Mitä odotat tulevalta työsyksyltä?

Kerro meille, mitä odotat tulevalta työsyksyltä, ja voit voittaa työsyksyä varten Burton-repun 15,6" kannettavalle tietokoneelle (musta).

Kilpailu on voimassa elokuun loppuun, 31.8.2019 asti.

Kilpailu on päättynyt.

1

Ande

Mitä odotan työsyksyltä

Mitä odotan työsyksyltä kohta kesä mennyt ja palava halu olisi päästä töihin .Kohta 60-kymppinen ,mutta meitä ei haluta enään töitä tekemään .Rasisimi on suomen työmarkkinoilla ,niin kovaa .

1

televisionorja

Tykypäivänätallinnaan

Hyvää tekemisen meininkiä tiiminä, rohkeutta, kehityksen huomaamista, munkkipossuja silloin tällöin

1

Cerberos

Luottamusmiehen tehtäviä

Työpaikallamme on ollut muutaman vuoden hieman sekava tilanne työsuojelun osalta ja nyt tilanne on alkamassa selkeytyä. Odotan mielenkiinnolla luottamusmiehen töitäni tälle syksylle ja keskusteluja työnantajani kanssa ja työpaikan työilmapiirin parantamista.

1

Aloha

Uusia tuulia

Odotan uutta työpaikkaa, jossa kokisin arvostusta ja josta itse pitäisin. Mukavaa olisi toki myös saada hyvin rahaa. Nykyisessä työssäni on aivan liikaa stressiä, epämukavuustekijöitä ja ahdistusta. Uusi työpaikka voisi olla aikuisten kanssa tekemissä olemista, joustavaa ja mukavaa.

1

Marjukka55

Uudet tuulet

Yksinkertaisesti odotan löytäväni pian uuden työpaikan.

1

Annu

Töitä

Työpaikkaa, joka soveltuisi nykyisen kahden työn oheen.

2

yhteishenki

Työntekoa yhdessä

Odotan työltäni syksyllä sitä, että uudet johdettavani haluavat ottaa vastuuta ja kehittyä työssään, ja että pystymme tiiminä luomaan hauskan työilmapiirin. Tulossa on vieläkin uusia rekrytointeja, mutta yritän pitää työviikot kohtuullisena. Kesäloman jälkeen en ole ihan toipunut edellisestä työvuodesta, itsestä pitää nyt pitää parempi huoli ja tehdä lyhyempiä työpäiviä jotta työuupumus ei vie mennessään.

1

riirii

tuleva työsyksi

Odotan, että pääsen aloittamaan lyhennetyn työajan, ja työn ohessa kouluttautumaan uuteen ammattiin. Haaveena hoitoalalta pois.

1

Hellevi

(Ei aihetta)

Odotan, että saisin mieluisan työpaikan.

1

Hämppy

Kun töitä saisi

Olen jo melkein 60 vuotias ja edelleen olisi halu tehdä töitä edes muutama vuosi, mutta aika kiven alla tuntuu olevan työpaikat minun ikäiselleni :(

2

Markus

Uusi työ mahtavassa porukassa

Syksyltä odotan uusia haasteita ja intoa uudelleen työnteon osalta. Kohta 10v suunnittelu, 3d ja markkinoinnillisia töitä tehneenä (sekä työntekijänä että yrittäjänä) ovat saaneet miettimään uusia uravaihtoehtoja. Ehkä vähemmän hektisyyttä ja painetta, jotta pääsee viettäämään vapaa-ajalla enemmän aikaa omien pienien poikien seurassa. Tarkoitus panostaa yhteiseen aikaan ja läsnäoloon eikä työ saisi viedä leijonanosaa ajasta. Toivon että uudet tiet tulee avaamaan enemmän hyvää myös työn ulkopuolelta, koska jos ei nyt nauti ja ota hetkestä kiinni, niin aika ajaa nopeasti ohi. On tullut tajuttua, että on muutakin kuin menestyksen ja saavutusten havittelu. Kaikki paras on ympärillä ja hyvät hetket maastopyörän selässä tai metsässä rauhassa vaeltaessa on nyt juuri sitä parasta.

2

Santtu

Uutta työtä

Odotan syksyllä löytäväni minulle sopivan ja mielekkään työn, jossa saan toteuttaa henkilökohtaisia vahvuuksiani. Työn, joka on ihan toiselta toimialalta kuin se missä olen jo yli 20v ollut. Etsin työtä, jota voin pitää elämäntapanani. Haluan löytää työn, josta voin nauttia olemalla oma itseni. Työn, jossa on vapautta toimia sitä samalla kehittäen ja uudistaen mitä se sitten vaatiikin. Haluan löytää työn, josta innostun joka päivä uudelleen!

1

Sanna

Burton-reppu

Odotan työn jatkumista, vakinaistamista ja palkankorotusta. Lisäksi haluan taas päästä työn imuun ja palvella asiakkaitani hyvin vaikeissakin elämäntilanteissa. Työssäni haluan kehittyä koko ajan.

2

Piirimyyjä

Uusi työ 58 vuotiaana

No oman loman jälkeen uudet haasteet alkaa uuden työpaikan muodossa joka muuten Oikotieltä osui silmiin...tulee mielenkiintoinen syksy ja kaiketi kiireinen kun tulee osoittaa työnantajalle miksi kannatti palkata 58v kehäkettu ja olla luottamuksen arvoinen

2

Johanna

Työsyksy

Odotan työsyksyltä uusia työtehtäviä vanhassa työpaikassa hillityllä työmäärällä. Töiden jälkeen menen illoiksi kouluun opiskelemaan, joten läppäriä täytyy kantaa mukana.

Sivut