Työkokemus

Autonkuljettaja

Stadin Henkilökuljettajat Oy
3/2015 - 5/2015
"
Tilausajohenkilökuljetuksia 10- ja 16 paikkaisella kalustolla.

Tuotannonsuunnittelija

CGI
5/1996 - 5/2013
"
VR:n atk-toimintojen ulkoistuksen myötä siirryin vanhana työntekijänä KTT:lle 1.5.1996 ammattinimikkeellä tuotannonsuunnittelija.
VR:n työtehtävien lisäksi mukaan tulivat KTT:llä jo valmiiksi olevien
lukuisten yritysasiakkaiden ympäristöjen operointi, eräajot, konesalitoiminnot, varmistukset sekä ympärivuorokautinen HelpDesk-toiminta.
2006 em. kokonaisuus eriytettiin kahdeksi eri yksiköksi (Help Desk ja 24h-valvomo)
Valvomotyöhön kuului asiakkaiden palvelinten, tietoliikenteen sekä erilaisten järjestelmien toimivuuden varmistaminen. Yhtenä kriittisimmistä mainittakoon SPR Veripalvelu. Konesalitoiminnan laajentuessa Pitäjänmäestä edelleen Tapiolaan Ahertajantien luolastoon, hoidettavanamme oli niiden lisäksi mm. kiinteistömme jäähdytys- ja ilmastointijärjestelmien valvonta. Em. töiden ohella olen tehnyt myös PC-asennusta niin työ– kuin siviilipuolellakin.

Operaattori

VR Data
10/1989 - 4/1996
"
IBM-suurkoneympäristön (IBM 3090/4381) ympärivuorokautisen ylläpidon ja operoinnin ohella työtehtäviini kuului mm. Ericsson S2500-ympäristön operointia, tulostuspalveluita, eräajoja, päätekäyttäjien ongelmanratkaisuja HelpDesk-muodossa, joista tärkeimpänä VR:n paikkalipunmyyntijärjestelmä sekä Transpak X25-tietoliikenneympäristön ylläpito- ja ongelmanselvitystyö. Tärkeimpänä eritoten VR:n tavaraliikenteen sujuminen Venäjälle.

Koulutus

Ylioppilas

Koivukylän lukio
8/1983 - 5/1986
Lukio