Ihmiset eivät aina tunnu sisäistävän, että työ on työtä, vaikka sitä tekisi kotona tai palmun alla paratiisisaarella.

Etätyö, keikkatyö, freelancer-työ ja muut liikkuvat tavat tehdä työtä yleistyvät koko ajan. Yksi asia ei silti millään tunnu muuttuvan: kaikki eivät ihan tajua, että kotona työskentelevän työ on oikeaa työtä.

Alani työt ovat hiukan kiven alla, joten teen kuuden tunnin työpäivää. Sinänsä mukavaa, että lapsen päiväkotiaika jää maksimissaan seitsemään tuntiin. Kiireiseen aikaan työtunnit kuitenkin loppuvat kesken ja joudun hoitamaan hommat loppuun iltaisin tai viikonloppuna.

Olen ollut freelancer reilut viisitoista vuotta. Lähipiirini ei osaa oikein vieläkään suhtautua ihan kunnolla siihen, että teen tosiaan päivällä kotona töitä. En hengaile, en hoida kotitöitä, vaan kökötän tietokoneen ääressä. Olen yhtä kiinni työssäni kuin kuka tahansa työpaikallaan. Ainakin, jos haluan saada palkkaa.

Minulle soitellaan päivän aikana ”juorupuheluita” useampaan otteeseen. Joskus pidänkin puhelun tullessa kahvi- tai lounastauon ja rupattelen samalla. Olen tainnut antaa tällä tavalla kuvan siitä, että olen ”vapaa” pitkin päivää.

Jos itse pirautan ystävälle, joka sattuukin olemaan silloin töissä, pamahtaa luuriin usein äkäinen viesti ”olen duunissa!”. Aivan kuin minä olisin supertörkimys, joka ei muista kaikkien työvuoroja ja kuvittelee, että joku voisi esimerkiksi tauollaan vaihtaa pari sanaa. Oma puhelimeni puolestaan piippaa pitkin päivää, kun kaverit ovat vapaalla.

Myös päiväkodista kysellään usein vasu-tapaamisiin tai retkiavuksi keskellä päivää. Minun oletetaan lähtevän ”helpommin” kesken töiden kotoa kuin muiden työpaikaltaan. Totta on, että kukaan ei minua kyttää. Tosi on myös se, että en saa penniäkään palkkaa siltä ajalta, jolloin en tee töitä. Minulla ei ole juoksevaa kuukausipalkkaa.

Tauot ovat käsite, jota edes puolisoni ei tunnu koskaan kunnolla sisäistävän. Kun pidän kotona tauon, oli se sitten syömistä tai aivolepoa kuten facebookin selailua, ei minun kuulu hoitaa samalla kotitöitä. Ihan oikeasti, kaikkihan välillä pitävät ”nollaushetkiä”, jolloin ei tehdä töitä eikä mitään tuottavaa ja haaveillaan vaikka lomasta.

Sitkeä käsitys kuitenkin on, että jokaisella vapaaminuutillani minun pitäisi tyhjentää tiskikonetta, laskostaa pyykkiä tai vaikka imuroida pikana. On ilmiselvää, kuinka ärsyyntynyt toinen välillä on, että olen ollut koko päivän kotona, eikä se näy kotitöissä.

Entäs sitten sairastaminen? En ole ollut päivääkään ”poissa” töistä koko urani aikana. Jos olen sairas, saatan siirtää hommat vaikka iltaan ja ottaa päivällä päikkärit. Varsinaisia sairaspäiviä on vaikea pitää, kun yleensä hommat pystyy hoitamaan vaikka kannettavan kanssa sohvalla maaten.

Joskus on haastavaakin, kun kukaan ei ”vahdi” työntekoani. Haahuilupäiviäkin toki on, mutta ne on korvattava seuraavana päivänä. Tulokseni näkyvät ainoastaan asiakkaille pidettyinä aikarajoina ja maksettuina palkkioina.

Minun työni on ihan yhtä oikeaa ja arvokasta, vaikka teen sitä virttynyt t-paita ylläni pyykkivuoren juurella.

 

 

Lisää uusi kommentti