Harva osaa enää olla omien ajatustensa kanssa ilman teknologiaa. Aivolepo vaatii vapautta verkosta.

Olen alkanut kiinnittää yhä enemmän huomiota ruutuaikaani. Se todella vie suurimman osan päivästäni. Alan vilkuilla puhelinta heti herättyäni, kun suljen herätyksen tai katson kelloa. Tsekkailen päivän kuluessa somekanavia ja sähköposteja useamman kymmentä kertaa. Ja tosiaan, teen töitä tietokoneella.

Kun pidän tauon tai matkustan julkisella kulkuvälineellä, olen Facebookissa. Kaikkein kamalinta on, että vilkuilen jo päivän aikana satoja kertoja näkemiäni somepäivityksiä, uutisia ja mainoksia myös illalla, kun minun pitäisi viettää aikaa perheeni kanssa. Etsin lähes alitajuisesti somen syövereistä jotain, jonka merkitystä en itsekään tiedä.

Jos vaihtoehtona esimerkiksi lääkärin odotushuoneessa on uppoutua omiin ajatuksiini tai selata puhelinta, arvatkaapa mitä teen?

Keikkaluontoinen työ ja etätyö ova kaikessa ”vapaudessaan” tehokkaita puhelinorjuuttajia. En istu työpaikalla tiettyjä tuntimääriä, vaan teen työtäni liikkuvasti ja aikatauluja vaihdellen. Suuri osa muista ihmisistä kuitenkin työskentelee suunnilleen virka-aikaan. Niinpä kyttään sähköposteja ja yhteydenottoja myös silloin.

Olemme lähes jatkuvasti online - verkossa tai kytköksissä johonkin jopa huomaamattamme. Kuntelemme podacasteja, radiota tai musiikkilistoja lenkkeillessämme tai autoa ajaessaemme.

Veikkaan, että moni kuuntelee päivällä omia ajatuksiaan vähemmän kuin viettää aikaa lukien tai kuunnellen muiden ajatuksia. Ja kas kummaa, olemme koko ajan ahdistuneita, vailla jotain, vihaisia, kateellisia tai surullisia. Aivomme ylikuormittuvat päivän kuluessa kerta toisensa jälkeen.

Karu fakta on, että aikuisetkin tarvitsevat tänä päivänä ohjattua olemista ja ”välitunteja”. Pakottamista pois ruutujen äärestä, keskittymistä kehoonsa, hengitykseensä, aivolepoa edes jokuseksi minuutiksi.

Olen itse pitänyt meditaatiota pitkälti kaapumaisia asuja ja tofua suosivien ihmisten juttuna. Tai jotenkin muuten turhana, itsekeskeisenä hörhöhössötyksenä.

Lähiaikoina olen työni puolesta eksynyt pari kertaa ohjattuihin rentoutushetkiin ja kääntänyt kelkkani täysin. Nykyihminen tosiaan tarvitsee toista aikuista sanomaan: ”Laita puhelin pois. Sulje silmäsi. Hengitä. Rentouta kädet. Rentouta jalat. Kuulostele ympäristöäsi. Elä tovi tässä hetkessä.”

Tai jotain vastaavaa. En siis tarkoita mitään tuntikausien itseensä matkaamisia, jotka varmasti tuovat nirvanan joillekin, mutta joihin tällainen hermostunut stressierkki ei kykenisi edes aseella uhaten.

Ohjatun olemisen suosio kertoo selvää kieltä sen tarpeesta. Kuntosalien ja jumppien rinnalle pompsahtelee rauhallisia joogatunteja, detox- ja hengityshetkiä sekä äänimaljarentoutuksia. Haluamme turvalliseen ja häiriöttömään tilaan tunniksi makaamaan ja olemaan luvan kanssa jouten. Maksamme siitä rahaa, vaikka periaatteessa sama onnistuisi ilmaiseksi puistonpenkillä.

Meinasin kirjoittaa tähän, että helppo ja edullinen tapa meditoida on kuunnella ilmaista rentoutusharjoitusta puhelimesta.

Väistin ansan ajoissa ja kehotankin tarkkailemaan hetken luonnon heräämistä, lumihiutaleiden lentoa tai lintujen kevätpuuhia ja pitämään puhelimen sen aikaa visusti piilossa.

 

Voitolla työhön -blogin kirjoittaja on vaihtelevissa keikkatöissä kannuksensa ansainnut ja kirjoittamisesta virtaa imevä ikuinen pätkätyöläinen.

 

Lisää uusi kommentti