Meillä työssäkäyvillä on suuri luotto päiväkotiemme toimintaan. Kun se pettää, on kuin matto vedettäisin jalkojen alta.

Mikä on monen vanhemman tärkein tuki? Meillä se ainakin on päiväkoti. Arki sujuu niin kauan kuin päiväkodin ja lapsen kemiat toimivat.

Kolmevuotiaamme viihtyy päiväkodissaan hyvin. Hänellä on siellä kolme parasta ystävää, joiden kanssa hän on leikkinyt kuin liimattuna lähes pari vuotta. Joka aamu lapsi jää ystäviensä kanssa samaan puuropöytään ja joka iltapäivä hänet haetaan samasta porukasta pihaleikkien tiimellyksestä.

Hoitajat ja opettajat ovat vaihtuneet vajaan parin vuoden päiväkotiuran aikana useasti. Aikuisiin ei ole voinut päiväkodissa aina turvautua. Äiti on sressanut tästä joka kerta, mutta muksu sopeutunut niin kuin jatkuvasti kasvava ja kehittyvä ihminen vain voi.

Itse päiväkoti on vanha, jo raihnainen puutalo. Ajat sitten parhaat päivänsä nähnyt, välillä muurhaisten kansoittama, aina vähän hyrskynmyrskyn. Kuitenkin kodikas ja hyvän kokoinen kouralliselle pieniä ryhmiä. Piha on tilava ja mukava, kesäaikaan vehreä, ja siellä kasvaa upeita kiipeilypuita.

Päiväkotimme ei varmasti ole viihtyisin työpaikka aikuisille, lapsethan eivät sen kunnosta välita vattuakaan. Homeelta ja kosteudelta vanhus on vielä välttynyt, ilmanvaihdon tehokkuus ihmismäärän nähden on sen sijaan ollut kekustelunaiheena jo pitkään.

Meillä on edestakaisin yli neljän kilometrin päiväkotimatka ilman bussireittiä. Päivässä matkaa kertyy siis kävellen päälle kahdeksan kilometriä. Olen kulkenut sen tuulessa ja tuiskussa ilman suurempia uikutuksia, koska lapsi viihtyy. Koska voin olla työpäivän rauhallisin mielin hänen suhteensa.

Pari viikkoa sitten tuli ilmoitus pikaisena järjestettävästä vanhempainkokouksesta, johon en päässyt osallistumaan. Niinpä luin samaisena iltana päiväkodin Facebook-ryhmästä, että päiväkoti lakkautetaan juhannuksena. Tähän päivään mennessä en ole muuten saanut virallista ilmoitusta päiväkodin lakkautuksesta.

Paikkansa tämä kammottava uutinen kuitenkin pitää. Haut toisiin päiväkoteihin piti tehdä viikon sisällä ilmoituksesta. Ilman minkäänlaista informaatiota mistään me vanhemmat viesteilimme keskenämme. Olemme hyvin huolissamme lapsista, jotka nyt viskataan lähes sattumanvaraisesti alueen päiväkoteihin. Pienen elämän pituiset ystävyyssuhteet katkeavat, päiväkotimatkat lyhenevät tai pitenevät tuurista riippuen.

Tällä alueella on pari hyvää päiväkotia, joihin kaikki tietenkin haluavat. Niihin mahtuu hyppysellinen päiväkotimme lapsia. Loput vaihtoehdot ovat muun muassa 250 lapsen rakentumassa oleva jättipäiväkoti asfalttipihalla.

Entä syy tähän arkemme sabotaasiin? Melko salamyhkäinen ja epäilyttävä: Tuo vajaaksi jäävä ilmanvaihto. Joka on siis ollut sama jo vuosia.

Ja nyt seuraa se hauskin osuus. Poikani päiväkotikaverin isä on sattumoisin sisäilmaprofessori! Itse asiassa juuri samainen, joka on kouluttanut arvion ja sulkuilmoituksen tehneen henkilön. Professori on muuten sitä mieltä, että rakennuksessa ei ole akuuttia sisäilmaongelmaa.

Kerroinko jo, että päiväkodin kaikki viereiset tontit on myyty rakennushankkeita varten?

Tänään me sitten kuulemme päiväkodilla, mihin lapsemme on sijoitettu. Meille selviää, pääseekö hän  samaan paikkaan yhdenkään ystävänsä kanssa. Tuleeko päiväkotimatkastamme kilometrejä lyhyempi vai vielä pidempi. Viettääkö lapsi tästä lähtien leijonanosan päivästään megaryhmässä vai pienemmässä porukassa.

Aluepäällikkö kommentoi aiheesta syntyneeseen metakkaan olevansa pahoillaan, että ”tästä nousi tällainen haloo”.

Päiväkotien toiminta on ehkä suurin yksittäinen vaikuttaja perheellisten työ- ja arkielämään. Yllä kuvattu toiminta on ennenkuulumatonta ja täysin käsittämätöntä.

 

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti