Jotkut viihtyvät kauppakeskuksissa oikein ajan kanssa ja toisia niihin ei saa houkuteltua edes ilmaisilla ämpäreillä.

Ihmisiä on kahdenlaisia, kauppakeskusmyönteisiä ja kauppakeskusvastaisia. Olen todennut tämän jälleen joulun aikaan, kun ostamisesta puhutaan paljon. Kauppakeskukset ovat olleet kuuma puheenaihe nyt loppuvuodesta.

Kauppakeskusihminen, sellainen kuin minä, tykkää siitä, että kaikki on saman katon alla. Sitä voi suhauttaa metrolla yhteen osoitteeseen ja saada ulos astumatta aamiaista, lounasta, illallista, kekkerimekon, lahjan anopille, kengän koron korjauksen, viherkasvin, viinipullon ja ruokaostokset.

Tykkään hukkua massaan, istua keskitasoisessa kahvilassa juomassa laihaa lattea ja syömässä geneeristä patonkia, katsella ohi vilistäviä ihmisiä ja tietää, että pääsen liukuportaat alas kulkemalla metron kyydissä kotiin. En yleensä kaipaa vaateliikkeessäkään erityisemmin palvelua, tuntisin suurta ahdistusta, jos saisin myyjän tuntikausiksi käyttööni.

Olen sellainen superjuntti, joka tykkää, että palvelu on aavistuksen eleetöntä ja nopeaa. Haluan haahuilla ja katsella, valita itse, olla ajatuksissani ja, ennen kaikkea, hiljaa. Saattaa hyvin olla laiskuudenkin merkki, etten jaksa juosta ympäri kaupunkia hoitamassa hankintojani.

Tutut myyjät ovat ihan kiva bonus, mutta minua ei heilauta hitustakaan, vaikka myyjä vaihtuisi kantakahvilassani päivittäin. Itse asiassa kauppakeskuksessa viehättää ajatus siitä, kuinka paljon työpaikkoja yhden keskuksen rakentaminen ja pyörittäminen luo. Ne vetävät myös keikkailijoita enemmän kuin hienommat kivijalkamyymälät, joihin asiakkaat tulevat jopa pelkästään tietynlaisen palvelun vuoksi.

Kauppakeskusmyönteisyyden ja -vastaisuuden huomaa usein jo puheenaiheen kääntyessä uusiin ostoskomplekseihin, joita on rakennettu ja rakenteilla. Monen mielestä ne ovat turhia eikä niihin riitä asiakkaita. Jo surullisenkuuluisia esimerkkejä viliseekin melko tiuhaan uutisissa. Tottahan se on, kuluttajia ei loputtomiin repeä joka paikkaan. Taistelu kuluttajista käydään nyt ja hävinneet kolossit rapistuvat autioina unohdukseen.

Joskus kauppakeskus on kovin odotettu tulokas seudulle. Omaan lähiööni avattiin nyt monen vuoden odotuksen jälkeen kiiltävä uusi keskus ja koko tienoo on onnesta soikeana. Vanha, graffitien peittämä ja kannabiksen käryinen ostari aiheutti todellista ahdistusta aika monelle perheelle.

Uudessa kauppakeskuksessa palvelevat somasti vieri vieressä ruokakaupat, kirjasto, jokunen ruokapaikka ja pikkukauppa, kahvila, kuntosali, apteekki ja nuorisotalo. Koko kylän palvelut yhden katon alla. Joukossa on useampikin asiakasmääristä ilahtunut yksityisyrittäjä.

Olen huomannut sosiaalisessa mediassa, että minulla on ympärilläni myös paljon anti-kauppakeskusihmisiä. Ensi alkuun on todettava, että kauppakeskusvastaiset ovat usein astetta ”hienompia” tai varakkaampia kuin esimerkiksi itse olen. He siis kuluttavat laatutietoisemmin tai ainakin kalliimpiin tuotteisiin. On selvää, että he eivät myöskään suosi ketjuravintoloita.

Eräs tuttavani oli vastikään yrittänyt hoitaa jouluostoksensa suuressa kauppakeskuksessa. Hän oli kokemuksesta niin traumatisoitunut, että kirjoitti siitä aidosti ahdistuneen ja pitkän postauksen sosiaaliseen mediaan. Liikkeitä ei ollut löytynyt, oli paljon eksymistä ja hikoilua, palvelu oli puutteellista eivätkä vastoinkäymiset ottaneet loppuakseen.

Lopulta helpotus oli löytynyt suuresta tavaratalosta, jossa jo ovella tervehtivät pitkätakkiset ovimiehet ja joka osastolla sai moitteetonta palvelua.

Neuvoksi kauppakeskusinfernon välttämiseen vinkkaisin, että ensimmäistä kertaa kauppakeskukseen lähtiessä kannattaa asennoitua kuin uuteen kivijalkaliikkeeseenkin lähtiessä: tsekkaa osoite eli kiinnostavien liikkeiden summittaiset sijainnit kartasta etukäteen.

Onneksi palveluja ja makuja on erilaisia. Sitä kautta myös työpaikkoja riittää erilaisille ihmisille.

 

Voitolla työhön -blogin kirjoittaja on vaihtelevissa keikkatöissä kannuksensa ansainnut ja kirjoittamisesta virtaa imevä ikuinen pätkätyöläinen.

Lisää uusi kommentti