Vastuullisuus

Positiivinen vire yhdistää

Vastuullinen työpaikka

Marketkaupan ammattilaiset kertovat kokemuksiaan onnistuneesta esihenkilötyöstä. Kannustaminen ja huumori yhdistävät S-ryhmän työntekijöitä Helsingistä Kempeleeseen.

Vastuullinen työnantaja -kampanjan pääkumppani S-ryhmä on saanut loistavia tuloksia henkilöstötutkimuksissa ja henkilöstön luottamus johtamiseen sekä esihenkilötyöhön ovat nousseet edukseen tutkimuspalautteissa. Haastattelimme Prisma Zeppelinin ja S-market Konalan esihenkilöitä sekä työryhmän jäseniä, kuullaksemme tarkemmin esihenkilötyön onnistumisista. 

Kohdataan toisemme ensin ihmisenä, sitten vasta työntekijänä

Prisma Zeppelinin myyntipäällikkö Marika Lappalainen kertoo työnantajan järjestämien koulutusten ja vuosien esihenkilökokemuksen lisänneen luottamusta sekä itseä että työryhmää kohtaan. Vaikka esihenkilötyö on itsenäistä, niin tukea löytyy isosta organisaatiosta, kun sitä tarvitaan. 

- Perehdytykset edistävät työhyvinvointia, kun saa varmuutta omaan tekemiseen. Luottamus työryhmän jäseniin helpottaa myös työstä irtaantumista vapaa-ajalla. Asiat tulee kyllä hoidettua huippuosaavassa tiimissämme sovitusti ja useimmiten odotukset jopa ylitetään. Töihin saapuessani minut otetaan aina hymyillen ja lämpimästi vastaan, yhtenä tiimin jäsenenä. Se merkitsee minulle hyvin paljon, Lappalainen iloitsee. 

Satu Lepistö työskentelee Lappalaisen tiimissä kodinosaston myyntialuevastaavana. Myös hän kuuluu S-ryhmän konkareihin pitkällä työkokemuksellaan marketkaupan eri tehtävissä. 

- Pyrimme jakamaan toisillemme hyvää mieltä arjen pienistä onnistumisista ja puhallamme yhteen hiileen. Huumori on tekemisessä mukana ja työtä rytmittävät tavoitteet sekä päämäärät. Esihenkilöni Marika tukee positiivista ilmapiiriä helposti lähestyttävällä ja iloisella olemuksellaan. Hän kuuntelee, kannustaa ja luottaa. Marika on yksi meistä, Lepistö kertoo.

Erilaisuuden hyväksyminen luo työrauhaa ja luottamusta työyhteisössä.

Marika Lappalaiselle ihmiset tekevät työstä merkityksellistä ja motivoivaa. Luontainen kiinnostus ihmisiä ja asiakaspalvelua kohtaan auttaa myös empaattisessa lähestymisessä erilaisiin tilanteisiin.

- Olemme kaikki erilaisia. Se luo työrauhaa, kun tunnemme toisemme ja sallimme toistemme erilaiset tavat toimia. Näen asian niin, että kaikissa kohtaamisissa meidän tulisi muistaa nähdä toisemme ensin ihmisenä ja sitten vasta työntekijänä. Kun vuorovaikutus on avointa, niin kehittymistä tapahtuu päivittäin. Hankalat asiat tuodaan esille heti, jolloin ne eivät ehdi monimutkaistua, toteaa Lappalainen.

Luotetaan siihen, että toinen ajattelee parastasi vaikeissakin tilanteissa.

Market-kaupassa tasavertaisuutta voidaan edistää esimerkiksi työvuorojen tasapuolisuudella. 

- Kaikki tekevät aamu-, ilta- ja viikonloppuvuoroja. Kun vuorot kiertävät tasaisesti aamuviikkojen ja iltaviikkojen sykliä, se auttaa oman arjen suunnittelussa ja jaksamisessa. Mahdolliset työvuorotoiveet otetaan silti hyvin huomioon, kertoo Lepistö.

 

Jahangir Alam ja Pekka Koponen

 

 

Potentiaali esille ja kannustus omiin huippusuorituksiin

S-market Konalan marketpäällikkö Pekka Koponen kertoo 17 vuoden marketpäällikkökokemuksella kehittyneensä erityisesti muiden kuuntelemisessa ja erilaisten ihmisten ymmärtämisessä. Vuosien aikana kokemusta on kertynyt useassa eri yksikössä ja työyhteisössä.

- Teen paljon töitä sen eteen, että pyrin kartoittamaan työntekijöiden potentiaalia sekä kiinnostuksen kohteita. On erittäin palkitsevaa, kun löytää työntekijälle toimenkuvan, jossa hänen parhaat ominaisuutensa pääsevät esille ja jossa hän pääsee kehittämään itseään. Marketpäälliköllä on myös valmentajan rooli, Koponen toteaa. Valmennan työntekijöitä heidän urallaan eteenpäin pääsemiseksi ja sen eteen tehdään pitkäjänteistä työtä, kun potentiaalia löytyy.

Tilanteisiin puuttuminen on välittämistä - kannustusta ja olkapäätä tulee tarjota ajoissa.

Ruokatorin vastaava Jahangir Alam kehuu Koposen taitoa aistia työntekijöiden tunnelmia ja antaa tukea tarvittaessa. 

- Opiskelen parhaillani liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa. Pekka ja muut työryhmän jäsenet ovat kannustaneet minua opinnoissa haastavina aikoina, kiittää Alam. Hyvä esihenkilö on sellainen, jonka kanssa on turvallista puhua, kuten Pekan kanssa. Ja Pekalle uskaltaa myös vitsailla, Alam naurahtaa.

Joulukuussa tiimin apulaispäällikkö oli askarrellut vitseillä varustetun joulukalenterin. Kaikille löytyi oma kalenteriluukkunsa ja puujalkavitsinsä. Toisten eteen nähdään vaivaa ja nauru kantaa Konalan arjessa. 

- Työilmapiirimme on rento ja huumorintajuinen. Töitä kyllä tehdään ahkerasti, mutta nautimme olostamme työpaikalla ja se välittyy myös tuloksiin sekä asiakaskokemukseen, kertoo Alam.

 

 

Työnantaja on osoittanut luotettavuutta ja ketteryyttä haastavana aikana. Tämä inspiroi koko henkilöstöä.

Koponen pitää huolta työntekijöiden jaksamisesta myös esimerkiksi suunnittelemalla työvuorot niin, että vuorojen väliin jää riittävästi lepoaikaa. Töitä tehdään tasavertaisesti, mutta toisia tuetaan herkästi tarvittaessa. Työyhteisöstä löytyy työntekijöitä erilaisilla taustoilla, mikä tuo lisäarvoa työryhmään. Erilaisuutta ymmärretään ja monimuotoisuutta arvostetaan. 

- Meille esihenkilöille järjestetään kattavasti koulutuksia esimerkiksi johtamisesta, haastavista tilanteista ja hyvistä käytännöistä. Kehittymismahdollisuuksia on tarjolla ja osaavista työntekijöistä halutaan pitää kiinni, Koponen kertoo tyytyväisenä.

 

 

Toimittaja: Annika Lundmark
Kuvaaja: Pääkuva Tuuli Nikki / tekstin kuva Niko Jekkonen