Työpaikkailmoitus

Modernin työpaikkailmoituksen salat: mitä työnhakijat todella haluavat?

Työnhaku on muuttunut entistä vaativammaksi, edellyttäen hakijoilta yhä enemmän tietoteknisiä ja sosiaalisia taitoja. Työhakemuksia rustataan huolella ja työnhakijat käyttävät niihin runsaasti aikaa ja vaivaa. Samalla työnhakijoiden vaatimukset työnantajia ja työpaikkailmoituksia kohtaan vastavuoroisesti kasvavat.
 

Muuttuvatko työpaikkailmoitukset ikinä?

Olen seurannut työpaikkailmoituksia jo parin vuosikymmenen ajan ja tiedän, kuinka tärkeää on ymmärtää työnhakijoiden tarpeita. Kymmenisen vuotta sitten ilmoitukset olivat yhtä vaatimus- ja edellytyslistaa, työnantajat eivät vielä ymmärtäneet brändin rakennuksen ja työnantajakuvamarkkinoinnin roolia ilmoituksissa. Ilokseni tämä on vuosien aikana muuttunut ja nykyään ilmoituksissa kerrotaan työnantajan eduista, arvoista ja kulttuurista jo enemmän.

Seuraa dataa, älä mutua

Uskon, että data-tuntuma on aina parempi kuin mutu-tuntuma. On tärkeää, että työnantajat kehittävät hakijakokemusta ja työpaikkailmoituksia nimenomaan työnhakijoiden kokemuksen mukaan eikä omien tai kaveripiirin kokemuksien mukaan. Mielestäni on mahtavaa, että meillä Oikotiellä voidaan tutkia ja auttaa työnantajia tässä kehitystyössä.

Toteutimme Oikotiellä yhteistyössä Knowitin kanssa työpaikkailmoituksiin ja hakijakokemukseen liittyvän tutkimuksen helmikuussa 2024. Tuore tutkimus auttaa ymmärtämään tämän hetken työnhakijoiden toiveita työnhaun, rekrytointiprosessin sekä työpaikkailmoituksen osalta.

Selkeyttä ja konkretiaa

Työnhakijat saivat tutkimuksessa arvioitavaksi useita työpaikkailmoituksia. Mitä sieltä sitten nousi esille? Mitkä asiat tekevät hyvän, modernin työpaikkailmoituksen?

Ensinnäkin, tiivistäminen on taito, eikä suotta. Selkeä tehtävänkuvaus on äärimmäisen tärkeää työnhakijoille. On paljon helpompaa kuvitella itsensä uuteen rooliin, kun ymmärtää tarkasti, mitä työ sisältää ja mitä odotetaan.

Työpaikkailmoituksista tuntuu säännöllisesti unohtuvan työnhakijoita kiinnostavat asiat: palkkatieto, työsuhde-edut, kehittymismahdollisuudet, työpaikan ilmapiiri sekä kuvaus omasta esihenkilöstä sekä omasta tiimistä jossa työskentelee. Myös visuaalinen tyyli ja kuvavalinnat ovat entistä merkityksellisempiä työnhakijoille. Kuvat ja videot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, näihin kannattaa työnantajien ehdottomasti panostaa.

Työnhakijat haluavat työpaikkailmoituksiin roimasti lisää konkretiaa ja lukuja esimerkkien kautta.

Minkälainen ilmapiiri on työpaikalla, kuinka luottamuksen kulttuuri ilmenee, minkälaisessa kokoonpanossa työtä tehdään (itsenäisesti, tiimissä, verkostoissa jne). Kehittymismahdollisuudet on yksi eniten työnhakijoita ärsyttävimmistä sanoista, kaikki niitä tarjoavat mutta mitä se teillä tarkoittaa? Jotain tiettyä koulutusympäristöä, kursseja, coachingia vai työn ohessa oppimista? Erityisen tärkeää on myös tieto etätyömahdollisuudesta ja kuinka joustavasti sitä voi toteuttaa.

Aidosti arvoista

Arvopuhe on vaikea laji jossa moni kompastuu. Tutkimuksessa työnhakijat antoivat karua palautetta työpaikkailmoitusten päälleliimatuista arvopuheista. “Viher- tai pinkkipesua” “ Jargoniaa” “Tämä voisi olla kenen tahansa strategiasta kopioitua”. On hienoa, että nykyään työnantajien omilla urasivuilla sekä työpaikkailmoituksissa on muutakin kun edellytämme ja vaadimme listaukset niinkuin vielä kymmenen vuotta sitten oli. Valitettavasti olemme nyt siinä tilanteessa, että kaikkien arvot ja strategiat ja työnantajalupaukset ovat niin samanlaisia, että työnhakijoiden on mahdotonta valita työpaikkaansa niiden perusteella.

Nyt on aika lisätä palkkatieto työpaikkailmoituksiin!

Työn hakemisen kuuma peruna on ollut jo pitkään palkka-avoimuus. Tämä nousi vahvasti esille myös tutkimukseen vastanneiden työnhakijoiden keskuudessa, joista jokainen nosti spontaanisti asian esille. EU:n jäsenvaltioiden on integroitava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään kesään 2026 mennessä. Tätä on innolla odotettu työnhakijoiden keskuudessa ja erityisesti nuoret haluavat läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoisuutta palkkakeskusteluun. Palkkatieto työpaikkailmoituksessa on myös vetovoimatekijä joka nostaa ilmoituksen kävijä- ja hakijamääriä.

Työpaikkailmoitus on käyntikortti

Miten sitten erottautua muista työnantajista? Kaiva naftaliinista kaikki tutkimusdata ja käytä hieman aikaa selvittääksesi minkälainen on työntekijäkokemuksenne.

Montako prosenttia työntekijöistänne kokee että teillä on innostava ilmapiiri? Tai miten yhdenvertaisuus ja työntekijöiden tasa-arvoinen kohtelu teillä toteutuu? 

Hyvän työpaikkailmoituksen laatiminen on taidetta ja tiedettä. Se vaatii aikaa, vaivaa ja ymmärrystä siitä, mitä työnhakijat todella arvostavat. Muista, että hyvä työpaikkailmoitus ei ainoastaan houkuttele hakijoita, vaan myös rakentaa vahvaa työnantajakuvaa pitkällä aikavälillä.

Blogin kirjoittaja on Oikotie työpaikkojen partner manager Hanna Auvinen-Hyytiä. Hanna on erityisen innostunut työelämän ja vastuullisuuden tutkimuksista, niiden analysoinnista sekä yleisesti työelämän kehittämisestä.

Kuva: Niko Jekkonen