Kiusaajien arkkityyppejä löytyy niin kouluista kuin työpaikoiltakin.

Menetin mielenkiintoni koulunkäyntiin yläasteella. Koulusta oli tullut painostava ja pelottava paikka. Paikka, jonne jännitti mennä ja jossa arvokkuuteni riivittiin viimeistä riekaletta myöten.

Olin ihan suosittu, reipas ja kaikin puolin pirtsakka tapaus. Joskus jopa ajattelen, että olen näin aikuisena usein niin lopen uupunut, koska tsemppasin itseäni teini-iässä jaksamisen äärirajoille. En usko lähimpien ystävienikään ymmärtäneen, kuinka suurta osumaa todella otin. Koin, että loukkaantumisen näyttäminen olisi ollut vielä suurempi nöyryytys.

Kiusaamiskokemukseni perustuvat ulkonäkööni. Olin näppylänaamainen, pottunenäinen ja kasvuiässä muutenkin epäsuhtainen teini. Varsinkin eräs tietty luokkakaveri erotteli minut uhrikseen. Hän mylvi mielipiteitään ulkonäöstäni niin vessaan kuin kesken koulutuntienkin.

Häpesin itseäni järjettömästi, mutta oli pakko yrittää selviytyä. Ei varmaan valtava yllätys, että lopetin viittaamisen ja oppitunneilla osallistumisen kokonaan. On vaikea keksittyä kysymyksiin, kun on juuri saanut kuulla olevansa kuvottava rupisammakko tai koulun rumin tyttö.

Koulu aiheutti minussa niin ahdistavia tunteita, että jatko-opinnotkin sujuivat katkonaisesti kunnes lopahtivat kokonaan. Jostain syystä olen aina syyttänyt itseäni siitä etten opiskellut tarpeeksi. Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, että opintoni vietiin minulta itsetuntoni ohessa.

Olen tehnyt paljon töitä ulkonäköön liittyvien traumojeni kanssa. Varmasti lähimmilleni rasittavinta on, että vaikka kasvoin ihan viehkoksi naiseksi, olen harmillisen pakkomielteinen piirteistäni. Ura-asioissa pääsin eteenpäin rehellisen raatamisen ja jokusen onnenkantamoisen ansiosta. Minä selvisin kiusaamisesta enimmäkseen ehjänä.

Tänä päivänä tunnistan kiusaajatyypit kaukaa enkä pelkää enää. Tiedän, että osaan työni, en häpeä itseäni ja olen rakastettu niiden ihmisten taholta, joilta sitä tarvitsen. Minua vastaan ei voi käyttää enää mitään.

Haluan kuitenkin paljastaa kolme yleisintä kiusaajatyyppiä teitä varten, jotka ehkä vielä kamppailette tämän kammottavan suon keskellä. Koulu- ja työpaikkakiusaajilla on aivan sama tunnistettava käytös, vaikka ikää kertyisi, voissa paistaisi tai Pradaan pukisi:

Kuninkaallinen

Suosittuun tai korkeaan asemaan joko omilla saavutuksillaan tai karismalla kohonnut kiusaaja. Hänellä on monta seuraajaa, joille hän delegoi temppujaan supattamalla, juoruamalla tai vihjailemalla. Käyttää valtaansa väärin ja aina omaksi edukseen.

Saattaa olla joskus hyväkin tyyppi, mutta käy esimerkiksi kilpailijaksi kokemansa yksilön kimppuun keinoja kaihtamatta. Koulun kuninkaallinen kiusaaja voi vielä muuttua kunnon aikuiseksi, jos elämä pudottaa hänet valtaistuimeltaan.

Työpaikalla tämä tyyppi on aika pitkälti menetetty tapaus niin kauan kuin seuraajia riittää. Esimiehenä painajainen, jos et satu kuulumaan lähipiiriin.

Narri

Narri haluaa huomiota tai viedä huomion itsestään osoittamalla sen johonkin toiseen. Hänellä on vaikeuksia kotona, parisuhteessa tai itsensä kanssa ja hän purkaa pahaa oloaan uhreihinsa.

Narri nappaa usein tietyn tyypin kohteekseen ja järjestää mitä ällöttävimpiä näytöksiä tämän nolaamiseksi. Kätkee kiusaamisen huumoriksi. Saattaa olla väkivaltainen, kun asiat riistäytyvät käsistä.

Jos narri ei saa apua ongelmiinsa, hän jatkaa samaa käytöstä aikuisenakin.

