Hoitohenkilökunta kokee paineita monesta suunnasta. Työ voi olla hyvin keikkaluontoista, toimipisteet vaihtuvat ja kiire on läsnä joka päivä. Tämä sairaalakokemukseni kuvaa, kuinka hyvä hoito on myös pienistä asioista ja asenteesta kiinni.

Vietin vastikään viikon sairaalassa ja se oli kaikkien pelkojeni mukaista. Jo valmiiksi mietitytti terveydentilani lisäksi työasiani; olenhan itsekin keikkatyöläinen, jonka leipä on palasina maailmalla ja kuukauden poissaolo työkuvioista toisi myös loven lompakkoon.

Heräsin nukutuksesta kipuihin mutta myös huomattavan hellään hoivaan. Heräämön hoitaja tiedusteli vointiani vähän väliä, antoi lääkkeitä ja silitti jopa kättäni tunnelmalliseen elokuvatyyliin. Katetripussiin valuvaa virtsaani hän kutsui lapin kullaksi ja sain, ilman omaa ansiotani, siitäkin suuret kehut. Mietin hiukan huvittuneena, että jään tänne mielelläni vaikka kuukaudeksi.

Olin saanut erinomaista palvelua myös sairaalaan saapuessani. Kaikki sujui empaattisesti ja suoraviivaisesti. Hissit olivat jumissa ja jouduimme kiipeämään hoitajan kanssa monta kerrosta leikkausaliin, mutta ei se mitään haitannut. En ollut saanut rauhoittavaa esilääkitystä, joten jalat kantoivat mainiosti.

Anestesiatiimi oli huumorintajuinen ja mukava, niinpä en hötkyillyt kummemmin leikkauspöydälläkään. Kirurgini ei ehtinyt paikalle ennen kuin olin anestesialääkärin ylpeydellä miksaamasta ”unimehusta” kanttuvei.

Heräämössä herttainen hoitajani pyyteli vuolaasti anteeksi, koska osastolta ei kuulunut ketään hakemaan minua. Useaan tuntiin. Ei se minua häirinnyt, sillä aavistin, että osastolla ei hyysätä samaan malliin.

Pääsin aamuleikkaukseni jälkeen myöhään iltapäivällä osastolle. Meitä oli siinä vaiheessa neljän hengen huoneessa kolme naista.

Kivut alkoivat pahentua parin tunnin sisään melko mahdottomiksi. Vatsassani oli kuusi tähystysleikkaushaavaa. Selkäni ja hartiani kramppasivat samassa asennossa makaamisesta ja, myöhemmin kuulin, myös vatsaani pumpatun kaasun vaikutuksesta.

Painoin hoitajanappia tuskissani. Kun hoitaja saapui paikalle, hän ihmetteli kipujani ja katosi osaston uumeniin mumisten tiedustelevansa, onko jo aika uudelle kipulääkkeelle. Häntä ei kuulunut takaisin ainakaan varttiin.

Painoin jälleen kutsunappia itkien ja täydessä paniikissa. Kramppaava ja itkusta tärisevä vartaloni aiheutti järkyttävää kipua leikkaushaavoissa. Sama hoitaja ilmestyi paikalle ihmettelemään, enkö saanutkaan lääkettä. En kyennyt muodostamaan puhetta. Hän taputti reittäni ja palasi tiedusteluretkelleen.

Todella pitkältä tuntuneen ajan kuluttua toinen hoitaja saapui paikalle, kyseli olenko tosiaan näin tuskissani ja kiikutti minulle kolme pilleriä lisää. Myöhemmin sain myös tippaan troppia.

Olin lähes shokissa, että tilanteen annettiin mennä niin pitkälle vain kuutisen tuntia leikkauksesta. Sairaalakammo oli virallisesti asennettu aivoihini.

