Vastuullisuus

Coor: Työkyvyn johtaminen fyysisessä työssä

Vastuullinen työpaikka

Coor luo toimivia ja mielekkäitä työympäristöjä tarjoamalla esimerkiksi kiinteistöhoito- ja siivouspalveluita sekä yksityiselle että julkiselle sektorille. Suurin osa henkilöstöstä tekee fyysistä työtä, jolloin työkykyjohtamisella on hyvin suuri merkitys työntekijöiden työhyvinvointiin ja turvallisuuteen vaihtelevissa työympäristöissä.

Vastuullinen työnantaja -kampanjan 2021 starttiwebinaarissa Coorin henkilöstö ja -viestintäjohtaja Marie Styf-Mannonen korostaa, että työhyvinvointi ei synny itsestään, vaan sitä on johdettava. Coorilla työskentelee Suomessa noin 1 200 henkilöä. ”Vastuullisena työnantajana meidän on huolehdittava, että työntekijöillämme on edellytykset työskennellä turvallisesti ja että työkyky säilyy läpi uran terveisiin eläkepäiviin saakka”, kertoo Styf-Mannonen. Työkyvyn johtaminen nostettiin Coorilla erityisfokukseen muutama vuosi sitten.

Yksilölliset ergonomiaohjeistukset käyttöön heti työsuhteen alussa

Coorilla tilastollisesti suurimmat sairauspoissaolot johtuvat tuki- ja liikuntaelinvaivoista. Vuonna 2018 yrityksessä lähdettiin pilotoimaan perinteisen haastattelumuotoisen työhöntulotarkastuksen sijaan työfysioterapeutin tekemää toiminnallista työhöntulotarkastusta. Tarkastuksessa tehtiin lihaskunto- ja liikeratatesti, jonka pohjalta työntekijälle annettiin yksilölliset ergonomiaohjeistukset. Näin uusi työntekijä oppii keholleen sopivat työtekniikat jo työsuhteen varhaisessa vaiheessa. Pilotoinnin kokemukset olivat erittäin hyviä ja malli otettiin Coorilla valtakunnallisesti käyttöön vuoden 2020 alussa.

Paikallinen työterveysyhteistyö esihenkilön tukena 

Erilaiset työympäristöt tuovat mukanaan myös erilaisia työkykyhaasteita. ”Näimme, että meidän on osallistettava esihenkilöt työskentelemään entistä tiiviimmin paikallisen työterveyshuollon kanssa. Voima on paikallisessa yhteistyössä - siellä tiedetään parhaiten, mitä toimenpiteitä alueen työkykyhaasteet vaativat”, kertoo Styf-Mannonen. 

Paikallinen yhteistyö pohjautuu Coorin valtakunnallisiin työkyvyn johtamisen mittareihin ja  toimenpiteisiin, mutta toimet räätälöidään vastaamaan alueellista tarvetta. 

Kevennetyn työn mallin aktiivinen soveltaminen

Coor on halunnut edistää ajatusta työkyvyn syklisyydestä. ”Työkyky ei ole aina välttämättä 100 %, mutta ei myöskään 0 %”, muistuttaa Styf-Mannonen. Työhyvinvoinnin edistämiseksi työtä tulisi sopeuttaa työntekijän työkyvyn mukaan. Työelämässä kiinni pysyminen on ihmiselle tärkeää - työllä voi olla myös kuntouttava vaikutus. 

”Kävimme sisäisesti läpi, mitä kevennetty työ voi olla eri tehtävissä, jotta esihenkilön on helpompi edistää tätä arjessa”, kertoo Styf-Mannonen. Yhteistyö työterveyden kanssa on olennaista, sillä lääkärin tulee selkeästi määrittää työkyvyn rajoitteet, jotta esihenkilö pystyy suunnittelemaan sopivia työtehtäviä. 

 

 

Yksilölliset ergonomiaohjeistukset, paikalliseen työterveysyhteistyöhön panostaminen ja työkyvyn syklisyyden ymmärtäminen sekä tukeminen ovat auttaneet Cooria siirtymään seuraavalle tasolle työkyvyn johtamisessa. Henkilöstötutkimusten tulokset ovat parantuneet, ja henkilöstön vaihtuvuus sekä sairauspoissaolot ovat vähentyneet. ”Työkykyjohtaminen on maraton, mutta olemme onneksi edistäneet oikeita asioita”, kertoo Styf-Mannonen.

 

 

Kuuntele lisää aiheesta Marie Styf-Mannosen kertomana Vastuullinen työnantaja -kampanjan 2021 starttiwebinaarin tallenteesta.

Haluatko lisätietoa Vastuullinen työnantaja -kampanjasta? Lue lisää ja osallistu kampanjaan sekä tutkimukseen täältä. Tutkimuksen tiedot kerätään aikavälillä 15.2.-30.4.2021. 

 

 

 

Toimittaja: Annika Lundmark