Tavan tollo

Nämä ”joukossa tyhmyys tiivistyy” -tyypit seuraavat kahta edellistä. Nauravat mukana ja jopa tottelevat käskyjä. Ovat helposti manipuloitavia. Eivät välttämättä koe mitään antipatiaa kiusattua kohtaan, mutta toimivat mentaliteetilla ”mieluummin tuo kuin minä”.

Aikuiseksi kasvaessaan voivat olla ihan normaaleja tyyppejä, kunhan eivät ajaudu väärään seuraan.

Kiusaaja, olet valtavasti velkaa yhteiskunnalle. Kauhistuttaa ajatellakin, kuinka moni syrjäytynyt tai työtön on sinun vuoksesi asemassaan. On terrorismia pelotella ihmiset pois koulusta tai työstä ja mahdollisesti sabotoida kokonainen elämä. 

Kommentit

Entinen kiusattu

Minuakin kiusattiin entisessä työpaikassa.Lähdin sieltä pois,jo loppui kiusaaminen.

Lastenkodissa

Minua alkoi eräs työtekijä eristämällä ja toisille pahaa puhuen kiusaamaan..toiset olivat kuin koiralauma jotka "tottelivat"johtajaa.perimmäinen syy kun johtaja ehdotti minulle samaa palkkaa,samasta työstä koska hänen mielestään ansaitsin sen hyvänä työntekijänä.vaikka koulutus ei ollut sama.lähdin pois työ paikasta..nyt siellä vaihtunut kaikki työntekijät..yhtä lukuun ottamatta.kiitos" A" kun sait minut vieläkin katkeruudella muistelemaan käytöstäsi.toivottavasti metsä vastaa miten sinne huudetaan.-J-

Absoluuttinen pahuus

Naapurustossa joku pariskunta voi järjestää 10 vuotta kestävän melukampanjan ja yhteisöllisen vakavan elämää tuhoavan ja sabotoivan vainon, kun ihmettelet heidän viihtymistään kotipihasi raja-aidan takana (tunteja, riippumatta vuodenajasta) (eivät rajanaapureita) ja alkaa väkisin notkumaan siinä, SEKÄ värväämään muitakin tähän, samalla "peläten" ja ollen uhrinsa uhreja.

Alakoulusta asti kiusattu

Olin pienestä asti kiusattu, vähän pullukka tyttö! Minulla oli "kuudes" ja on vieläkin sama aisti havaita kiusaaminen ja pystyn aistimaan, milloin takana pahan puhuminen alkaa😥 Minua on kiusattu työssäni, ehkä kateudesta johtuen, olen kylläkin jaksanut tehdä hyvän uran! Mutta kiusaamiselle jo lapsena herkistyminen on raskas taakka elämässä! Toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi kantaa tätä taakkaa, eikä tästä puhuta lainkaan😥😥

Get out

Mahtava kuvaus kuninkaasta. 4 luokkaa oppikoulun, sulava käytös, halutessaan mahtava tyyppi ja kun jouduit hänen saaliikseen niin muut alaiset hoitivat homman. Aina kun joku haluttiin ulkoistaa niin hän vaihtoi osastoa, kävi jatkuvia keskusteluja keskikoulu tyypin kanssa ja lopuksi lopetti yhtiössä. Upea tunne kun pääsin eläkeputkeen ja huomasin elämää firman ulkopuolella. Vuoden vitsi oli firman kysely "mitä voisin parantaa työpaikalla". Jokainen ehdotus annettiin nimettömänä mutta käsialanäytteiden perusteella haettiin uhrit ja ulkoistettiin negatiivisina.

Näitä riittää! :(

Kaikki kolme helposti löydettävissä entisessä työkohteessa,työnjohto käytti heistä termiä "vahvemmat persoonat" ja ainoa keino päästä eroon oli jättää kyseinen paikka ja kärsiä suuret taloudelliset menetykset,muuten olisi henkinen jaksaminen loppunut hyvinkin pian,äärirajoilla jo mentiin. Aikaa kulunut jo muutama vuosi mutta edelleen liiankin tuoreessa muistissa kaikki kokemani ahdistus joka oli näille henkilöille vain keino viihdyttää itseään työaikana.

Uusi työntekijä

Uutta työntekijää pitää varmaan aina vain nokkia, että tietää paikkansa? Kaikki alkaa asteittain pikkuhiljaa. Ensin huokaillaan ja tuhahdellaan, jätetään vastaamatta kysymykseen, vaikka olet perehdytettävä työntekijä vielä. Sitten alkaa ivallinen ja väheksyvä tapa puhua. Lopulta otetaan aina esille kaikki virheet mitä olet tehnyt ja ahdistetaan nurkkaan, kun kaikki ringissä sättivät sinua. Parasta on, jos alat itkeä. Silloin joukko oikein innostuu. Ja kukaan heistä ei edes älyä, että he syyllistyvät kaikki kiusaamiseen. Epäasiallinen käytöskin on kiusaamista. Onneksi nykyään nämä asiat voi viedä eeteenpäin, eikä tarvitse itse aina lähteä työpaikasta missä kuitenkin ansaitsee olla.

Uusi työntekijä

Uutta työntekijää pitää varmaan aina vain nokkia, että tietää paikkansa? Kaikki alkaa asteittain pikkuhiljaa. Ensin huokaillaan ja tuhahdellaan, jätetään vastaamatta kysymykseen, vaikka olet perehdytettävä työntekijä vielä. Sitten alkaa ivallinen ja väheksyvä tapa puhua. Lopulta otetaan aina esille kaikki virheet mitä olet tehnyt ja ahdistetaan nurkkaan, kun kaikki ringissä sättivät sinua. Parasta on, jos alat itkeä. Silloin joukko oikein innostuu. Ja kukaan heistä ei edes älyä, että he syyllistyvät kaikki kiusaamiseen. Epäasiallinen käytöskin on kiusaamista. Onneksi nykyään nämä asiat voi viedä eeteenpäin, eikä tarvitse itse aina lähteä työpaikasta missä kuitenkin ansaitsee olla.

Kiusattu

Hyvä kirjoitus. Eiköhän kuitenkin ole aika paljon itsestään kiinni jatkaako opiskelua ja valmistuuko ammattiin? Minäkin aikoinaan tsemppasin koulussa, todella rankkoja vuosia, kunnes vihdoin valmistuin korkeakoulusta ammattiin, Koko koulu oli suoraansanottuna helvettiä, mutta pistin vain itseni likoon päivä toisensa jälkeen. Yrittäjänä en paljoa kohtaa kiusaamista, ehkä leikkimielistä nimittelyä korkeintaan.

Vieras

Ei välttämättä, kiusaaminen on henkistä väkivaltaa joka voi jättää niin syvät arvet, etteivät ne parane vuosikymmeniin. Hyvä että sinä selvisit, mutta kaikki eivät. Kiusaajien esimiesten kannattaisi miettiä kuinka paljon taloudellista tappiota kiusaajat aiheuttavat toiminnallaan ja tehdä siitä johtopäätökset.

Junan viemä

Puuttuu "KOSTAJA"; Jos et anna periksi kun olet oikeassa, seuraa mustamaalausta ja epäasiallinen kantelu.. jippii on meitä niin moneen junaan. Joskus toivoo että osaisivat lähteä. Minä osasin, mutta en lähtenyt maitojunalla. Onni oli että esimies oli tolkun ihminen ja näki mitä oli tekeillä. Oli todella stressaavaa tulla kiusatuksi, mieliala laski, sairastelin jne. Eikä sitä kestänyt kuin muutama kuukausi! Tsemppiä kaikille kiusatuille ja katse tulevaisuuteen. Muistakaa olla itsekkäitä, älkää väheksykö itseänne. Monikin voi olla myötätuntoinen ja periaatteessa teidän puolella, mutta kukaan muu ei ota vastaan sitä p-----aa mitä kiusaajat syytää ja harva suutaan aukaisee puolustaakseen teitä! Se ei vaan toimi että hokee itselleen olevansa vahva ja nielee kaiken. Menkää työterveyteen tai puhukaa työsiojeluvaltuutetulle tai jos mahdollista, vaihtakaa työpaikkaa. Ottakaa aikaa ja puhukaa vaikka psykologille tai ystävälle. Älkää tunteko häpeää siitä, mitä toinen tekee! Kiltteys pois. Sanokaa asianne mutta älkää jääkö vatvomaan tai väittelemään. Joskus sitten kaukana tulevaisuudessa antakaa anteeksi. Eli ette anna asian enää vaivata teitä. Jos on pakko kiusaajan kanssa olla samassa työpaikassa -empä osaa neuvoa. Sinnittely ei kannata mutta aina ei ole mahdollista lähteä. Ratkaisuja on niin paljon kun on ihmisiä. Rakastakaa itseänne!

SIsukas

Ex-Pomo narsisti! AA toivottavasti kolahtaa jossain vaiheessa kuten itse sanoit ”paha saa palkkansa!”

Työtön

Kuninkaallinen esimies☹️