Teknologian tutkimuskeskus VTT:n työntekijöistä moni toteuttaa kutsumustaan. Hiljaista työtä puhtaamman tulevaisuuden eteen on tehty jo pitkään.

Tarina kertoo, että jossain VTT:n uumenissa elää sinne vuosikymmeniksi kadonneita tutkijoita pölyn ja hämähäkinseittien keskellä. Teolliseen biotekniikaan erikoistunut VTT:n johtava tutkija Kari Koivuranta sulattelee ajatusta hetken. Sitten alkaa tarttuva nauru.

– Kyllä meillä viime vuosina on alettu päästää työntekijöitä myös ulos, hän onnistuu naurultaan kommentoimaan, mutta vakavoituu pian:

– Tutkijan perusluonne on kieltämättä hieman sellainen, että pitää olla 110 prosenttinen varmuus, ennen kuin kerrotaan mitään talon ulkopuolelle. Saattaa kestää hyvin pitkään, että varmuus saadaan.  Siitä tämä mielikuva on ehkä syntynyt.

Biokemiasta aikanaan väitellyt Koivuranta on työskennellyt VTT:lla 20 vuotta. Hänen osaamisaluettaan ovat mikrobit ja niiden muokkaus. Tällä hetkellä hän työskentelee PlastBug -projektissa, joka kehittää mikrobeja hajottamaan muovijätettä.

– Öljypohjaista muovia tuotetaan maailmanlaajuisesti 335 miljoonaa tonnia vuodessa. Hajoamaton muovi on iso ongelma, sillä maailmanlaajuisesti siitä kierrätetään vain noin 10%, Koivuranta sanoo.

 

Monimuotoista vaikuttamista

Myös työajan ulkopuolella mahdollisimman vähäroskaiseen ja ekologiseen elämään tähtäävälle Koivurannalle työ on yhtä kuin kutsumus. Hän kokee tekevänsä oman pienen osansa pelastaakseen maailman.

– Tiedän joka päivä, miksi menen töihin. Työni on tarkoituksenmukaista ja oikeasti vaikuttavaa, hän sanoo.

Tutkimuksen lisäksi työhön liittyy toisinaan myös valistusta. VTT:n tiloissa on esimerkiksi vieraillut lukiolaisia, joille on kerrottu biomuovin ja biohajoavan muovin eroista.  PlastBug -tiimin jäsen Minna Vikman pitää tiedon välittämistä tärkeänä. Tutkimustyössä on mahdollisuus myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.

– Urani aikana olen esimerkiksi vaikuttanut lainsäädännön valmisteluun asiantuntijaroolissa.

PlastBugin saama poikkeuksellisen suuri näkyvyys ilahduttaa Vikmania. Projekti voitti muun muassa Meriroskahaasteen jaetun toisen sijan viime vuonna ja on muutenkin ollut esillä paljon.

– Huomio tuntuu välillä erikoiselta, mutta on hyvä asia. Tämä työ vie tärkeitä asioita eteenpäin.

Myös Vikman on työskennellyt VTT:lla yli kaksi vuosikymmentä. Hän arvioi monitieteellisen ja tasa-arvoisen työyhteisön kiitolliseksi paikaksi tehdä töitä.

– Vaihtuvat projektit puolestaan pitävät ammatillista mielenkiintoa yllä. Leipiintymään en ole vielä kertaakaan päässyt. 

 

Lue myös tutkija Vafa Järnefeltin blogi työskentelystä VTT:lla:

Tieteen Narnia, jossa on kymmenen Disneylandia