Kauheimmat kesätyökokemukset?

Kerro kauheimmista kesätyökokemuksistasi ja voita 4 kpl Linnanmäen rannekkeita!

Kilpailu on voimassa 30.6.2017 asti.

Kilpailu on päättynyt.

4

Syvis

Ensimmäinen kesätyö

Oin kesätöissä nuorena 15 kesäsenä ravintolassa, ensimmäisessä kunnollisessa kesätyöpaikassa. Minulla oli esimies joka ilmoitti asiat huutamalla. Ja aina vain ne negatiiviset. Hänellä oli tapana jättää lappuja, jos jotakin erikoista pitäisi tehdä. Elävästin minulla on jäänyt mieleen kun hän kertoi kuinka tomaattien pitää olla saalatissa. Juuri oikein päin ja tasasin välein, eikä mitenkään muuten. Nykyään teen vieläkin samaa, jotta ei vain menisi väärin. Mutta kokemuksena voin sanoa, että tänäkin päivänä osaan palvellla asiakasta, ja siitä saankin hyvää palautetta. Joten en syyttä suotta kärsinyt kyseissä työpaikassa, ja kyseisen esimiehen alaisuudessa. Jotakin hyötyä siitä sentään oli.

4

mii

ravintolasiivousta sydän särkyneenä

Opiskeluajan kesätyöni ajoittui lama-aikaan ja sain suhteilla siivoushommia ja siivota ravintoloita ja elokuvateattereita. Työaika alkoi 2:00 aaamuyöstä ja koko kesä meni siivotessa oksennuksia, lasinsiruja ja muita ihmiseritteitä. Tilannetta pahensi vielä se,että minulla ja poikaystävällä oli suhde loppunut, joten siivosin kohteita sydän särkyneenä.

4

caccaduuni

kesätyöt parin vuoden takaa

Kaksi vuotta sitten sain kesätyöpaikan uimarannan rantavahtina. Kuvitelmissani työn sisältöön kuului lasten/nuorten silmällä pitäminen auringon paistaessa ja ihoni ruskettuessa. No ei se työ ollutkaan aivan sellaista kuin olin kuvitellut. Se kesä nimittäin muistutti enemmän Amazonin sadekautta kuin kesää. Aurinkoa ei näkynyt juuri koskaan ja vettä tuli kuin aisaa. Kaikista kamalinta työssäni oli, että joka ikinen aamuni alkoi siten, että vietin n-1-2 tuntia keräten HANHENKAKKAA rannan nurmikolta. Jos jotain positiivista voi tästä kokemuksesta hakea niin ainakin tuli kyykättyä enemmän kuin tarpeeksi. peppu-ja jalkalihakset tykkäsivät ;-)

4

Aurinkoinen

Vihulaisten häätöä

Olin nuorempana töissä kotieläinpihalla, jossa tuli ongelmia rottien kanssa. Rotat olivat pesiytyneet navetan ylisille. Vanhassa kivinavetassa säilytettiin eläinten ruokia ja se toimi myös eläinten asumuksena. Rottaongelma päätettiin hoitaa rotanmyrkyllä.. Pian navettaan kuitenkin ilmestyi rotta, jolla oli selvästi tuskia. Se vain makasi lattialla vaikeasti hengittäen (myöhemmin niitä ilmestyi vielä toinen). Silloin minut haettiin paikalle ja pyydettiin hoitamaan asia. Työntekijät olivat kaikki naisia, mutta en tiedä miksi minulle lankesi tämä epämieluinen homma. Mitään varsinaisia rotantappovälineitä ei ollut saatavilla. Hetken mietittyäni tartuin painavaan kivenmurikkaan ja marssin navettaan. En ollut koskaan aiemmin tappanut mitään kärpästä isompaa. Vaikka päästin rotat tuskistaan, koin suurta ahdistusta niiden hengen riistämisestä, koska olen rauhaarakastava ja eläinrakas ihminen. Siitä on parisenkymmentä vuotta, mutta edelleen toivon, että olisin ollut viettämässä tuona päivänä vapaapäivää.

4

sam ans

jakelutyö

sain ekana jakelu päivänä 11 eri tuotetta jaettavaksi ja 305 taloutta. katoin palkkaa ja olin innoissani. sen jälkeen aloin lajitella niitä papereita. lajittelun aikana tajusin, että palkkani on AIVAN liian vähän noin ahkeralle työlle. siinä vaiheessa minä hermostuin ja romahdin. en vain jaksanut enää. sitten sain työn tehtyä. olin niin helpottunut. sitten aloin jaella niitä seuraavana päivänä ja silloin tajusin että se työ on hyödytön koska palkka määrä oli älyttömän vähän. seuraavana jakelu kertana palkka oli edellistä kertaakin VÄHEMPI. silloin aloin itkeä ja halusin lopettaa. se oli AIVAN KAMALAA.

