Kiinnostus nippeleitä ja nappeleita kohtaan kuljetti Sami Huovilaisen Aren kiinteistönhoitajaksi. Merkityksellisyyttä työhön tuo yhteishenki, mahdollisuus hyödyntää omaa osaamista sekä asiakaskokemus, johon kiinteistönhoitaja vaikuttaa vahvasti.

“Minulla menee töissä hyvin, enkä ole kuullut, että huonosti menisi muillakaan”, toteaa kiinteistönhoitaja Sami Huovilainen reippaasti.

Huovilainen työskentelee talotekniikkayritys Aren palveluksessa kolmatta vuotta. Ammattikoulun LVI-puolelta valmistunut ja myös IV-ammattitutkinnon suorittanut Huovilainen on omien sanojensa mukaan aina ollut kiinnostunut nippeleistä, nappeleista ja kaikenlaisesta ruuvaamisesta.

“Monella on se vanhentunut käsitys, että kiinteistönhoidossa olisi aina kyse siivouksesta”, Huovilainen huomauttaa.

“Arella ei ole näin. Tässä työssä pääsee hyvin kiinni siihen teknisempään puoleen, joka minua kiinnostaa.”

Kahta kohdetta Helsingin keskustassa hoitavan Huovilaisen työpäiviin kuuluu muun muassa vikakorjauksia ja erilaisia huoltoja niin sähkö-, LVI- kuin IV-järjestelmiin liittyen. Hän mainitsee, että talotekniikan tuntemuksesta on alalla hyötyä.

“Tietysti ihan työtä tekemällä oppii valtavasti. Arella on myös mahdollisuus kouluttautua pidemmälle, jos kiinnostusta löytyy.”

Itse Huovilainen on pohdiskellut automaatiotekniikkaan liittyviä opintoja tai sähköalan erikoisammattitutkinnon suorittamista.

“Esimieskoulutusta järjestetään myös. Siitä se lähtee, mitä työntekijä kokee tarvitsevansa. Arella kuunnellaan ja pyritään vastaamaan tarpeisiin.”

Kymmeniä Vuoden esimiehiä

Huovilainen mainitsee Aren olevan reilu ja joustava työnantaja. Työpaikan yhteishenkeä hän kuvailee hyväksi ja yhteen hiileen puhaltavaksi.

“Täällä on iloista ja tyytyväistä väkeä töissä. Päivittäiseen viihtymiseen vaikuttaa valtavasti hyvät esimiehet ja työkaverit.”

Are järjestää vuosittain Vuoden esimies -kilpailun johon henkilöstö nimeää ehdokkaat. Viime vuonna ehdolle asetettuna oli yhtiön neljästäsadasta esimiehestä peräti 40%.

“Ehdotin silloin omaani – ja voisin koska tahansa ehdottaa uudelleen”, sanoo Huovilainen.

Aren kiinteistönhoitajat käyvät esimiestensä kanssa säännöllisesti läpi hoidettavien kiinteistöjen asioita ja myös sitä, miten tehtävistä on suoriuduttu.

“Palaute on tärkeää. Samoin se, että kiinteistön puolesta on kaikki kunnossa. Tämä on asiakaspalveluammatti, jolla on suuri merkitys loppukäyttäjälle.”

Huovilainen toteaa, että esimerkiksi hänen hoitamansa Lapland Hotel Bulevardin asiakkaille näkyy hyvin nopeasti, jos kiinteistö on rempallaan tai talossa vikoja tai vaivoja.

“Kaikki mitä teen, vaikuttaa ihmisten olemiseen ja elämiseen. Minun työni on merkityksellistä, sillä se tekee ihmisten arjesta - tai lomasta - sujuvaa, mukavaa ja turvallista.”

 

Lue tästä blogikirjoitus