Vastuullisuus

Monica Hostio: Yhteisöohjautuvuudella kohti parempaa työelämän laatua

Vastuullinen työpaikka

Haluamme, että henkilöstö viihtyy työssään ja kokee, että omaan työhön voi vaikuttaa. Samalla esimiesten arkeen halutaan raivata tilaa tarkoituksenmukaisemmalle johtamistyölle. Tieto on päätöksenteon perusta ja se ohjaa valintojamme.

Yhteisöohjautuvassa organisaatiossa tieto on avointa ja kaikkien saatavilla. Tavoitteena on proaktiivinen muutosten johtaminen. Yhteisöohjautuvuudella voimme vaikuttaa työelämän laatuun ja myös henkilötuottavuuteen.

Haluamme ehdottomasti olla vastuullinen työnantaja.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelurakenteen kehittäminen Keusotessa edellyttää entistä nopeampia ratkaisuja kompleksisiin ongelmiin.  Merkittäviä muutosvoimia ovat muuttuvat asiakastarpeet ja teknologian tuomat uudet mahdollisuudet mm. digitalisaatio hyödyntäminen ja tiedolla johtaminen. Näitä haasteita Keusote on lähtenyt edelläkävijänä taklaamaan merkittävällä toiminta- ja johtamiskulttuurin päivityksellä, yhteisöohjautuvuuden vahvistamisella. 

Yhteisöohjautuvuudella tarkoitetaan tiimien kykyä johtaa, kehittää ja organisoida toimintaansa kohti yhdessä asetettuja tavoitteita. ​ Perinteinen johtaminen muuttuu valmentavaksi ja antaa suuntaa muutokselle, jossa vuorovaikutus korostuu ja oppiminen toteutuu ja, jossa jokaisen osallisuus on yhtä tärkeä. Tavoitteena on nopeat ja asiakasta lähellä olevat ratkaisut, parempi palvelujen laatu ja palveluprosessien kehittäminen. Jokainen työntekijä pystyy vaikuttamaan omaan työhönsä ja työn mielekkyyden kokemus kasvaa. 

Keusotessa tätä muutosta tuetaan esihenkilöiden ja työyhteisöjen valmennuksilla ja LaaS (Leadersip as a Service) -palveluilla, joita esihenkilöt ja tiimit voivat tilata muutoksensa tueksi. Laasista voi tilata Keugentin (=kulttuuriagentti), joka tukee ja valmentaa kulttuurinmuutoksessa sekä edistää yhteisöohjautuvuuden ja LEANin toteutumista strategian mukaisesti. ​ LaaSista saa palveluita myös esimerkiksi rekrytointien tukemiseen, sähköisten palveluiden kehittämiseen, taloudenhallintaan tai mediaviestintään. Tarjolla on yli 30 erilaista palvelua.

Yhteisöohjautuvuus lisää henkilöstön hyvinvointia ja psykologista turvallisuutta.

Meillä on alustavia tuloksia, että yhteisöohjautuvuudella pystymme vaikuttamaan myös sairauspoissaoloihin ja henkilöstön vaihtuvuuteen ja tätä kautta henkilöstön hyvinvointiin, työelämän laatuun ja henkilötuottavuuteen. 

Koronavuosi on ollut henkilöstölle raskas ja henkilöstökyselyn tulosten perusteella tämän vuoden työhyvinvointiteemamme on Voimia vapaa-aikaan. Keräämme henkilöstöltä ideoita tämän teeman ympäriltä ja viemme niitä käytäntöön mahdollisuuksiemme mukaan.

Olemme määritelleet strategiset kyvykkyydet, jotka mahdollistavat proaktiivisen muutoksen johtamisen. Suhtaudumme myönteisesti osaamisen kehittämiseen ja kouluttautumiseen sekä hyödynnämme TKI toiminnasta syntynyttä tietoa toimintamme kehittämisessä. Tavoitteenamme on edistää sisäistä liikkuvuutta ja uramahdollisuuksia. Arvioimme myös mitä palveluita on tarkoituksenmukaista ostaa oman tuotannon sijaan.

Sosiaali- ja terveysalalla henkilöstön saatavuus ja pysyvyys eivät ole itsestään selvyys ja tämän vuoksi tämän vuoden 2021 painopisteenä ovat mm. hakijakokemuksen vahvistaminen sekä rehellinen hakijaviestintä. Haluamme olla vastuullinen työnantaja ja kehitämme palveluitamme asiakkaiden tarpeista lähtien henkilöstön kanssa yhteistyössä.

Blogin kirjoittaja Monica Hostio on Keski-Uudenmaan soten henkilöstöjohtaja. Keski-Uudenmaan sote, eli Keusote, järjestää kuuden kunnan alueella kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Keusote on osa Vastuullinen työnantaja -kampanjaa. Lue lisää kampanjasta täältä!