4

ilona

Helpoin duuni ikinä

Nuorena minut palkattiin valtiolle töihin puhtaaksikirjoittajaksi. Vaan töitä ei ollut joinakin viikkoina lainkaan. Se kesä meni lähinnä työkavereille lörpöttelyksi. Mukavana asiana kuitenkin palkka.

4

Juhuu

Kesä 2015

Oli kesä 2015 ja tunnetusti viime kesät ovat olleet kylmiä ja joskus on joka satanut lunta. Olin ensimmäisissä töissä ja otin melkein minkä tahansa työn vastaan ja otin sitten keikkatyön. Muutamat keikat oli ihan ok, sisällä, mutta kun mentiin ulos ja jouduit seisomaan sen mainoskyltin kanssa typerässä asussa lumisateessa keskellä katua, niin tuli ajatelleeksi että mihin ihmeeseen ittensä on oikein pistänyt. Kaiken kukkuraksi tuttuja käveli vastaan ja jopa ex-poikaystävä. Yritä nyt siinä sitten olla positiivinen ja näyttää siltä että sulla on hauskaa, vaikka varpaat ja sormet on niin jääsä että ne voisi katkaista poikki. Ja tämä oli siis kesätyö, ei uskois.

4

ELA74

Takeltelua ruotsiksi

Jouduin ensimmäisenä kesätyöpäivänäni kertomaan ruotsinkielellä asiakkaalle, että Ingman ja Sunice olivat fuusioituneet. Olen itse suomenkielinen.

4

Anna

aikainen lintu madon - tai tortun - syö

Lukioikäisenä nuorena lahtelaisena olin kesätöissä Oululaisen leipomossa toukoleivänpakkaajana. Aamuvuoro alkoi kello 5.00. Busseja ei siihen aikaan kulkenut. Piti lähteä matkaan polkupyörällä kukonlaulun aikaan ja reitti kulku isoilta osin jyrkkää ylämäkeä. Kaiken lisäksi lihoin ko kesänä pyöräilyhyötyliikunnasta huolimatta monta kiloa, koska töistä poistuttaessa tehtaanmyymälästä sai ostaa halvalla sekundakääretorttuja ym Oululaisen herkkuja :)

4

Mummeli

Kesätyö

Hakeuduimme kesätöihin siskon kanssa vuonna 1965 en muista tarkkaa vuotta, mutta lähdimme polkupyörällä kuusentaimia istuttamaan:) työ oli raskasta matkaa oli pitkänoin 6km ja työ raskasta, lapiolla kaivettiin lankkuapitkin matalaoja johon istutettiin 15 cm korkeita taimia, ei päivässä saatu montaakaan markkaa olihan siellä näitä tomeria tätiihmisiä joilla työkävi nopeaasti:)
Me olimme töiden jälkeen niin väsyneitä ettemme ruokaa jaksaneet tehdä, nukkumaan ja aamulla taas töihin, olimme siellä ehkä viikonverran, sitte olimme todenneet ettei siinä rikastu, ja lopputili otettiin.
Äiti tuli kotiin matkoilta ruokaa tytöille ostamaan

4

Hanskuuuuuu

Kesätyö

Olin töissä siäl ja se yks työssä oleva nainen pitkä aina joka paikassa samaan aikaan mua

4

kerran nuori

hoitaja

Kesätyöpaikka oli vanha kummituslinnamainen sairaala. Pukukopit sijaitsivat samassa kellarikerroksessa kuin ruumishuone. Oli tosi pelottavaa mennä iltavuoron jälkeen sinne pukukopille. Yksikin narina tai ääni sai oloni levottomaksi. Töitä oli tehtävä ja valmistuinkin myöhemmin sairaanhoitajaksi. Tunnelma oli kuin suoraan jostain kauhuleffasta.. aikojen myötä ole päässyt tietysti tästä yli ;)

4

Ei koskaan enää

Kauhujen kesätyöpaikka

Olin todella onnellinen kuullessani, että sain kesätyöpaikan maahantuontia harjoittavassa ja kansainvälisesti toimivassa isossa yrityksessä. Ei haitannut, vaikka työmatka oli hankala. Tärkeintä oli, että pääsisin tekemään mielenkiintoiselta vaikuttavaa työtä.

