Liian myöntyväinen asenne haittaa niin lastenkasvatuksessa kuin työelämässäkin. ”Ei” on joskus vaikein mutta usein tärkein sana oppia.

Koira toljottaa kosteilla ruskeilla silmillään pöydän alta, lapsi anelee vielä paria peliminuuttia ja työkaverin tarvitsisi lähteä aikaisemmin kotiin, vaikka karkasi ajoissa eilenkin. Ne kaksi kirjainta on joskus uskomattoman vaikea päästää suustaan. Toinen varmaan loukkaantuu tai suuttuu, seuraa kyyneliä tai konflikti. ”Ei” on meille joillekin vaikein sana koko kielessämme.

Moni tuntuu oppivan kieltäytymisen tärkeyden vasta iän myötä. Itsellekin se tuntuu nykyään hiukan helpommalta kuin innokkaana, hyväksyntää janoavana parikymppisenä. Kieltäytymistä täytyy usein opetella. Täytyy sanoa ei uudelleen ja uudelleen, aina hitusen ponnekkaammin. Toki myönteisyys ja avuliaisuus ovat pääosin hienoja ominaisuuksia. Työelämässä ei kuitenkaan pitkälle pötki, jos ei tunne omia rajojaan.

Yksi ei kehtaa sanoa ei, toinen haalii kaikki ylimääräiset hommat menestyäkseen ja kolmas kaipaa kunniaa ja kiitosta. Trendikkäässä työkulttuurissa kehotetaan nyt ottamaan riskejä, sanomaan kyllä ja tarttumaan tilaisuuksiin.

Kaikkeen myöntyminen ei vain aina kannata. Näen ympärilläni lopenuupuneita ihmisiä, jotka ovat haukanneet liian isoja paloja. Oli syy sitten kiltteys, kunnianhimo tai ihan perinteinen pätemisen tarve, kenenkään ei kannata lupautua sellaiseen, mitä ei varmasti ehdi tai jaksa hoitaa.  Usein tämän ”palveluksen” joutuukin sitten latomaan jonkun toisen tarjottimelle viime tingassa.

Keikkahommissa tulee usein vastaan ihmisiä, jotka nappaavat ylimääräisiä velvoitteita lennosta, mutta niiden toteutus jää puolitiehen. Kun itse ei ymmärrä, missä voimavarojen raja menee, ei myöskään osaa pyytää apua ajoissa ja koko projekti voi mennä pieleen.

Työelämässä tapaa tyyppejä, joille on hyvin vaikea sanoa ei. He ovat motivoivia, voimakastahtoisia, suostuttelutaitoisia ja jopa kovakalloisia. He käyvät väsytystaistelua, kun haluavat tietyn lopputuloksen. Tässä kohtaa muistuttaisin myös siitä vastuusta, jonka jankuttaja joutuu kantamaan. Jos myöntävä vastaus on seurausta suoranaisesta kärttämiskampanjasta, ei innottoman toiminnan pitäisi tulla kovin suurena yllätyksenä.

Myötätuntoinen ja velvollisuudentuntoinen ihminen lupautuu helposti liikaan. Vaikka meillä kaikilla on lopulta vastuu vain itsestämme, pitäisi työetiikkaan kuulua, että kilteimmältä ei aina kysytä apuja. Tilanteita täytyy osata lukea puolin ja toisin.

Kun asian ajattelee kunnolla loppuun saakka, joskus kieltäytyminen on avuliaampaa kuin myöntyminen. Ihan kaikille osapuolille.

 

 

 

Lisää uusi kommentti