Työnantajakuva

Kirkkohallitus: Peliratkaisu tavoitti nuoret

Case

Oikotie suunnitteli ja toteutti yhteistyössä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa Kirkon ammatit -pelin suomeksi ja ruotsiksi. Pelillä haettiin ratkaisua, jolla nuorten olisi vaivatonta hankkia lisätietoa kirkon ammateista ja opiskelumahdollisuuksista.

– Olimme aiemmin tehneet Oikotien kanssa ammattivideoita ja halusimme, että niiden tavoitettavuus paranisi entisestään, Kirkkohallituksen asiantuntija Marja Pesonen kertoo yhteistyön lähtökohdista.

– Pelillä halusimme löytää toisen tavan tavoittaa nuoret ja muut opiskelualaansa miettivät ja saada heidät kiinnostumaan kirkon ammateista.

Pelissä valittujen vastausten perusteella pelaaja saa TOP5-listauksen itseään kiinnostavista ammateista. Tulossivuilla kerrotaan lyhyt kuvaus ammatista ja sen koulutusmahdollisuuksista. Peli on suunnattu ensisijaisesti nuorille, jotka pohtivat tulevaa ammattiaan ja opiskelualaansa, sekä opintojen ohjaajille ja muille, jotka toteuttavat koulutus- ja uraohjausta.

– Halusimme välittää kutsuvaa tervetuloviestiä ja samalla viestiä arvoistamme, Pesonen kertoo.

– Pelistä suunniteltiin samanaikaisesti sekä suomen- että ruotsinkieliset versiot. Tämä oli meille tärkeää yhdenvertaisuuden kannalta.

Onnistunutta yhteistyötä

Pesonen kuvailee pelin tekemistä joustavaksi, innostavaksi ja luovaksi prosessiksi. Toteutuksessa panostettiin väreihin sekä visuaalisuuteen, kysymyksissä käytettiin valokuvia ja profiileissa valokuvasta piirrettyjen henkilöiden kuvia.

– Ensin kerroimme tuottajille toiveet ja tavoitteet, jonka jälkeen sisällöntuottaja ja graafikko aloittivat työnsä. Työn edetessä tapasimme yhdessä muutamia kertoja ja kehitimme luonnoksia eteenpäin, Pesonen kuvailee prosessin kulkua.

Rekrytointiin ja työnantajakuvaan liittyvät pelit ovat useimmiten persoonallisuutta testaavia pelejä, mutta tällä kertaa suunnittelussa oli selvää, että persoonan soveltuvuuden sijasta keskityttäisiin siihen, mikä kirkon ammatti kiinnostaa. Testivaiheessa sadat nuoret antoivat käyttäjäpalautetta, joka huomioitiin pelin rakentamisessa.

– Yhteistyö Oikotien tuottajien kanssa oli erityisen onnistunutta. Ajattelen, että prosessin ilmapiiri näkyy aina lopputuloksessa.

Arvot välittyivät lopputuloksesta

Kirkon ammatit -pelin suosio on ollut iloinen yllätys. Kahta kieliversiota on tähän mennessä pelattu yhteensä noin 14 000 kertaa keskimääräisen katseluajan ollessa yli neljä minuuttia.

– Nuorilta saadussa palautteessa peliä luonnehditaan mukavaksi, ymmärrettäväksi ja riittävän lyhyeksi, Pesonen kertoo.

Pelillistäminen tuo ainutlaatuisella tavalla vuorovaikutuksen mukaan ammatinvalintaan tai työnhakuun. Kirkon ammatit -peli onnistuu kertomaan hauskalla ja ihmisläheisellä tavalla kirkon arvoista ja työtehtävistä. 

– Joskus kirkon ammatit saatetaan mieltää vain hengellisen työn ammateiksi, vaikka puolet kirkon ja seurakuntien henkilöstöstä kuitenkin tekevät erilaisia hallinnon, talouden, kiinteistöjen hoidon, ruokapalvelujen ja viestinnän tehtäviä, Pesonen kiteyttää pelin viestin.
 

Teksti: Väinö Vasara