Vastuullisuus

Ketterästi muutostarpeesta käytäntöön – Keusote luottaa yhteisöohjautuvuuden voimaan

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue

Vastuullinen työpaikka

Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä Keusote on siirtynyt soveltamaan itse- ja yhteisöohjautuvaa toimintamallia. Tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä valmentava johtaminen ja yhteisöohjautuvuus ovat käytössä kaikissa yksiköissä. Toimintamallin kulmakivenä on luottamus ja arvostus työyhteisön osaamista kohtaan. 

– Yhteisöohjautuvuus mahdollistaa sen, että pääsemme hyvin nopeasti muutostarpeesta käytäntöön. Toimintaa ei sanella ylhäältä käsin, vaan suunnittelussa mukana olleet ihmiset ovatkin ne, jotka sitten ottavat asian käsittelyyn ja lähtevät viemään sitä eteenpäin. Tässä vaiheessa osaajat ovat siis jo kentällä, joten meillä on monta asiaan perehtynyttä, kertoo asumispalveluyksiköiden, kotihoidon ja palliatiivisen hoidon toiminnasta vastaava geriatrian ylilääkäri Kaisa Rajala.

Käytännössä yhteisöohjautuvuus näkyy siinä, että päätöksiä tehdään entistä itsenäisemmin tiimeissä, joiden työskentelyä haluttu muutos tai kehitysehdotus koskee. Turhia välivaiheita karsiutuu näin pois, jolloin päätöksenteosta tulee ketterämpää ja päätöksiä on tekemässä se taho, jolla on asiasta paras tietämys. Malli tähtää siihen, että jokaisen työntekijän ääni tulee kuuluviin ja kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa työyhteisön toimintatapoihin. Rajala kuvaa toimintaa seuraavasti:

– Esihenkilötahon tehtävänä on toimia ikään kuin peräsimenä ja huolehtia, että vene liikkuu, mutta tiimit toimivat todella itsenäisesti. Työyhteisön eri tahoilta tulee todella paljon hyviä ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia. Vaikka päätöksiä ja niiden vaikutuksia joudutaan usein puntaroimaan monelta kannalta ja ideoiden konkretisoituminen vie joskus aikaa, on Keusote mielestäni organisaationa huomattavan notkea.

Järvenpään kotihoidon toimipisteessä lähihoitajana työskentelevä Minna Halme kertoo itseohjautuvuuden toteutuvan omassa tiimissään hyvin. Työtiimi, jossa vallitsee luottamuksellinen ja toisia kunnioittava ilmapiiri on hänelle kaikki kaikessa.

– Päätöksenteko oman tiimimme sisällä toimii todella hyvin. Välillä voi olla, ettemme viikkoon tapaa toisiamme kasvotusten, joten olemme esimerkiksi kehittäneet tiimin kanssa itsellemme toimivia järjestelmiä ja informaatiokanavia, joiden kautta välitämme tietoa toisillemme. Yhteistyömme on saumatonta, hän toteaa.

Hyvinvoiva ja osaava henkilöstö on kaikkien etu

Työkavereiden tuki on osoittautunut ratkaisevan tärkeäksi erityisesti korona-aikana, kun koko sosiaali- ja terveysala on joutunut kovan kuormituksen alle. Työyhteisöltä on vaadittu valtavasti joustoa ja kykyä sopeutua uusiin, vaikeisiinkin tilanteisiin. 

– Olemme joutuneet tekemään paljon rajoituksia ja toimintamalleja joita kukaan meistä ei haluaisi tehdä. Eteen on tullut niin henkisesti kuin eettisestikin vaativia tilanteita, ja erityisesti hoitokenttä on ollut todella kovilla. On ollut ihan uskomatonta nähdä, millaista joustoa työyhteisöstä löytyy taistelussa koronavirusta vastaan, Rajala toteaa. 

Keusote

Haastavassa tilanteessa työntekijöiden jaksamiseen onkin kiinnitetty nyt erityistä huomiota. Esimerkiksi yhteisten etäkahvihetkien avulla pyritään huolehtimaan siitä, että aikaa jäisi myös jutustelulle ja kuulumisten vaihdolle työkavereiden kanssa. Halme ja Rajala ovat yhtä mieltä siitä, että työyhteisön tuki on kenties tärkein jaksamiseen vaikuttava tekijä.

Lisäkouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen Keusotella suhtaudutaan kannustavasti, sillä osaava henkilöstö on avainasemassa yhteisöohjautuvan mallin toteutumisessa. Lisäksi se on paitsi tiimin, myös asiakkaan ja koko organisaation etu. Halme on parhaillaan suorittamassa näytteenoton ammattitutkintoa, ja toteaakin itsensä kehittämisen olevan yksi työnsä parhaista puolista.

– On hienoa, että saan laajentaa omaa osaamistani ja työnantaja rohkaiseekin siihen.

Pienikin lisäkoulutus tuo työhön monipuolisuutta ja auttaa katsomaan asioita uudesta näkökulmasta

Asiakkaan ei tarvitse tilata taksia mennäkseen laboratorioon, vaan hoitaja voi ottaa verinäytteen samalla, kun tämä käy hoitamassa muut aamutoimet asiakkaan luona, hän havainnollistaa. 

Yhteisöohjautuvuus myös madaltaa kynnystä kokeilla ja soveltaa uusia ratkaisuja. Esimerkiksi modernia tekniikkaa pilotoidaan paljon. 

– Uusiin ideoihin suhtaudutaan hyvin innokkaasti. Meillä porukka saa ja myös uskaltaa heittäytyä ennakkoluulottomasti mukaan, Rajala iloitsee.

 

Toimittaja: Emma Järvi