Työ & Laki

Työasun vaihtamiseen kuluva aika – työaikaa vai lepoaikaa?

Työtuomioistuimen ratkaisussa TT 2019:81 oli kysymys siitä, pitäisikö työasun vaihtami-seen kuluva aika lukea työajaksi vai osaksi ruokataukoa.

Tapauksessa oli kyse suuhygienisteistä, fysioterapeuteista ja kuntohoitajista, joilla oli työpäivän aikana puolen tunnin ruokatauko. Heillä oli oikeus poistua työpaikalta ruokatauon aikana. Työnantaja kuitenkin vaati, että työntekijä vaihtoi työasunsa omiin vaatteisiinsa ennen sairaala-alueelta poistumista. Vastaavasti vaatteet piti vaihtaa takaisin ennen omalle työpisteelle paluuta.

Työaikalain mukaan päivittäisiä lepoaikoja ei lueta työaikaan, jos työntekijä saa näiden aikana esteettömästi poistua työpaikalta. Vastaava sääntö sisältyi työntekijöihin soveltuvaan työehtosopimukseen.

Työntekijällä on oltava oikeus ja työpaikan olosuhteet huomioiden myös tosiasiallinen mahdollisuus poistua työpaikalta lepoaikanaan. Tapauksessa poistumisoikeuden käyttäminen edellytti sitä, että työntekijät vaihtoivat vaatteensa. Selvityksen perusteella työpisteen ja pukuhuoneen välisiin kulkemisiin, työasun vaihtamisiin ja matkaan pukuhuoneesta sairaala-alueen ulkopuolelle kului yhteensä aikaa noin 8–14 minuuttia.

Lepoaikoja koskevan sääntelyn tarkoituksena on, että työntekijä voi käyttää hyväkseen koko lepoaikansa ja viettää se omiin tarkoituksiinsa. Työtuomioistuin katsoi, että tässä tapauksessa työpisteen ja pukuhuoneen välinen kulkeminen vaatteiden vaihtamisineen tuli katsoa työajaksi. Tapauksessa olennaista oli se, että työnantaja nimenomaisesti edellytti vaatteiden vaihtamista, jos ruokatauon aikana halusi poistua työpaikan alueelta. Sen sijaan työtuomioistuimen ratkaisu ei tarkoita sitä, että työasun käyttäminen estäisi aina lepotauon vapaan käytön.

Castrén & Snelman