Matkailuala

Matkailualan työ on asiakaspalvelua, jossa tavoitteena on tarjota ihmisille räätälöityjä ja elämyksellisiä kokemuksia. Alan haasteena on Suomen vetovoimaisuuden kasvattaminen sekä ympäristöystävällisyyden ja turvallisuuden huomioiminen palvelujen kehittämisessä.

Matkailun lisääntyessä lomailijat kaipaavat matkoiltaan entistä suurempia elämyksiä, kun taas liikematkailijat arvostavat matkustamisen helppoutta ja sujuvuutta. Myös erilaiset aktiivi- ja harrastuslomat lisäävät suosiotaan perinteisten pakettimatkojen rinnalla.

Matkailuala tarjoaa kansainvälistä työtä, joka vaatii edellyttää asiakaspalvelu- ja kielitaitoa sekä erilaisten tapojen ja kulttuurien tuntemista. Alalla voi työllistyä voi esimerkiksi matkatoimistoon, liikenne-, majoitus- ravitsemispalveluiden alalle tai itsenäiseksi yrittäjäksi. Tulevaisuudessa työssä tarvitaan yhä enemmän liiketaloudellista osaamista ja kykyä ennakoida asiakkaiden kiinnostusta. Suomessa haasteena on, miten lisätä maamme houkuttelevuutta matkailukohteena kaikkina vuodenaikoina.

Miten alalle?

Matkailualan perustutkinnon voi suorittaa ammattikouluissa kolmessa vuodessa. Tutkinto valmistaa esimerkiksi matkailuvirkailijan sekä matkapalvelujen tuottajan töihin. Matkailualan perustutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona tai oppisopimuksena.

Ammattikorkeakoulut tarjoavat muun muassa matkailu- ja palveluliiketoiminnan sekä matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelmia.

Keskipalkkoja

Lisää palkkatietoja Palkkavertailusta

  • 1259 € / kk Matkaopas
  • 2405 € / kk Matkatoimistovirkailija
  • 2574 € / kk Liikematka-asiantuntija
  • 2779 € / kk Liikematkavirkailija