Vastuullisuus

Lisäarvon ymmärtäminen luo merkityksellisyyttä

11.6.2021 klo 9:43

Julkisen alan työeläkevakuuttaja Keva kertoo työn merkityksellisyyden tunteen vahvistuvan oman työnantajaorganisaation vaikuttaessa myönteisesti yhteiskuntaan. Merkityksellisyyden tunteita lisäävät myös ymmärrys oman työtehtävän tuottamaa lisäarvoa kohtaan ja organisaation muiden toimintojen sekä tavoitteiden tarkempi tuntemus.

Mitä työn tekeminen on? Kevan henkilöstöjohtaja Mika Gylén lainaa aivotutkija Katri Saarikiven kiteytystä: ”Töitä tehdään sen vuoksi, että on ihmisiä, joiden ongelmia pitää ratkoa ja joiden tarpeet pitää tyydyttää”. Gylén jatkaa, että työn merkityksessä on lopulta kyse toisten ihmisten auttamisesta ja siitä, että joku tarvitsee panostasi, toki vastikkeesta. Auttamisen tunne ja ongelmien ratkaisu motivoi työnteossa, ja organisaation yhteiskunnallinen vaikutus korostuu työn merkityksellisyydessä.

- Kevassa kehitämme yhdessä työnantaja-asiakkaidemme kanssa palveluita tukemaan julkisen alan työntekijöiden työkykyä ja turvaamme heidän ansaitsemaa toimentuloa eläkkeelle siirryttäessä. Työstämme löytyy yhteiskunnallista merkityksellisyyttä”, Gylén toteaa.

Oman roolin tarkoitus, yhteisöllisyys ja yhteinen isompi tavoite

Työn merkityksellisyyden kokemukseen vaikuttaa myös yhdessä tekeminen ja sosiaalisten suhteiden syntyminen työpaikalla. Etätyöt ovat haastaneet yhteisöllisyyden tunnetta ja oman ääneen kuuluviin saamista. Aikataulutetut virtuaaliset tapaamiset rajoittavat kommunikointia ja siten esimerkiksi yhteisistä tavoitteista keskustelemista. On entistä tärkeämpi miettiä, miten yhteisöä rakennetaan ja vahvistaa oman työn merkityksellisyyden kokemusta.

- Teimme viime vuonna suuremman organisaatiomuutoksen, koska pyrimme tuottamaan entistäkin paremmin lisäarvoa asiakkaillemme. Prosessijohtamisen käyttöönotolla haluamme kirkastaa ajatusta, mitä asiakkaat odottavat meiltä ja mikä on oma roolimme lisäarvon tuottamisessa. Oman tehtävän tarkoituksen selkeyttäminen luo merkityksellisyyttä. Haluamme myös lisätä henkilöstön tietoisuutta organisaation eri toiminnoista ja selkeyttää yhteistä isompaa tavoitetta. Kävimme esimerkiksi juuri läpi vastuullisen sijoittamisen periaatteita ja toimenpiteitä koko henkilöstön kesken, vaikka kaikki eivät työskentelekään sijoittamisen parissa, Gylén kertoo.

Ongelmien ratkaisu tuo mielenkiintoa tehtäviin.

Kevan henkilöstökyselyissä nousee usein samat työntekijöiden arvostamat teemat: Yhteisö, merkitykselliset päämäärät, arkijohtaminen, muiden auttaminen, uuden oppiminen, laadukas työympäristö ja -välineet, pysyvä ja vakaa työpaikka, ja työn merkityksellisyys.

- Kriittisiä mielipiteitä tulee myös ja niihin kannattaa reagoida. Se on merkki, että jokin asia ei ole kunnossa ja että asia on henkilöstölle tärkeä. Nyt työstämme parhaillamme pienellä porukalla #uusiarki -suunnitelmaa ja mietimme, miten saamme koko henkilöstön mukaan keskustelemaan, mitä toivomme edessämme häämöttävältä uudelta ”normaalilta” arjelta. Haluamme ratkaista yhdessä ongelmia ja säilyttää työn merkityksellisyyden elementtejä myös jatkossa, Gylén kertoo innoissaan.

Kuule lisää voittajista ja tutkimustuloksista sekä Mika Gylénin puheenvuorosta Vastuullinen työnantaja 2021 webinaaritallenteesta.

Vastuullinen työnantaja -kampanjassa on jo mukana 115 työnantajaa ja 25 asiantuntijakumppania. Kampanja koskettaa siten jo ainakin 200 000 työntekijää Suomessa. Suomen suurimman työelämän vastuullisuustutkimuksen toteutti IROResearch ja vuoden 2021 tutkimukseen vastasi yhteensä 6 058 suomalaista yli 30 organisaatiosta. Lataa tiivistelmä tutkimuksesta täältä.

Toimittaja: Annika Lundmark