Meillä on hyvin vähän keinoja vaikuttaa epätyydyttäviin työehtosopimuksiin ja leikkauksiin. Kuka oikein määrää työmme arvon?

Joskus julkisesta keskustelusta saa kuvan, että kutsumusammateissa pitäisi jotenkin joustaa paljon enemmän saadakseen samat edut tai oikeudet kuin muillakin on. Hoitajien kuuluu tehdä ylitöitä, koska muuten ihmiset kuolevat ja luovan alan ihmisethän nyt voivat tehdä rakastamaansa työtä vaikka ilmaiseksi? Miksi sitä turhaan lehdistä, musiikista tai elokuvista mitään maksaisi, kun netti on pullollaan ilmaista viihdettä.

Kunta-alan ylityökielto on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Täytyy myöntää, että pienen lapsen äitinä ymmärrän kiellon todella hyvin. Sattumanvaraisesti tipahtelevat ylityöpyynnöt/vaatimukset jättävät aika vähän vaihtoehtoja oman elämän suunnitteluun. Korvaukseksi saa sitten lyhyemmän päivän joskus muulloin, jolloin siitä ei välttämättä ole erityistä hyötyä omia menoja/jaksamista ajatellen. Ei kaikki vapaa-aika ole saman arvoista.

Hoitajia on syytetty potilasturvallisuuden vaarantamisesta kieltäytyessään ylitöistä.

Pah! Kyllä kai vuoronsa jo hoitanut, väsynyt ihminen suurempi turvallisuusriski on? Eihän mikään ala voi pyöriä tekijöidensä joustolla. Kyllä toimivan ja turvallisen hoitomallin täytyy tulla muualta kuin työntekijöiden valmiudesta pomppia epävireisen pillin mukaan. On työnantajan vastuulla hoitaa vuorot niin, että niissä on tarpeeksi tekijöitä tai hankkia tarpeeksi tuuraajia poissaolijoiden tilalle. Täältä meitä keikkailijoita löytää!

Lakkoilusta ollaan toki myös kahta mieltä. Monen mielestä se on aikansa elänyt käytäntö, kallis ja hyödytön. Aikoinaan lakkojen vaikutukset olivat kauaskantoisia. Niiden ansiosta emme esimerkiksi enää tee yli 10 tai 12 tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa. Nykyään lakon vaikutukset ovat enemmänkin kosmeettisia.

Emme ole kuitenkaan onnistuneet luomaan tehokkaita keinoja vaikuttaa epätyydyttäviin työehtosopimuksiin ja leikkauksiin. Hallituksen päätöksiin voi vähäisesti vaikuttaa äänestämällä. Nykyään tosin tuntuu, että homma on silti totaalista lottoamista.

Lakko on myös tietyllä tavalla luksusta. Freelancerit, keikkailijat ja yrittäjät harvemmin lakkoilevat. Osaksi tietysti omaehtoisemman toiminnan ansiosta, mutta varmasti myös löyhän liittotoiminnan vuoksi. Olemmehan me friikutkin alojemme yleisten käytäntöjen ja hinnoittelun alaisia. Eivätkä asiat ainakaan parempaan päin ole muuttuneet.

Kuka sitten määrää, minkä arvoinen minkäkin työn tekijä on? Onko kyse siitä, paljonko asiakas on valmis palvelustaan maksamaan, millä korvauksella työntekijä työtään tekemään vai minkä palkan työnantaja pulittamaan?

Se ainakin on tärkeää, että me kuluttajina olemme valmiit maksamaan laadukkaasta ja hyvästä palvelusta tai tuotteesta. Aivan kuin me omastakin panoksestamme haluamme kunnollisen korvauksen.

Lisää uusi kommentti