Meistä yhä useampi haluaa tehdä työkseen jotain merkityksellistä, ja työ on keskeinen hyvinvoinnin lähde. Oikotiellä työn merkityksellisyys näkyy monella eri tavalla.

Ei ole yksi lysti, millaista työtä tekee joka päivä. Vakaiden työnkuvien ja -urien kato on muuttanut suhtautumistamme työhön. Työn merkityksellisyys on nostanut arvoaan, ja nykypäivän työntekijä haluaa tuntea tekevänsä tärkeää työtä. ”Oikotiellä tehdään töitä ihmisille tärkeiden asioiden parissa ja se saa oman työn tuntumaan arvokkaalta ja merkitykselliseltä”, Oikotien liiketoimintajohtaja Marja-Leena Tuomola kuvailee.

Oikotiellä tehdään töitä ennen kaikkea yhdessä. Tiimien yhteistyö on tiivistä, ja eri osastot hakevat oppia toisiltaan. On jokaisen oikeus saada säännöllisesti kannustusta ja palautetta – suklaan kera tai ilman. Puolin ja toisin rohkaistaan myös viemään omaa osaamista jatkuvasti eteenpäin. Työntekijän asiantuntijuuteen luotetaan, ja tietoa ja osaamista on halutessaan helppo laajentaa ison talon sisällä. Myös Oikotien ulkopuolelta halutaan kuulla tuoreita näkemyksiä: joka kuukausi järjestetään Digileaks-foorumi, jossa eri alojen asiantuntijat pääsevät ääneen.

Toimimme Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Porissa ja Seinäjoella.
Palkitsemme tuntuvasti isoista onnistumisista.
Kehitämme Suomen suosituimpia verkkopalveluita.
Meillä on kaikilla Reino-tossut.

Oikotiellä pääsee tekemään töitä maan suosituimpien verkkopalveluiden parissa, jotka palvelevat kuluttajaa elämän suurissa käännekohdissa, kuten työpaikan vaihdossa tai asunnon myymisessä. ”Koen, että teen todella tärkeää työtä kehittämällä toimivia tuotteita, jotka auttavat asiakkaitamme. Näiden tuotteiden parissa oppii uutta joka päivä!”, kertoo Oikotie Työpaikkojen tuotepäällikkö Hanna Auvinen.

Auvinen on pitkän linjan sanomalainen, ja työvuosia konsernissa on kertynyt jo useita. ”Sanoma ja Oikotie on ollut työnantajana äärettömän mielenkiintoinen, ja olen päässyt toteuttamaan osaamistani monessa eri yksikössä ja monesta eri näkökulmasta”, Auvinen kiittelee. ”Voin lämpimästi suositella Oikotietä työpaikkana.”