Ensimmäisenä menin iloisena ja positiivisella otteella sovittuun aikaan yritykseen. Jostain syystä ensimmäisenä työpäivänäni aikana yrityksessà kukaan ei tuntunut tietävän miksi minut oli sinne palkattu. Mutta ei huolta, seuraavana työpäivänä osaston johtaja saapuisi paikalle ja pääsisin hommiin. Toisen päivän aamuna odotin johtajan saapumista paikalle ja saapuihan hän ihmetellen kovaan ääneen, miksi ihmeessä joku on mennyt palkkaamaan hänen osastolleen jonkun kesäapulaisen. Olin moisen kuulemisesta todella hämmentynyt ja eniten siitä, että hän laukoi ihmetyksensä kovaäänisesti ilmoille vaikka varmasti tiesi, että kuulin kaiken mitä hän sanoi.

Tämän jälkeen kesätyö meni todella pahasti pieleen. Kukaan ei minua neuvonut töissä tai kertonut, mitä minun olisi pitänyt tehdä, Istuin pöytäni ääressä ja odotin, että saisin vihdoin jotain tekemistä, mutta se odottaminen kesti kokonaiset kaksi kuukautta. Silti aina jos asiakas ei ollut tyytyväinen saamaansa palveluun tai jos yrityksestä toimitetussa lähetyksessä oli jotain vikaa, kuulin kuinka minua haukuttiin ja syyllistettiin puhelimessa vaikka en ollut koko kesänä saanut tehdä yhtä ainoaa tehtävää. Kesätyötä ei helpottanut se, että osaston eräs työntekijä oli juuri ennen saapumistani saanut kuulla sairastavansa syöpää. Sen sijaan, että hän olisi jäänyt kotiin harmittelemaan asiaa, hän saapui joka ikinen päivä työpaikalleen, sulkeutui neuvotteluhuoneeseen ja itki siellä kovaäänisesti koko työpäivän kunnes oli aika lähteä kotiin.

Koko kesän kävin lounastauolla syömässä läheisellä teollisuusalueen nakkikioskilla koska kukaan ei muistanut kertoa minulle, että yrityksessä oli henkilöstöravintola. Ei myöskään, että henkilökunnalle oli tarjolla huokeita tuotteita yrityksen maahantuomia tuotteita henkilöstömyymälässä.

Eräänä päivänä työhuoneeni toisella puolella sermin takana työskentelevän naisen takana olleen kaapin ovi irtosi ja romahti suoraan hänen päälleen. Jälleen kerran se oli minun vikani kun en ollut tehnyt asialle mitään. Kysyessäni miten ihmeessä olisin voinut auttaa etukäteen asiassa, kuului vastaus, että minun olisi sentään pitänyt rynnätä paikalle estääkseni tapahtunut. Silloin totesin, että koko osasto oli aivan outo ja kulutin lopun kesän tehden kutsua luokkakokoukseen soitellen numerotiedusteluun etsiäkseni entisen luokkakavereiden tietoja. Kuulin myöhemmin, että samassa yrityksessä ja aivan toisella osastolla kesätöitä tehneelle miehelle oli tehty aivan sama juttu.

Kesätyö oli silkkaa tuskaa kun piti kuluttaa kahdeksan tuntia päivässä istuen työpöydän ääressä tekemättä mitään ja silti kuulla koko ajan valitusta väärin tekemistäni asioista. Se oli kesä, jonka aikana päätin itse tulla parhaaksi mahdolliseksi esimieheksi.

4

tane

Kesätyö paikassa, joka kauhistutti

Olin kesätöissä sairaalassa, vaikka sairaala oli minulle paikkana hiukan ahdistava. Pelkäain nähdä verta ja koin sairaalan hajun ällöttävänä. Aikuisena tähän olisi varmasti osannut suhtautua paremmin, mutta olin vasta nuori.

4

Jäätelötötterö

Ensimmäinen kesätyö jätskikiskalla

Ensimmäinen kesätyöni oli jäätelökioskilla. Olin asiasta aivan hurmioitunut, suuri jäätelönystävä kun olen. Mutta voi onnetonta, koko kesä oli aivan surkea, joka päivä lähes satoi eikä asiakkaita käynyt joinakin päivinä kuin yksi. Aika tuli todella pitkäksi ja tuli luettua monta kirjaa, ostettua ja syötyä jäätelöä loppuelämänsä tarpeisiin. Sitten työnantaja sanoi, ettei kioskia kannata pitää auki ja laittoi luukun kiinni. Olin niin nuori silloin, etten ymmärtänyt edes pyytää kaikkia palkkarahojani - kerran sopimus oli tehty kuitenkin 3 kuukaudeksi. Tämä on hyvä aina tarkastaa ! Loppujen lopuksi jäin muutekin miinukselle kun pienestä palkasta vähensi ostamani jäätelöt. Seuraavana kesänä osasin olla jo tarkempi työsopimuksen kanssa ja luin ehdot tarkkaan. Aurinkoista kesää kaikille !

Sivut