Vastuullisuus

Satu Huber Vastuullinen työnantaja -kampanjan suojelijaksi

Vastuullinen työpaikka

Vuonna 2021 Vastuullinen työnantaja -kampanjan suojelijan saappaisiin hyppää työeläkeyhtiö Elon toimitusjohtaja, Satu Huber. Huberilta löytyy vaikuttava työkokemus ja ymmärrys vastuullisuuden merkittävyydestä liiketoiminnassa.

”Kampanja on erittäin tärkeä niin työyhteisölle kuin koko yhteiskunnalle”, Huber sanoo ja painottaa, että vastuullisuuden tulisi näkyä kaikessa tekemisessä ja olla oleellinen osa yritysten strategiaa. ”Vastuullisuutta ei voi hoitaa siiloissa tai silloin tällöin, kun kokee että sille löytyy aikaa.”

Henkilöstö sitoutuu vastuulliseen työnantajaan

Huber uskoo, että vastuullisuudella on merkittävä vaikutus henkilöstön hyvinvointiin, kehittymiseen ja motivaatioon. ”Jotta työtekijä voi sitoutua työpaikkaansa, hänen pitää kokea, että työpaikka on sitoutumisen arvoinen.” Tasa-arvoinen kohtelu, työn ja vapaa-ajan tasapaino, hyvä johtaminen, merkityksellinen työ ja tehtävän vaatimusten mukainen palkka ovat tekijöitä, joita Huber listaa vastuullisen työelämän keskiöön. ”Kun nämä ovat kunnossa, työntekijä voi hyvin ja pystyy myös antamaan parhaan työpanoksensa.”

Edistystä on tapahtunut, mutta työtä on vielä jäljellä

”Suomalainen työelämä on vuosien saatossa muuttunut monimuotoisemmaksi ja syrjimättömyydestä on tullut perusedellytys. Työtä on vielä jäljellä, mutta suunta on oikea”, kertoo Huber. Toiseksi merkittävästi kehittyneeksi vastuullisuusalueeksi hän mainitsee toiminnan läpinäkyvyyden ja avoimuuden. Yritysten raportointivaatimukset ovat laajentuneet ja perinteisen talousraportoinnin ohella raportoidaan myös hallinnosta, ympäristöasioista ja sosiaalisesta vastuusta.

Huber kannustaa rohkeuteen käydä avointa keskustelua työyhteisössä ja sen myötä kehittää toimintaa sekä toimintamalleja. ”Me Elossa arvostamme toisiamme, toistemme työtä ja mielipiteitä.”

”Vastuullinen työnantaja -kampanja on loistava! Toivon todella, että monet lähtevät mukaan”, Huber suosittelee.

Lue lisää Vastuullinen työnantaja -kampanjasta täältä!

 

Kuvaaja: Kuva: Niko Jekkonen