Loppuvierailu sujui vaihtelevasti. Saimme olla suurimman osan ajasta huonekaverini kanssa kaksin. Kipulääkkeitä joutui erikoisesti aina hiukan anelemaan. Kerran sain kommentin ”ei sinua kokonaan kivuttomaksi saa”, vaikka en sellaista pyytänytkään.

Eräänä päivänä yksi hoitaja totesi, että olin pärjännyt todella vähällä kipuläkemäärällä. En siis ollut edes syönyt koko minulle määrättyä satsia.

En tiedä, missä kohtaa virhe oli tässä asiassa tapahtunut. Oliko joku vain laskenut määrät väärin vai liittyyikö ilmiö jotenkin asenteeseen. Turha kipu on vakava asia, joka jättää arvet. Pahemmat kuin leikkauksesta jäi. Ja se olisi ollut niin tavattoman helppo ehkäistä.

Tapahtui myös muita ikäviä virheitä; jäin yksin suihkuun pyörtymään, söin velliruokaa kolme päivää, koska kukaan ei muistanut ilmoittaa keittiöön etten ole pahoinvoiva ja haavaan jumittunutta dreeniä kiskottiin kaksi kertaa irti ilman kipulääkitystä.

Vaivaamaan jäi myös se aliarvostuksen tunne, että en tavannut kirurgiani/omalääkäriäni kertaakaan. En ennen leikkausta, sen jälkeen tai koko sairaalassaoloaikanani. Nyt neljättä viikkoa leikkauksesta odottelen edelleen epikriisiäni sekä patologin lausuntoa kasvaimeni laadusta.

Osasto, jolla vierailin ei vaikuttanut kiireiseltä. Yksikään huone ei ollut täynnä, käytävältä kuului hoitajien jutustelua pitkiä aikoja putkeen. En moiti näitä asioita, vaan totean, että tulipalokiire ei voinnut olla syy tapahtuneisiin virheisiin.

En edelleenkään usko, että hoitotyöhön hakeutuu näin epäempaattista porukkaa. Jäi vaikutelma, ettei osastolla ollut paljon pysyvää henkilökuntaa, vaan kasvot olivat joka vuorossa eri. Voiko huonosti järjestetty keikkatyö aiheuttaa tällaisia vakavia informaatioaukkoja potilaan hoidossa?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

TARVITSETKO LAINAA?

TARVITSETKO LAINAA? OTA YHTEYTTÄ NYT KAIKKI LAATU ALLE 2%. (Stephenswillsloan@gmail.com) Whatsapp: +14139615178 Lainamme ovat hyvin vakuutettuja, jotta suurin turvallisuus on meidän prioriteettiemme. Päämääränä on auttaa sinua saamaan ansaitsemasi palvelun. Meidän laina-ohjelma on nopein. Annamme laina minkä tahansa valitsemassasi valuutassa (Yhdysvaltain dollari, punta, euro, dinaari jne.) Ja kesto on 1 - 30 vuotta lainan takaisinmaksamiseksi (turvattu ja vakuudettomaksi). Tarvitsetko minkäänlaista lainaa ja sinulla on alhainen luotto-pisteet, onko sinulla vaikeuksia saada lainoja paikallisilta pankeilta ja muilta rahoituslaitoksilta? ratkaisu taloudelliseen ongelmaan on STEPHEN WILLIAMS LOAN FIRM. Ehdot ovat erittäin kohtuullisia ja harkittuja. Tarjoamme laajan valikoiman rahoituspalveluita, joihin kuuluvat: joululainat, yritysluotot, velkojen konsolidointi lainat, henkilökohtaiset lainat, autolainat, hotelliluotot, opintolainat, kotimaisen jälleenrahoituksen lainat alhaisella korolla @ 2% per henkilö, yritykset ja yritysjärjestöt. Kiinnostuneiden hakijoiden tulee ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen stephenswillsloan@gmail.com. Käytä ja ole vapaa orjuudesta. WhatsApp: +14139615178

Lisää uusi kommentti