Arkeen ja työntekoon kuuluu ajoittain ikäviä kokemuksia ja kohtaamisia. Sellaisia, jotka saattavat vallata pään, seurata uniin tai jopa vaikuttaa tuleviin sosiaalisiin kohtaamisiin. Tästä mielen painolastista täytyisi osata myös luopua.

Kannamme päivittäin matkassamme kaikenlaista ikävää; kivuliaita kokemuksia, kaunoja ja traumoja. Minun on todella vaikea päästää irti ikävistä kokemuksista. En tiedä, onko se jonkinlaista itserankaisua vai yritänkö välttää vastaavia tapahtumia ”ottamalla opikseni” kokemuksesta.

Irti päästäminen on monelle vaikeaa ja ajatusten tukahduttaminen tuntuu työläältä. Mieleemme palaavat erityisen aktiivisesti sellaiset tukahdetut ajatukset, joihin liittyy voimakkaita tunteita. Joidenkin on vaikea ravistella irti myös päivittäisiä pieniä vastoinkäymisiä.

Kotona käyty aamuinen riita, viime viikolla pää punaisena raivonnut asiakas – ikävien ajatusten määrää tulisi osata vähentää, jotta arjen jaksaa henkisesti hyvinvoivana.

Mielenrauha eli ”tyhjän pään” tunne, se kun et ajattele erityisesti mitään, on aivojemme perustila. Ne palautuvat siihen verraten helpostikin, kun vain sallimme sen.

Ajatusten väkisin tukahduttaminen voi voimistaa niitä. Niinpä helpointa on antaa ajatusten tulla kuin hyökyaalto, ja sitten mennä menojaan. Ajattele ikävä asia ikään kuin loppuun asti, vähättelemättä ja ”editoimatta” ja päästä sitten irti.

Itse tykkään oikein hieroa suolaa haavoihin ja lukea esimerkiksi ikävää sähköpostia uudelleen ja uudelleen. Se on raastavaa, jopa pakonomaista. Kuitenkin tämä tapa tavallaan toimii; kun asiaa on vatvonut tarpeeksi voimakkaasti, sille tavallaan siedättyy eikä se hetkauta enää yhtä voimakkaasti. Siihen kyllästyy.

On neurologinen fakta, että ajatukset korvautuvat uusilla ihan itsestään. Pahat, ikävät ja stressaavat ajatuksetkin menevät kyllä menojaan, kun niiden aika on. Ajatusten kuuluisi kulkea vuolaana virtana. Me itse patoamme ne joskus turhankin pitkäksi aikaa ja aiheutamme samalla miellyttävien, rauhoittavien ja hedelmällisten ajatusten jumin.

Kaikkein paras keino mieltä jäytävien kokemusten ja ajatusten purkamiseen on puhuminen. Asioiden ääneen sanominen tuntuu puhdistavalta, ja jakamalla kokemuksiaan niihin saa erilaisia näkökulmia. Myös henkinen tuki on mahdollista vain, kun mieltä painavat asiat on paljastanut jollekulle.

Joskus meillä ei kuitenkaan ole ketään, kelle kertoa. Emme ehkä halua, kehtaa tai uskalla puhua joistain asioista. Kehottaisin kuitenkin, ainakin oman kokemukseni perusteella, jakamaan päässä pyöriviä asioita vaikka anonyymisti somessa, auttavaan puhelimeen tai vähintään päiväkirjaan.

Perspektiiviä kehää kiertäviin ajatuksiin voi saada vain, kun päästää ne maailmaan.

 

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti