalia esiin.

”Merkitys syntyy siitä, että saan vapautta toimia erilaisten haasteiden parissa ja sitä kautta oppia uutta”, kertoo geosuunnittelija Juha Selänpää.

Geosuunnittelijaa tarvitaan käytännössä aina, kun jotain rakennetaan maan päälle. Maapohjan asiantuntijat ovat rakennusprojekteissa mukana kaavoituksesta lähtien. Selänpään panos näkyy niin rakennusten turvallisuudessa, kustannuksissa kuin hiilijalanjäljessä. Destian esihenkilötyötä hän kiittää mahdollisuuksien antamisesta.

”Keskustelemme säännöllisesti esihenkilön kanssa siitä, mihin suuntaan haluan kehittyä ja millaiset projektit kiinnostavat. Sitten kun tulee mentyä ennalta tuntemattomalle alueelle, niin tulee aina myös opittua uutta”, Selänpää tietää.

Juha Selänpää Juha Selänpää

Vastuullinen Työnantaja -tutkimuksessa Destia pärjäsi hyvin etenkin mitattaessa työn merkitystä ja työssä kehittymistä. Menestyksen takaa löytyy satsauksia sisäisiin valmennusohjelmiin sekä säännöllisiin kehitys- ja urakeskusteluihin. Destialaisia myös kannustetaan itsensä kehittämiseen työajalla.

Yksi tärkeä merkityksellisyyden moottori on destialaisten yhteiskunnallinen panos. Infran ylläpito ja elinympäristöjen rakentaminen vaikuttaa lähes kaikkien suomalaisten elämään tavalla tai toisella ja pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä.

Yhdessä yksilöinä

Inhimillinen esihenkilötyö ja säännöllinen kommunikointi auttavat tunnistamaan hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä ennusmerkkejä työyhteisössä. Lisäksi satsataan koulutuksiin, terveydenhuoltoon sekä liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen. Työhyvinvointi on monen eri palasen summa, kertoo konsernin laatupäällikkö Hannele Sivonen (kansikuvassa).

”Esihenkilöiden tehtävä on varmistaa, että jokaisella on hyvä olla, ja että alaisilla on matala kynnys ilmoittaa eteenpäin, jos yhteisössä tapahtuu muutosta”, Sivonen muistuttaa.

Sivonen itse saapui Destialle kymmenen vuotta sitten suunnittelijana. Sen jälkeen työnkuva on vaihtanut muotoaan aina asiantuntijatehtävien kautta konsernitason vastuutehtäviin. Salaisuus talossa viihtymiselle piilee ennen kaikkea yhteisössä.

”Porukka on ollut huippua joka puolella taloa. Ei mitään itsenäistä pipertämistä, vaan asioita tehdään yhteisvoimin”, Sivonen iloitsee.

Isosta talosta löytyy tehtävää moneen lähtöön, joten joukosta pyritään tunnistamaan potentiaalia ja tarjotaan mahdollisuuksia siirtyä myös kokonaan uusiin haasteisiin. Sivosen mukaan organisaatiokulttuurissa yhdistyy yhteisen tekemisen ja yksilön huomioimisen parhaat puolet.

”Kehittämistarpeet otetaan tosissaan ja yritys menee vuosi vuodelta eteenpäin, myös vastuullisuuden näkökulmasta. Työntekijänä on helppo seistä selkä suorana sellaisen yrityksen takana, joka kuuntelee henkilöstöä ja pitää huolta ihmisistä.”

Destia valittiin Vastuullinen työnantaja -tutkimuksessa 2022 suurten työnantajien kategoriassa vuoden vastuullisimmaksi työnantajaksi, käy lukemassa täältä lisää tuloksista! 

Toimittaja: Väinö Vasara
Kuvaaja: Niko Jekkonen