Työnantajakuva

Vantaan kaupunki: Peliratkaisu matalan kynnyksen työkaluna rekrytoinnissa

Case

Kun Oikotie kertoi uudesta peliratkaisusta rekrytoinnin tueksi, Vantaan kaupunki tarttui tilaisuuteen. Lopputuloksena syntyi kolme erilaista peliä, joiden avulla työnhakija pääsee tutustumaan kaupungin uramahdollisuuksiin rennolla meiningillä.

Vantaan kaupunki oli jonkin aikaa pohtinut keinoja työnantajamielikuvan kehittämiseen ja uramahdollisuuksista viestimiseen. Eräs työkalu löytyi ennestään tutulta yhteistyökumppanilta.

– Yhteyshenkilömme Oikotieltä kertoi peliratkaisusta, joka oli juuri lanseerattu ja vaikutti tavoitteisiimme sopivalta, Vantaan kaupungin rekrytointikonsultti Sirpa Mikkola kertoo.

Kyseessä on esimerkiksi työpaikkailmoituksen yhteyteen liitettävä leikkimielinen testi, joka kartoittaa työnhakijan ominaisuuksia ja vinkkaa niiden pohjalta, minkälainen rooli tälle sopisi tiimissä.

Peli korostaa, että kaikenlaisille ihmisille on tilaa työyhteisössä.

– Haimme työkalua, joka herättelee hyvää fiilistä sekä kertoo, millaista meillä on olla töissä. Sloganimme rohkea ja rento Vantaa välittyy ratkaisun kautta hyvin. Haluamme olla helposti lähestyttävä työpaikka, Mikkola sanoo.

Monikäyttöisyyden monet hyödyt

Yhteistyökampanjan suunnitteluvaiheessa ajatuksena oli hyödyntää pelejä esimerkiksi opiskelijamessuilla työkaluna Vantaan kaupungin uramahdollisuuksiin tutustumisessa. Fyysisten tapahtumien peruunnuttua peliratkaisu on kuitenkin todettu toimivaksi myös virtuaalitapahtumissa.

– Tämä on siitä hyvä tuote, että se soveltuu niin moneen. Sen avulla pääsee matalalla kynnyksellä näkemään, millaista meillä on työskennellä ja mitä kaikkia mahdollisuuksia meillä onkaan, Mikkola toteaa.

Kampanjaan valittiin mukaan aloja, joilla on haasteita pätevän työvoiman saatavuudessa. On erityisen tärkeää, että potentiaaliselle työnhakijalle välittyy työnantajasta positiivinen mielikuva heti rekrytointi-ilmoituksesta lähtien. 

Mikkolan mukaan pelit ovat tavoittaneet kohdeyleisönsä hyvin ja palaute on ollut positiivista. 

– Rekrytointitilanteessa hakijat ovat tuoneet esille, että olipas hauska peli – tällainen näkyvyys on tietysti tervetullutta.

Työnantajan arvot hyvin esillä

Pelejä laadittiin kaikkiaan kolme erilaista – varhaiskasvatus, sosiaalitoimi ja kotihoidon lähihoitajat saivat kukin oman pelinsä. Ideointivaiheeseen otettiin mukaan alan työntekijöitä kertomaan omasta työstään ja alan erityispiirteistä.

– Oikotien puolelta mukana ollut tiimi osasi todella hyvin pukea ajatuksiamme sanoiksi ja auttoi tuomaan esille ne olennaisimmat asiat. Jokaisesta pelistä laadittiin erilaisia versioita, joita pääsimme yhdessä hiomaan ja kehittämään, Mikkola kertoo.

Yksi Vantaan kaupungin arvoista on yhteisöllisyys, mikä näkyy siinä, että uusia ideoita kokeillaan ennakkoluulottomasti ja työyhteisössä vallitsee avoin, keskusteleva ilmapiiri. Mikkola toteaa, että tämä viesti on saatu sisällytettyä peleihin onnistuneesti.

 – Vantaalla haluamme antaa jokaiselle mahdollisuudet kehittyä ja osallistua kehittämiseen. Peleistäkin nousee esiin se, että meillä pääsee vaikuttamaan työyhteisön toimintaan sekä kokeilemaan uudenlaisia tapoja tehdä töitä.

 

Toimittaja: Emma Järvi