Työnantajan velvollisuus tarjota lisätyötä osa-aikaiselle työntekijälle
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2017:4 arvioitiin lisätyön tarjoamisvelvollisuutta osa-aikaiselle työntekijälle. Tapauksessa tuli myös arvioitavaksi syrjinnän kielto.
Tapauksessa työntekijä oli työskennellyt osa-aikaisena kodinkonemyyjänä, kun työnantaja oli tehnyt oppisopimuksen uuden työntekijän kanssa. Myöhemmin osa-aikaisen työntekijän äitiysvapaan aikana työnantaja oli palkannut toisen uuden työntekijän vakituiseen työsuhteeseen. Molemmat uudet työntekijät työskentelivät kodinkonemyyjinä. Kysymys oli siitä, olisiko näitä töitä tullut tarjota ensin osa-aikaiselle työntekijälle.
Osa-aikaiset työntekijät asetettava etusijalle työtä tarjottaessa
Jos työnantaja tarvitsee lisää työntekijöitä hänen osa-aikatyötä tekeville työntekijöilleen sopiviin tehtäviin, työnantajan on lain mukaan tarjottava näitä lisätunteja osa-aikatyöntekijöilleen ennen uusien työntekijöiden palkkaamista. Työnantajan velvollisuus lisätyön tarjoamiseen voi väistyä, jos lisätyön tarjoaminen osa-aikaiselle työntekijälle olisi liiketaloudellisten syiden johdosta epätarkoituksenmukaista. Lisätyön tarjoamisvelvollisuutta ei ole myöskään silloin, jos työsopimus on tehty osa-aikaiseksi työntekijän aloitteesta ja pyynnöstä tai hän on muutoin saattanut työnantajan tietoon, ettei ole kiinnostunut lisätyöstä. Korkeimman oikeuden mukaan työnantajan on tällaiseen perusteeseen vedotessaan näytettävä se toteen.
Oppisopimus työsopimukseen verrattava sopimus
Tapauksessa työnantaja oli vedonnut siihen, ettei oppisopimuksessa ollut kysymys työtehtävistä, vaan koulutuksesta, josta oli sovittu koulutuksen järjestäjien kanssa ja josta työnantajalle maksettiin korvausta. Lisäksi oppisopimuksella työtä tekevä henkilö oli työskennellyt eri myymälässä kuin osa-aikainen työntekijä.
Korkein oikeus totesi oppisopimuksen olevan määräaikainen työsopimus, joka toteutetaan pääosin työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä ja josta maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Koulutus edellyttää, että työnantaja voi tarjota koulutettavalle työtehtäviä. Siten taustalla olevista koulutus- ja rahoitusjärjestelyistä huolimatta oppisopimuksen pääasiallisena sisältönä oli työn tekeminen eikä koulutuksen antaminen. Oppisopimukseen perustuva työsopimus voitiin rinnastaa muihin työsopimuksiin.
Tapauksessa oli riidatonta, että oppisopimuksen tekemisen aikaan osa-aikainen työntekijä olisi ollut halukas tekemään lisätyötä. Kyseinen työntekijä oli myös tehnyt muutamia kuukausia lisätyötä samassa myymälässä, jossa oppisopimuksella työskentelevä henkilö teki töitä. Työnantajalla ei katsottu olleen hyväksyttäviä perusteita olla tarjoamatta lisätyötä ensisijaisesti osa-aikaiselle työntekijälle oppisopimuksen tekemisen sijaan. Työnantaja oli rikkonut lisätyön tarjoamisvelvollisuuttaan.
Lisätyön tarjoamisvelvollisuus perhevapaan aikana
Osa-aikaisen työntekijän ollessa äitiysvapaalla työnantaja palkkasi uuden työntekijän vakituiseen työsuhteeseen samaan tehtävään ja samaan myymälään, jossa osa-aikainen työntekijä oli työskennellyt ennen perhevapaataan. Kyse oli siten sellaisesta työstä, joka olisi ollut osa-aikaiselle työntekijälle sopivaa ja jota olisi tullut tarjota ensisijaisesti hänelle.
Korkeimman oikeuden mukaan työnantajalla ei ollut velvollisuutta tarjota lisätyötä osa-aikaiselle työntekijälle siltä osin, kun kyse oli hänen perhevapaansa ajaksi sijoittuvasta tilapäisestä työvoiman tarpeesta. Koska uusi työntekijä oli kuitenkin palkattu toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen, perhevapaan päättymisen jälkeisen ajan osalta työnantaja oli rikkonut velvollisuuttaan tarjota lisätyötä ensisijaisesti osa-aikaiselle työntekijälle. Lisäksi korkein oikeus katsoi, että osa-aikainen työntekijä oli äitiysvapaalla olemisen vuoksi asetettu epäedulliseen asemaan lisätyön osalta. Työnantajan katsottiin lisätyön tarjoamisvelvollisuutta rikkomalla syyllistyneen myös tasa-arvolaissa kiellettyyn syrjintään.
Työnantaja tuomittiin maksamaan työntekijälle korvausta ansionmenetyksestä yhteensä 17.431,90 euroa ja tasa-arvolain mukaista hyvitystä 5.000 euroa.
Tapaus osoittaa, kuinka laaja-alaisesti lisätyön tarjoamisvelvollisuus ulottuu osa-aikaiselle työntekijälle sopivaan työhön riippumatta työn taustajärjestelyistä. Tapaus muistuttaa myös siitä, että osa-aikatyöntekijän oikeus lisätunteihin on pääsääntö, josta poikkeaminen edellyttää todellisia liikkeenjohdollisia intressejä ja sitä, ettei työtä ole mahdollista sijoitella toisin käyttämällä apuna työaikajärjestelyjä.
