Vastuullisuus

Perheystävällisyys on vastuullisuusteko

16.9.2021 klo 8:28

Työelämän perheystävällisyys muodostuu työn ja muun elämän yhteensovittamista tukevista käytänteistä sekä joustavasta ja empaattisesta suhtautumisesta erilaisia elämäntilanteita kohtaan. Perheystävällisyys on vastuullisuusteko, joka ilmenee hyvänä johtamisena, syrjimättömyytenä sekä työelämän tasapainoon ja hyvinvointiin panostamisena.

Mahdollistetaanko työpaikallasi etätyötä tai osallistetaanko työvuorosuunnitteluun? Onnitellaanko vilpittömästi, kun työntekijä kertoo perheenlisäyksestä? Kannustetaanko teillä vanhempia perhevapaille, ja onko vapaiden aikana myös mahdollista pitää yhteyttä työelämään? Onnistuuko lapsista tai ikääntyneistä vanhemmista huolehtiminen sujuvasti työarjen lomassa? Jos vastasit näihin kysymyksiin kyllä, onneksi olkoon! Organisaatiosi on todennäköisesti perheystävällinen työpaikka.

Työelämän perheystävällisyydellä tarkoitetaan erilaisia tekoja, joiden kautta työyhteisöissä mahdollistetaan sujuvaa työn ja perheen yhteensovittamista. Perheystävällisyys on myös ennen kaikkea asenne: se on joustavaa ja empaattista suhtautumista erilaisia elämäntilanteita kohtaan. Perheystävällinen työnantaja osaa nähdä ihmisen kokonaisuutena ja ymmärtää, että jokainen meistä kaipaa joustoa jossakin elämän vaiheessa.

Perheystävällisyys on myös vastuullisuusteko. Oikotien Vastuullinen työnantaja -kampanja nostaa esiin kuusi vastuullisen työnantajan periaatetta, joista perheystävällisyys liittyy erityisesti kolmeen: työelämän tasapainoon ja hyvinvointiin, syrjimättömyyteen sekä esihenkilötyöhön panostamiseen.

Työelämän tasapaino ja hyvinvointi ovat perheystävällisenä työnantajana toimimisen ydintä. Työelämässä on tärkeää tiedostaa, että työ ja muu elämä eivät ole toisistaan irrallaan olevia saarekkeita, vaan kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Perheystävällinen työnantaja ymmärtää, että kun työ ja muu elämä aikatauluineen ja vastuineen solahtavat helposti yhteen, työntekijä jaksaa ja voi paremmin

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi etätyömahdollisuutta sinä päivänä, kun vaaria käytetään ostoksilla tai mahdollisuutta hoitaa neuvolakäynti työajalla. Kun elämässä säästyy ylimääräiseltä säädöltä ja erilaiset velvollisuudet hoituvat mutkattomasti, vapautuu voimavaroja myös työn tekemiseen.

Perheystävällinen ja vastuullinen työnantaja ei myöskään syrji perhetilanteen perusteella. Valitettavasti erityisesti raskaus- ja perhevapaasyrjintä on edelleen vakava ongelma työelämässä. Mothers in Business MiB ry:n jäsenistöstä jopa 42 prosenttia kertoo kohdanneensa työelämässä syrjintää tai epäasiallista kohtelua elämäntilanteensa perusteella. Perheystävällinen työnantaja ei esimerkiksi tee oletuksia osaamisesta, työmotivaatiosta tai uratoiveista perhetilanteen perusteella, vaan toimii avoimesti ja tukee uralla etenemistä kaikissa elämäntilanteissa.

Perheystävällisyys näkyy ennen kaikkea hyvänä johtamisena ja esihenkilötyönä.

Esihenkilön rooli on keskeinen perheystävällisen organisaatiokulttuurin luomisessa

Perheystävällinen esihenkilö näkee ihmisen kokonaisuutena ja suhtautuu empaattisesti erilaisiin elämäntilanteisiin. Hän luo työpaikalle ilmapiiriä, jossa perhe ja läheiset nähdään prioriteettina, jossa työasiat ovat tarvittaessa joustavasti järjesteltävissä ja jossa työn ja muun elämän yhteensovittamisesta puhutaan positiiviseen ja mahdollistavaan sävyyn.

Tiivistetysti perheystävällinen työelämä on inhimillistä työelämää, jossa ihminen ja hänen tarpeensa huomioidaan kokonaisuutena ja jossa halutaan panostaa yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Perheystävällisempi ja inhimillisempi työelämä on itsessään arvokasta, mutta perheystävällisyyteen panostaminen myös maksaa itsensä takaisin. Kun työntekijä voi hyvin ja arki sujuu, hän on myös työssään jaksavampi, tuottavampi ja sitoutuneempi.

Kaipaatko vinkkejä siihen, miten kehittää omasta organisaatiostasi perheystävällisempää? Mothers in Business järjestää 1.10.2021 klo 12-15 verkossa avoimen Perheystävällinen työelämä -seminaarin. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan: https://www.mothersinbusiness.fi/perheystavallinentyoelama

Blogin kirjoittaja on Mothers in Business MiB ry:n ohjelmavastaava Susanna Mikkonen. MiB on verkosto urasuuntautuneille äideille, joille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea.