Vastuullisuus

Sami Itani Vastuullinen työnantaja -kampanjan suojelijaksi

Vastuullinen työpaikka

Kauppatieteilijän tutkinnot, sosiologin mieli ja humanistin sydän. Sami Itani, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessori, maailman suurimman henkilöstöpalveluyrityksen johtotehtävissä toiminut entinen huippu-urheilija ja nykyinen Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja, ryhtyy Vastuullinen työnantaja -kampanjan suojelijaksi kaudelle 2022.

Sami Itanille on kertynyt monipuolista kokemusta useiden rinnakkaisten vastuullisten tehtävien parissa. Hän työskenteli aiemmin henkilöstöpalveluyritys Adecco-konsernin Suomen henkilöstönjohdon ja toimitusjohtajan tehtävissä. Tuorein työtehtävä on Aalto-ylipiston kauppakorkeakoulussa työelämäprofessorina erityisalueina yritysten sosiokulttuurinen kestävyys, monimuotoisuus ja inkluusio. Vastuullinen työnantaja -kampanjan suojelijaksi Itani kertoi ryhtyvänsä nöyrin ja uteliain mielin.

- On ollut hienoa seurata, kuinka nopeasti Vastuullinen työnantaja -kampanja on kasvanut viime vuosien aikana ja miten konkreettisesti se on vaikuttanut työelämään Suomen yhteiskunnassa. Kampanjassa on mukana monenlaisia organisaatioita eri toimialoilta niin yksityiseltä kuin julkiselta sektorilta. Meillä kaikilla on kysymyksiä työelämän vastuullisuuteen liittyen ja olen itsekin opintomatkalla, Itani kertoo.

Ihmiset ovat lähtökohtaisesi hyviä 

Itani toivoo, että vastuullisuuskysymyksiä ei ulkoistettaisi ainoastaan johdon käsiteltäväksi, ja että aihetta ei lähestyttäisi vain liiketoiminnan kannattavuuden näkökulmasta. Vaikka vastuullisuus on vaikeasti ennustettavan tulevaisuuden parhain investointi, niin vastuullisuus on ennen kaikkea myös arvovalinta. Ja jotta vastuullisuuteen saadaan aidosti vaikuttavuutta, kaikkien tulee osallistua. 

- Me kaikki voimme omalla käytöksellämme vaikuttaa työelämän vastuullisuuteen esimerkiksi tasa-arvoisen kohtaamisen kautta. Jokaisen meistä tulisi miettiä, onko itsellä tiedostamattomia ennakko-oletuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten kohtaamme toisen ihmisen arjessa. Tavoitteena, että me ihmiset tulisimme kohdatuiksi samalla tavalla esimerkiksi substanssiosaamisesta tai sosiaalisesta statuksesta huolimatta. Olen itsekin tehnyt varmasti virheitä, sillä en ole osannut ajatella joidenkin tekojeni seurauksia. Me ihmiset olemme lähtökohtaisesti hyviä, ja tietoisuuden lisääminen auttaa kehittämään ymmärrystämme. 

Monimuotoisuutta tulisi nostaa esiin myös kognitiivisten ominaisuuksien puolesta

 

 

Itani kannustaa tarkastelemaan kriittisellä otteella jo olemassa olevia ”hyviä käytänteitä”. 

- Suomalainen yhteiskunta monimuotoistuu ja monimuotoisuuskampanjat ovat tämän hetken kuuma peruna. Mutta niidenkin hyvätahtoisia käytänteitä voi rakentavasti kyseenalaistaa. On hyvä muistaa, että näissä ei ole olemassa mitään 100 % oikeaa tai 100 % väärää. Olisi hienoa, että monimuotoisuutta tarkasteltaisiin ja tuotaisiin esille esimerkiksi kulttuuristen ja etnisten taustojen lisäksi myös kognitiivisten näkökulmien osalta, Itani huomauttaa.

 

Vastuullinen esihenkilö ymmärtää siirrettävien taitojen hyödyllisyyden

Itani on urheillut neljävuotiaasta lähtien yltäen maajoukkueyleisurheilijaksi saakka. Hän on kokenut yleisurheilun yhteisön omana perheenä ja on onnellinen, että on myöhemmin pystynyt palvelemaan lähes 100 000 jäsenen kansalaisjärjestöä Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana. 

Itani on kokenut omakohtaisesti, kuinka urheilun opeista on ollut suurta hyötyä työelämässä esimerkiksi itsensä johtamisessa. Vastuullinen ja edistynyt esihenkilö- ja johtamistyö tunnustaa näiden siirrettävien taitojen hyödyllisyyden työelämässä. 

- Suurimmat oppini ovat tulleet perinteisen työelämän ulkopuolelta. Olen ollut onnekas, että ympärilleni on sattunut sellaisia ihmisiä, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden hyödyntää monipuolisia työelämän ulkopuolella hankittuja taitoja, arvoja ja asenteita. Nämä opit ovat olleet tervetulleita uuteen kontekstiin, vaikka polku positioon ei ole ollut tyypillinen. Kaikilta löytyy varmasti omasta sosiaalisesta elämästä siirrettäviä taitoja, joita pystyy hyödyntämään etenkin tietotyössä. Näitä taitoja on voinut kertyä esimerkiksi vapaaehtoistyöstä, urheilusta tai vaikka vanhemmuudesta.

Vastuullinen työnantaja -kampanjaa Itani kuvailee matalan kynnyksen kampanjaksi, johon kannattaa lähteä mukaan. Kampanjan avulla jaetaan vastuullisuustietoutta, onnistuneita käytänteitä ja tutkitaan vuosittain suomalaisen työelämän vastuullisuutta.

- Jos vastuullisuus tuntuu omien arvojen mukaiselta, niin olkaa uteliaita ja lähtekää mukaan. Meillä on paljon yhteisiä universaaleja kysymyksiä toimialasta ja organisaatiosta riippumatta, Itani kannustaa.


Toimittaja: Annika Lundmark
Kuvaaja: Niko Jekkonen