Vastuullisuus

Vastuullinen kesäduuni -kampanja 10 vuotta – sinäkin voit auttaa nuorta innostumaan työelämästä

Kesätyö merkitsee nuorelle muutakin kuin taskurahaa. Ensimmäinen työpaikka on tärkeä oppikokemus ja ensikosketus aikuisempaan arkeen. Vastuullinen kesäduuni on auttanut nuoria laadukkaampien kesätyökokemusten pariin vuodesta 2010. Mitä tässä ajassa on saatu aikaan ja miltä näyttää vastuullisen kesäduunin tulevaisuus?

Vastuullinen kesäduuni on alkujaan Lasten ja nuorten säätiön perustama kampanja, jonka lähtöajatuksena oli estää nuorten syrjäytymistä kesätyöpaikan avulla. Kampanja sai nopeasti tuulta alleen, ja nyt yhdeksän vuotta myöhemmin kampanjassa on mukana yli 540 työnantajaa ja kolmisenkymmentä kumppania. Nykyisin kampanjan vetovastuu on Oikotie Työpaikoilla, mikä maksimoi kampanjan näkyvyyden ja auttaa näin yhä useampaa nuorta saamaan positiivisen startin työelämään.

Kampanjan projektijohtajana jo viidettä vuotta toimiva Päivi Salminen-Kultanen kertoo, mitä 10 vuotta täyttävä Vastuullinen kesäduuni -kampanja merkitsee niin nuorten kuin työnantajien näkökulmasta.

Mitä kesätyöpaikka nuorelle merkitsee?

Kesätyö on nuorelle tilaisuus oppia paitsi työelämästä myös omasta itsestään. Kun nuori pääsee kokemaan onnistumisen iloa ensimmäisessä oikeassa työpaikassaan, hänen itsetuntonsa kasvaa ja kesäduunista jää käteen muutakin kuin ensimmäinen itse ansaittu palkkapussi – luottamus omaan osaamiseen sekä innostunut käsitys työelämästä. Innokkaasta asenteesta hyötyvät luonnollisesti myös työnantajat, sillä tämän päivän kesätyöntekijä voi hyvin olla työnantajan tuleva osaaja ja jopa tulevaisuuden johtaja.

Mitä vastuullinen kesätyö tarkoittaa?

Vastuullisuus ei ole pelkkää sanahelinää vaan tarkoittaa, että kesätyötä tarjoava yritys todella kantaa vastuun siitä, että nuoren ensimmäiset kokemukset työelämästä antavat syyn luottaa vahvaan tulevaisuuteen. Siihen ohjaavat myös kampanjan kriteerit, joita noudattava yritys lupaa nuorelle hyvän hakijakokemuksen, mielekkään työn, hyvän perehdytyksen ja ohjauksen, oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun, kohtuullisen palkan sekä kirjallisen työsopimuksen ja työtodistuksen. Hyvän kesätyöpaikan tarjoava työnantaja opettaa samalla vastuullisuutta työhön otetulle nuorelle.

Millaisia eväitä Vastuullinen kesäduuni -kampanja tarjoaa nuorille?

Työelämässä menestyminen vaatii taitoja, joita ei koulun penkillä voi oppia. Työllistyminen uran alkuvaiheessa on yksi suurimmista nuorten kokemista haasteista. Siksi kampanja pyrkii sparraamaan nuoria kaikilla osa-alueilla aina omien vahvuuksien tunnistamisesta työhakemuksen ja ansioluettelon tekemiseen sekä työhaastattelutilanteessa menestymiseen.

Oppiakseen nuori tarvitsee palautetta, jonka antamista kannattaa organisaatioiden sisällä opetella – nuorten lisäksi sitä kaipaavat myös vakituiset työntekijät. On hyvä muistaa, että palautteenannon ei tarvitse olla erikseen järjestetty ja ihmeellinen tilaisuus vaan palautetta pitää pystyä antamaan rakentavasti ihan arkisissa tilanteissa.

