Vastuullisuus

Analyse2: Osallistavaa ja yhdistävää, hyvän mielen ohjelmaa

Vastuullinen työpaikka

Massiivinen vesivahinko toimistolla yhdessä koronan kanssa pakottivat koko henkilöstön siirtymään etätöihin vain yhdessä vuorokaudessa. Yhteishenkeä, rutiineja ja työhyvinvointia on onnistuttu ylläpitämään monin eri tavoin.

Analyse2 :n people & culture managerina työskentelevä Outi Ahorinta kertoo innostuneesti viimeisimmästä henkilöstön yhteisestä puuhasta: slämäristä. ”Slämäri on etenkin 90-luvun nuorille tuttu vihkonen, jota kierrätettiin koulussa kavereiden kesken, ja jonne raapustettiin vastauksia jakaen itsestä uusia ja mahdollisesti yllättäviä tietoja. Meillä on nyt oma kiertävä PowerPoint-slämäri, josta löytyy kaikille oma sivunsa, johtoryhmää ja toimitusjohtajaa myöten”, naurahtaa Ahorinta.

Yritys on toteuttanut myös useita muita yhteisöllisyyttä tukevia toimia. Henkilöstöllä on käytössään pelillistetty taukoliikuntasovellus, jossa työkavereita voi haastaa leikkimielisesti, ja voittajat tietenkin palkitaan. Vappuna työntekijät yllätettiin kotiovelle saapuneilla, vappuherkkuja ja -rekvisiittaa sisältäneillä paketeilla. Yhteisenä tehtävänä oli ottaa omat vappuaiheiset kuvat ja niistä koostettiin artikkelin kuvanakin esiintyvä, hyvän fiiliksen kollaasi.

Työhyvinvointia seurataan tarkalla silmällä

Analyse2  tarjoaa tavarakaupan suunnittelutyökaluja ja tavarantoimittajayhteistyötä tukevia ratkaisuja. ”Toimintakykymme poikkeusaikana on säilynyt muuttuvissa olosuhteissa, eikä haasteet ja muuttunut ympäristö ole vaikuttanut palveluidemme toimintaan”, kertoo Ahorinta.

Toimistorakennuksessa tapahtuneen vesivahingon myötä kaikki työntekijät oli siirrettävä etätyöhön pikavauhdilla. ”Etätyö suurimmassa mahdollisessa mittakaavassa, koko organisaation laajuudessa, tapahtui siis vain yhdessä vuorokaudessa. On ollut mahtava nähdä miten hyvin ja nopeasti meillä on sopeuduttu tähän uuteen tilanteeseen”, Ahorinta toteaa.

Kehotamme työntekijöitä kääntymään asiantuntijoiden pariin matalalla kynnyksellä

Työntekijöiden hyvinvointiin kiinnitetään poikkeusaikana erityishuomiota. Henkilöstölle toimitettiin toimistolta mm. työtuoleja, näyttöjä ja seisontamattoja ergonomian tukemiseksi. Kahdenkeskisiä etäpalavereja pidetään kävelylenkkien muodossa ja hyvinvointia halutaan edistää jakamalla tietoa mm. liikuntaan ja uneen liittyen. Käytössä on myös botti nimeltä Leo, joka kyselee työhyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Nämä vastaukset voi esittää anonyymisti ja näin pysytään hyvin työntekijöiden pulssilla.

”Olemme tiivistäneet yhteistyötä työterveyspalveluntarjoajan kanssa ja kehotamme työntekijöitä kääntymään asiantuntijoiden, esimerkiksi työpsykologin pariin, matalalla kynnyksellä”, kertoo Ahorinta.