Vastuullisuus

Hyvin johdettu työkyky tukee Kevassa työn merkityksellisyyttä

Keva

Suomen suurin työeläkevakuuttaja

Työkyvystä huolehtiminen on paljon muutakin kuin terveydenhoitoa. Työeläkevakuuttaja Keva auttaa työnantajia johtamaan henkilöstöä ennakoivasti, joustavasti ja ihmisläheisesti.

 

”Kun julkisuudessa puhutaan työkyvystä, voi saada vaikutelman, että työkyky on yhtä kuin terveys, vaikka se on laajempi kokonaisuus ja monen tekijän summa”, muistuttaa työeläkevakuuttaja Kevan palvelupäällikkö Laura Rinne.

Laaja-alaisella työkyvyn johtamisella vaikutetaan terveyden lisäksi myös siihen, että työ koetaan mielekkääksi, ja että osaaminen on ajan tasalla. Sitä kautta myös jaksetaan paremmin.

Hyvin johdettu työkyky tukee henkilöstön oppimista ja lisää työn merkityksellisyyden kokemusta.

”Hyvä työkykyjohtaja osallistaa työntekijän suunnittelemaan tehtävää ja rooliaan työpaikalla. Esimerkiksi asiantuntijatyö saattaa olla kiireistä ja haastavaa, mutta samaan aikaan mielenkiintoista, jos koetaan, että työhön voidaan vaikuttaa itse”, Rinne kertoo.

Motivaation lisäksi työkykyyn vaikuttaa oma elämäntilanne ja ympäröivä yhteisö. Rinne korostaakin avoimen vuorovaikutuksen merkitystä. Sitä, että ollaan kiinnostuneita toisten tekemisistä, eikä vetäydytä omiin nurkkiin.

”Hyvä merkki on, jos esihenkilön kanssa voi ottaa esille myös hankalat asiat, eikä muuta elämää suljeta työn ulkopuolelle. Esihenkilön tehtävä on tasapainottaa työmäärää ja tehdä priorisointia niin, että jaksaminen säilyy hyvänä”, Rinne kertoo.

Laura Rinne

Laura Rinne

Kaikki työ on arvokasta

Työeläkevakuuttajana Keva huolehtii henkilöstön työkyvystä ja työuran jatkumisesta niin oman talon sisällä kuin julkisen alan työnantajia auttamalla. Tavoitteena on Kevan lakisääteisen tehtävän mukaisesti vähentää työkyvyttömyysriskejä. 

Kevassa tutkitaan ja seurataan työkykyä systemaattisesti eri menetelmin ja rakennetaan työkyvystä tilannekuvaa esimerkiksi työtyytyväisyyskyselyjen avulla. Asiakkaiden käyttöön tarjotaan työkykyjohtamisen malleja, tutkimus- ja tilastotietoa, koulutusta ja digitaalisen oppimisen palveluja.

Kevan ja työnantajien yhteinen tavoite on, että mahdollisimman harva tippuisi työelämästä pois. Muuttuneessa elämäntilanteessa etsitään yhdessä ratkaisuja, joilla työntekoa voisi jatkaa esimerkiksi työaikaa tai tehtävää muokkaamalla. Kaikki työ on arvokasta – siksi myös osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksiin kannattaa panostaa.

Kevan asiakaspäällikkö Kaisa Hakkaraisen mukaan on hyvä muistaa, ettei työura ole automaattisesti vain ylöspäin suuntaavaa kehitystä. Tärkeintä on kehittyä sellaiseen suuntaan, joka tukee parhaiten omia yksilöllisiä voimavaroja. Tässä onnistunut esihenkilötyö on avainasemassa.

”Työntekijän ja esihenkilön kannattaa käydä säännöllisesti keskustelua siitä, mikä innostaa, mitä odotuksia on ja missä asioissa halutaan kehittyä”, Hakkarainen neuvoo.

Kaisa Hakkarainen

Kaisa Hakkarainen

Huomio hyvinvointiin

Työkyvyn johtaminen on parhaimmillaan ennakoivaa ja sitä tehdään osana arjen johtamista. Tällöin mahdollisiin työkykyä uhkaaviin seikkoihin osataan kiinnittää huomiota jo ennen kuin ongelmia ilmenee. Keskeistä on, että työkykyjohtamista tehdään organisaation kaikilla tasoilla, ja että työpaikalla jokainen tunnistaa oman roolinsa työkyvyn säilyttämisessä. 

”Kaikessa päätöksenteossa tulee ottaa huomioon henkilöstön hyvinvointi, sillä henkilöstö on kaikkein tärkein resurssi”, Hakkarainen korostaa.

Kevan henkilöstöpäällikkö Sonja Helinin mukaan on tärkeää, että työssä jaksamista pidetään esillä keskusteluissa ja tehdään näkyväksi kaikilla organisaation tasoilla, mutta samalla tarvitaan myös konkreettisia toimia. Kevalaisille tarjotaan fyysisen ja psyykkisen terveydenhuollon lisäksi esimerkiksi ohjattua liikuntaa, harrastuskerhoja ja virkistyspäiviä. Myös osaamisen kehittämiseen ja vuorovaikutustaitoihin tarjotaan mahdollisuuksia, tietoa ja työkaluja.

Palveluitakin tärkeämpää on valmentaa esihenkilöitä ja panostaa hyvinvoivaan yhteisöön. Ennen kaikkea työntekijälle halutaan tarjota työympäristö, joka tuo elämään voimavaroja sen sijaan, että se veisi niitä pois. 

”Kevassa lähdetään siitä, että jokaisen yksilöllinen työnkuva pyritään rakentamaan sellaiseksi, että se koetaan merkitykselliseksi”, Helin kertoo.

”Työ tuottaa jo itsessään hyvinvointia, jos saa tehdä merkityksellistä työtä ja tuntea itsensä tarpeelliseksi yhteiskunnassa.”

Sonja Helin

Sonja Helin

Toimittaja: Väinö Vasara
Kuvaaja: Niko Jekkonen