Mitä vastuullisen kesäduunin tarjoaminen merkitsee työnantajalle?

Kesätyöntekijöiden palkkaaminen on yritykselle valmistautumista tulevaan. Osaajapula on todellisuutta, ja pienten ikäluokkien tullessa työikään kilpailu tekijöistä kasvaa.

Uuden sukupolven osaajat haluavat tietää entistä tarkemmin, millainen yritys ja työ on kyseessä ja millaisia tulevaisuudennäkymiä työpaikka tarjoaa. Yritysten on pystyttävä viestimään nuorten ehdoilla ja otettava nuorten suosimat sosiaalisen median kanavat, kuten Instagram ja Snapchat, osaksi strategiaansa. Vastuullinen kesäduuni on oppikokemus myös työnantajalle: se on työväline oman työnantajakuvan ja rekrytointiprosessien kehittämiseen sekä keino innostaa nuoria oman toimialan opintojen pariin.

Millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia kampanjalla on?

Harva työnantaja ajattelee, kuinka ainutlaatuista suomalainen kesätyökulttuuri koko maailmassa on. Muiden maiden lyhyet kesälomat eivät kannusta työntekoon vaan houkuttelevat lomailemaan sen pienen ajan, kun lomailu on mahdollista.

Meillä suomalaisilla on mielestäni näytön paikka: suuret ikäluokat eläköityvät ja syntyvyys laskee. Osaajapula vaivaa monia aloja jo nyt, mutta pahin on vasta edessä. Vastuullisia kesäduuneja tarjoamalla voimme kannustaa nuoria opiskelemaan ja rohkaista heitä tutustumaan työelämään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Samalla voimme Suomen pienestä koosta huolimatta näyttää mallia koko maailmalle.

Miten vastuullinen kesäduuni -kampanja kehittyy?

Nuorten odotukset ja kokemukset ovat tärkeä kehittämisen työkalu ja nuorten rooli kampanjan eteenpäin viemisessä on merkittävä. Joka kesä kampanjan päättyessä toteutamme Kesäduunitutkimuksen, johon vastasi viime vuonna lähes 8 000 nuorta. Nuorten antama avoin ja rehellinen palaute auttaa yrityksiä kehittämään omaa toimintaansa, ja samalla me saamme konkreettisia kehityskohteita kampanjan suhteen sekä ehdotuksia näiden ratkaisemiseksi.

Työnantajat pystyvät hyödyntämään tutkimustietoa seuraavan kesän työpaikkoja suunnitellessaan. Eri vuosien tutkimustuloksia vertailemalla sekä vastuullisia kesätyöpaikkoja tarjoavat yritykset että me kampanjan parissa työskentelevät voimme mitata, kuinka olemme tavoitteissamme onnistuneet.

Miten kampanjaan pääsee mukaan ja kannattaako se?

Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan osallistuminen tuo yritykselle näkyvyyttä sekä kampanjasivustolla että sosiaalisessa mediassa. Mukana olevat yritykset voivat ilmoittaa kesätyöpaikoistaan maksutta Oikotiellä. Organisaatiot saavat käyttöönsä kampanjan virallisen logon sekä materiaaleja, jotka auttavat viestimään positiivista työnantajakuvaa niin nuorille, asiakkaille kuin muillekin sidosryhmille. Kampanjaan osallistumalla yritykset pääsevät kehittämään kesätyöprosessejaan ja työnantajakuvaansa.

Nyt jos koskaan meidän kannattaa asettua nuoren asemaan ja muistella, kuinka vaikeaa ensimmäisten työpaikkojen saaminen oli sekä miten ne vaikuttivat siihen, millaisia ihmisiä me tänä päivänä olemme ja millä alalla vaikutamme. Anna hyvän kiertää ja tarjoa nuorelle se ihka ensimmäinen kosketus työelämään. Anna nuorelle mahdollisuus oppia ja kokea asioita, joita koulussa ei voida opettaa.

-Päivi Salminen-Kultanen