Ennen nökötettiin nöyrinä hiljaa nurkassa, nyt sepitetään suuren maailman tyyliin paras versio itsestä. Keikkahommissa kuunteleminen on silti ajoittain kultaa.

Meistä jokainen tuntee kaikkitietäviä ihmisiä tai ihmisiä, jotka jakavat jatkuvasti tietoa. Itsestään. Ilmiö tuntuu olevan vuosi vuodelta suurempi.

Arvelisin tämä itsensä ja osaamisensa ylikorostamisen syyksi menestymisen ja pärjäämisen kulttuurin, jossa elämme. Kilpailemme kaikesta, sosiaalisessa mediassa jopa harrastuksilla ja elämäntyylillä. Meitä pommitetaan ympäri maailmaa yhä paremmilla ja suuremmilla suorituksilla. Kukaan ei ole tarpeeksi hyvä missään.

Moni kokee joutuvansa taistelemaan olemassaolostaan joka hetki ja oikeuttaa sitä pätemällä vähän joka tilanteessa. Tässä kohtaa arvioiontikyky usein pettää, itse keskustelun aihe saattaa unohtua, ja mikä pahinta, unohtuu muiden kuunteleminen.

Jos omaa pätevyyttä ei ole kyseenalaistettu, sitä ei tarvitse korostaa. Omaa mielipidettä tulee voida perustella muuten kuin omaa paremmuutta korostamalla.

Jos kysymys kuuluu: ”Miksi sinun ehdotuksesi on parempi kuin Jussin?” ei hyvä perustelu ole ”Koska minä olen opiskellut sitä, tätä ja tuota.” Hyvä perustelu on kertoa, mikä konkreettinen hyöty omalla ehdotuksella on ongelmaan.

Itsestään puhuminen, kun samalla ohi menee arvokasta työhän liittyvää informaatiota, on ongelma. Olen kuullut esimerkiksi sosiaalialalla työskenteleviltä, kuinka asiakas jää toiseksi, kun keikkailija kokee tärkeäksi kertoa omista saavutuksistaan. Lasten ja nuorten kanssa työskennellessä tällaisisa tilanteissa menee herkästi ohi tärkeää tietoa.

Puhuminen ja omat kokemukset ovat toki työssä tärkeitä. Keskustelu ja tuntojen avaaminen ovat usein avainasemassa. Hyvää työtä ei voi tehdä ilman dialogia. Sitä tarvitaan niin yksinkertaisissa asiakaskontakteissa kuin valtavaa  auktoriteettia vaativissa tilanteissakin. On kuitenkin hyvä osata tiedostaa, mistä puhutaan ja missä tilanteissa. Minä kun en ole kaikkien muiden lempiaihe.

Yhdeksän kertaa kymmenestä kuunteleminen on uusissa työtilanteissa tärkeämpää kuin puhuminen. Jos aina vain ajattelet, mitä meinaat sanoa seuraavaksi, menee informaatiosta ohi suurin osa. On myös hedelmällisempää esittää kysymyksiä kuin nippelitietoa itsestään.

Aloilla, joissa keikkatyö on jokapäiväistä, ei omaa osaamista tarvitse joka kerta avata aasta ööhön. Osaamisen voi näyttää tekemällä.

Liika päteminen, keskeyttäminen ja kykenemättömyys kuuntelemiseen herättävät usein negatiivisen vastareaktion.

Pälpätys voi olla myös tapa käsitellä hermotuttavaa tilannetta. Itse kärsin tästä nimenomaisesti puheripulin muodosta. Asia on hyvä tiedostaa ja opetella hiukan suitsimaan laukalle lähtevää juttua.

Vain kuuntelemalla voimme saada selville, mitä meidän tulisi osata.

 

 

 

Lisää uusi kommentti