Vastuullisuus

Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi

Vastuullinen työpaikka

Pari viimeistä vuotta on ollut melkoista oppikoulua omien työskentelytapojen osalta. Etätöihin siirtyminen oli itselleni melko luontevaa koska olimme tottuneet jo pitämään päivän tai pari viikossa etäpäiviä. Siirtyminen kokopäiväiseen etätyöhön oli kuitenkin valtava muutos, jonka vaikutukset huomaan selkeämmin näin jälkikäteen.

Tehokas työntekijä

Muutoksesta löytyy sekä positiivisia että negatiivisia puolia. Tehokkuus työpäivien aikana on kasvanut kun työmatkat, työkavereiden keskeytykset, kahvihetket ja siirtymiset palavereihin ovat jääneet pois. Perustyö sujuu hienosti todo-listaa ruksien. Samalla olen huomannut, että asioiden kehittäminen ja prosessien parantaminen ei meinaa edistyä lainkaan.

Työpäivät ovat tehokkaita, mutta tylsiä.

Oman mökkihöperöitymisen huomaa kun muiden ajatukset eivät haasta omia ideoita ja näköala kapenee. Kaipaan äärettömästi työkavereiden kanssa kahvittelua, ohimennen vaihdettuja näkökulmia, muista tarttuvaa innostusta ja ideoiden pallottelua. Haikeana muistelen pikkujouluja, työpaikan taukojumppia ja tiimin raikuvaa naurua. Yhteisöllisyyttä on vaikea rakentaa yksin kotona tai etäpalaverien välityksellä.

Miten luodaan me-henkeä etänä?

Yhteisöllisyys on se liima, joka pitää työntekijät sitoutuneena työnantajaan. Yhteisöllisyys on myös sitä, että työ ei ole vaan työtä, vaan se on jaettu kokemus toisten työntekijöiden kanssa. Haastoimme Oikotien Vastuullinen työnantaja -kampanjassa työnantajat sekä työntekijät jakamaan hyviä yhteisöllisyystekoja syksyn aikana. Halusimme kuulla miten yhteisöllisyyttä rakennetaan työpaikoilla, kun asiantuntijatyö on siirtynyt hybridimalliin tai kokonaan etätyöksi ja lähityökin on muuttanut muotoaan. Palkitsimme parhaat yhteisöllisyysteot päätöswebinaarissamme.  

Ilmoitetuista yhteisöllisyysteoista iso osa oli vapaa-ajan aktiviteetteja, joka kertookin siitä, että ihmiset mieltävät yhteisöllisyyden vahvasti iloiseen yhdessä tekemiseen ja me-hengen luomiseen. Parhaiten työnantajakuvatutkimuksissa menestyneet työnantajat ovat panostaneet vahvasti siihen, että työpaikalla viihdytään ja työntekijät tuntevat toisensa hyvin.

Työnantajat osallistavat nykyään myös enemmän työntekijöitä yhteisöllisyyden rakentamiseen ja kysyvät suoraan, mitä työntekijät haluaisivat yhdessä tehdä.

Työpaikan juhlat, harrastekerhot ja työhön liittymättömät aktiviteetit ovat tapa rakentaa yhteisöllisyyttä ja luottamusta muihin työntekijöihin.

Yhteisöllisyys tukee työn merkitystä

Työnantajat ovat joutuneet pohtimaan yhteisöllisyyden rakentamista ihan uudella tavalla myös työn tekemisen näkökulmasta.

Yhteisöllisyys työssä tarkoittaa prosesseja, joissa työntekijät kokevat olevansa tärkeä osa kokonaisuutta ja tekevänsä mielekkäitä asioita.

Yhteisöllisyys rakentuu myös vaikuttamisen mahdollisuudesta sekä ihan arkisista asioista kuten siitä, että otetaanko minun mielipiteeni huomioon palavereissa. Esihenkilöillä on ratkaiseva rooli tunnistaa erilaisten työntekijöiden tarpeet ja ominaisuudet, jotta jokainen voisi loistaa omalla tavallaan.

Olemme väistämättä suuren työelämän murroksen edessä. Jokaisen työnantajan täytyy miettiä mikä on se liima, joka pitää meidän porukan yhdessä vaikka ihmiset eivät fyysisesti tapaisi enää toisiaan.

Katso minkä yrityksen teko äänestettiin vuoden 2021 työelämän yhteisöllisyysteoksi!

Blogin kirjoittaja on Vastuullinen työnantaja -kampanjan kampanjapäällkkö Hanna Auvinen joka innostuu aidosta työnantajakuvaviestinnästä sekä kaikenlaisesta kehittämistyöstä.Tasapainoa hektisten ruuhkavuosien keskelle tuo jooga, villasukat sekä Kaneli-Kanin rapsuttelu.