Vastuullisuus

Katse työkaveriin!

Keva

Suomen suurin työeläkevakuuttaja

Asiantuntijaorganisaatioissa, kuten työeläkevakuuttaja Kevassa, toiminnan kivijalka ovat ihmiset. Mitä monimuotoisempaa väkeä työyhteisössä on, sitä laajempia näkemyksiä ja useampia ideoita työnantajalla on käytössään. Jos kaikilla on turvallinen olo työskennellä omana itsenään ja työpaikalla viihdytään, tuloksiakin syntyy paremmin. 

Monimuotoisuus tarkoittaa meille kevalaisille paitsi erilaisuutta, eli diversiteettiä, myös tasavertaisuutta, eli erilaisuuden hyväksyvää arvostamista. Monimuotoisessa työpaikassa osataan tunnistaa ja arvostaa sitä laajaa ominaisuuksien, taustojen ja kokemuksien kirjoa, joita siellä työskentelevillä ihmisillä on, esimerkiksi etninen tausta, sukupuoli, ikä ja seksuaalinen suuntautuminen.

Kaikki erilaisuus ei toki näy päällepäin, eikä työnantajan ole sallittua edes sitä kartoittaa. Siksi diversiteetin vahvistaminen ei yksinään riitä rakentamaan monimuotoista työyhteisöä: työpaikalla täytyy kiinnittää huomiota myös inkluusioon hyväksymällä kaikki erilaisuuden ilmentymät, arvostamalla ihmisiä sellaisina kuin he ovat ja kutsumalla kaikki mukaan työyhteisön rakentamiseen ja toimintaan.  

Erilaisuus rikastuttaa toimintakulttuuria ja luo turvaa

Työnantajan ei kannata ensisijaisesti etsiä työtehtäviin sellaista henkilöä, joka istuu parhaiten nykyiseen työkulttuuriin. Sen sijaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mikä hyvällä tavalla haastaisi, rikastuttaisi, uudistaisi ja jopa muuttaisi työpaikalla vallitsevaa kulttuuria. 

Kun monimuotoiset, erilaiset ja eritaustaiset työntekijät kehittävät uutta työkulttuuria ja uusia toimintatapoja, ne palvelevat suurempaa joukkoa ihmisiä. Toisilla saattaa olla kokemuksia ja näkökulmia, joihin ei ole itse törmännyt. Samalla ennakkoluulot vähenevät, sillä erilaisten ihmisten kanssa työskentely vähentää ”me ja ne muut” -asetelmaa. 

Esimerkiksi eläkevakuuttajan lakisääteisten tehtävien lisäksi Kevassa on olemassa lukematon määrä työtä, jossa luovuudelle ja uudenlaisille näkökulmille on tilaa. Ennakkoluulottomia ja tuoreita ratkaisuja tarvitaan muun muassa työkyvyn tuen palveluissa, työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyssä, sijoittamisessa, asiakaskontakteissa tai hankintoja tehdessä. 

Yhtä lailla tärkeää on, että monimuotoisuutta vaalivassa työympäristössä jokainen työntekijä saa olla sellainen kuin on ja sitä arvostetaan. 

Meillä kaikilla on omat erityispiirteemme

Työyhteisön monimuotoisuuden vahvistamisen ajatellaan vaativan paljon uusia rekrytointeja. Toki rekrytointivalinnoilla on merkitystä, jos ajatellaan esimerkiksi eri etnisten taustojen tai sukupuolten näkymistä työyhteisössä.  Yhtä tärkeää olisi kuitenkin pysähtyä miettimään, kuinka moni meidän nykyisistä työkavereistamme kuuluu johonkin vähemmistöryhmään. Tai kuulutko itse sellaiseen? 

Omaan arkeen kietoutuva kokemus vähemmistössä elämisestä tuottaa väistämättä näkemyksen siitä, että maailma ei näyttäydy meille kaikille samanlaisena.

Monimuotoisuutta pohtiessa kannattaakin ensin katsoa työkaveria ja kiinnittää huomiota omaankin taustaan.

Työyhteisöissä on monenlaista erilaisuutta, joka ei välttämättä näy päällepäin, mutta voi tulla esille arjen työssä monin tavoin. Esimerkiksi asiakaspalvelutyössä asiakkaan taustan ja näkökulman jakaminen tuottaa varmasti paremman ymmärrykseen siitä, mikä asiakkaan tarve on ja kykyä vastata tähän tarpeeseen.

Monimuotoisuutta vahvistavia innovaatioita

Osallistuimme työnantajakumppanina Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun innovointitapahtumaan Sprint Innovation Festivaliin, jossa opiskelijajoukkueet ratkoivat antamaamme haastetta ”Miten lisätä henkilöstön monimuotoisuutta Kevassa”. 

Ikädiversiteettimme nuorentamista opiskelijat ideoivat eläkeaiheisilla Tik-tok-videoilla tai nimekkäiden tubettajien avulla, kansainvälistymistä he halusivat parantaa ulkomaisten ystävyysyritysten kanssa toteutettavalla vaihto-ohjelmalla tai kansainvälisillä harjoittelijoilla. 

Voittajaksi valikoitui kuitenkin ehdotus oman henkilöstön järjestämistä monimuotoisuusviikoista. Monimuotoisuusviikkoon voidaan yhdistää pelillisyyttä, jolloin tiimit voivat kilpailla toistensa kanssa. Voittajaidean toteuttamista työyhteisössä suunnitellaan parhaillaan. Teemoja voi keksiä loputtomasti: Great 60’s/70’s/80’s, saamelaiset, maahanmuuttajat, sateenkaariväki, viittomakieliset, jne. Mitä erilaisempi teema, sen varmemmin herää muiden innostus! Samalla opimme huomaamattamme arvostamaan kaikkea sitä rikkautta, jota työkaveriemme taustoista ja kiinnostuksenkohteista kumpuaa.

Blogin kirjoittaja on Sonja Helin, joka toimii Työeläkevakuuttaja Kevassa henkilöstöpäällikkönä. Keva on yksi pääkumppaneista Oikotien Vastuullinen työpaikka -yhteisössä.