Parhain työnhakukokemus?

Kaikki rekrytoinnit eivät välttämättä pääty työpaikan saamiseen, mutta niistä voi silti jäädä hyvä mieli. Kerro parhaimmasta työnhakukokemuksestasi ja voita 200 euron Holiday Clubin kylpylälahjakortti!

Kilpailu on voimassa 31.7.2017 asti.

Kilpailu on päättynyt.

0

Mikko58

hyvä ruoka...

Olin kaksi päivää eräässä paikassa mutta totesin ei mun mesta. Seuraavana aamuna menin...paikkaan mitä vähäteltiin.Minä en toisten puheista heti muodosta ns.mielipidettä. Kysyin kuka on ravintolapäällikkö.Minut ohjattiin oikean henkilön pakeille.Siis pääsin heti työhaastatteluun kun olisi täyttänyt jonkun avoimen hakemuksen tai soittanut väärään aikaan. Kerroin cv:ni ja seuraava kysymys milloin voin aloittaa.
Omalla aktivisudella oli merkitystä ja samalla näin paikan livenä.
Olen oppinut tosi paljon.Reseptiikka kunnossa mitä monessa paikassa ei ole.
Hain työpaikkaa vaikka opiskelen.Toiseen ammattiin koulutan itseni...58 vee
Haluan rohkaista kaikkia tekemään uusia
valintoja.Valmistun elo - syyskuussa..
Paikka missä olen on hyvä.Ja työkaverit huippua.Kaikki auttaa kaikkia.
Työvuoron päätteeksi kiitetään hyvästä päivästä eikä vaan häivytä pois.
Tässä muutamia vinkkejä.
Eli oma aktiivisuus on kaiken a ja o.
Tämän saa ehdottomasti jakaa.