Naisvaltaisilla työpaikoilla on huono maine. Sukupuoli ei kuitenkaan tee kenestäkään huonoa työkaveria.

Naisvaltaiset työporukat ja alat ovat huonossa maineessa. Usein kuulee, että kateus, juoruilu, kiusaaminen, asenneongelmat ja jopa jengiytyminen ovat yleisiä ongelmia naisvaltaisissa työpaikoissa.

Kateutta pidetään yhtenä suurimmista ongelmista, joka naisten kesken nostaa päätään. Luin vastikään blogikirjoituksen, jossa kirjoittaja kertoi, kuinka ei uskalla jakaa juuri mitään asioita elämästään työtuttavien kanssa. Hänellä oli kokemus, jossa moninaisista matkusteluistaan kertonut kollega oli saanut huonoa kohtelua vanhalla työpaikallaan.

Omat kokemukseni ovat valtavan erilaisia, kuten myös näkökulmani tähän aiheeseen.

Olen työskennellyt melko naisvaltaisilla aloilla koko ikäni; nuorena olin kaupan kassalla, sitten asiakaspalvelussa, kunnes siirryin naistenlehtialalle. Olen tietysti tavannut paljon ikäviäkin tyyppejä, mutta kyse on joka kerta ollut persoonasta ei sukupuolesta.

Kuulun tällä hetkellä yhdistykseen, joka koostuu pelkästään naisista. Meitä on päälle parikymppisistä aina yli kuusikymppisiin. Perheellisiä ja perheettömiä. Varakkaita ja kädestä suuhun eläviä. Kaiken lisäksi olemme toistemme kilpailijoita, koska työskentelemme samalla pienehköllä alalla.

Matkustelemma ja puuhaamme säännöllisesti yhdessä. Suurimman osan ajasta kaikki sujuu mahtavasti. Nautimme toistemme seurasta, olemme kuin perhettä. Tietenkin riitoja ja erimielisyyksiä ilmenee. Juoruamista, totta kai. En ole kuitenkaan koskaan kokenut, että nämä naiset haluaisivat jonkun olon pahaksi, koska tämä on nuorempi, nätimpi tai rikkaampi.

Yllä mainittu bloggaajan kokemus herättää minussa väkisinkin tunteen tilannetajusta. Onko yleisö ollut oikea ylellisistä matkoista kertoiluun, jos vastakaiku on negatiivista? Toki ihmisten välillä ilmenee paljon kateutta, mutta kerskailu tai kuplassa eläminen ei ole sen jalompaa.

Minulla on ehkä hiukan erikoinen näkökulma juoruamiseen. Näen sen todella inhimillisenä piirteenä, joka on aina kuulunut tapoihimme. Me kerromme tapahtumia, kuulumisia ja asioita eteenpäin. Myös muiden elämästä. Siten meillä nytkin on tietoa historian tapahtumista.

Juoruilulla on tärkeä tehtävänsä sosiaalisen ympäristön ja yhteisön arvojen luonnissa. Se auttaa prosessoimaan omia tunteita, kun asioita voi käsitellä muiden kanssa.

Tutkimusten mukaan jopa viidennes keskusteluun käyttämästämme ajasta kuluu juoruiluun, myös miehillä. Harvan ihmisen elämässä tapahtuu niin paljon, että omista kuvioista kertominen riittäisi koko sosiaalisen piirin viihdyttämiseen.

Juorutakin voi hyvällä, neutraalilla tai pahalla aikeella. Toki muiden asioista puhuminen, eritoten niistä salaisimmista, myös haavoittaa. Pahantahtoiset ja perättömät juorut johtuvat kertojansa tarkoitusperistä. Kannattaakin miettiä kertomista kahdesti, jos levittämäsi juttu aiheuttaa sinussa syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa.

Työyhteisön huonoa ilmapiiriä ei voi pistää sukupuolen syyksi. Syy myrkylliselle ympäristölle löytyy esimerkiksi huonosta johtamisesta, huonoista työolosuhteista tai vaikkapa virherekrytoinneista.

Esimerkiksi hoitoalan työpaikat ovat usein huonon työyhteisön maineessa. Hoitotyössä työskentelee enimmäseen naisia. Tämän asian yhtälö ei ole, että naiset tekevät työyhteisöstään ikäviä, vaan se että naiset päätyvät aloille, joiden työolosuhteissa on usein ongelmia.

 

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti