Yrittäjä, freelancer, pätkätyöläinen - meitä kaikkia yhdistää työn epävarmuus ja työn tekeminen työn saamiseksi. Vaihtelevista työtilanteista keräämme kokemusta ja kestävyyttä, jotka muovaavat meidät arvokkaiksi ammattilaisiksi.

Tällä hetkellä suurin osa kollegoistani ja tuttavistani työskentelee jollain tavalla keikkaillen. Meitä on erilaisia ja eri asioista motivoituvia persoonia. Joukkoon mahtuu kirjoittajia, meikkaaja-maskeeraajia, kampaajia, valokuvaajia, kouluttajia sekä ravintola- ja rakennusalan ammattilaisia.

Kaikille meistä keikkaluontoinen työ ei ole valinta, vaan ainoa vaihtoehto. Silti näen ympärilläni olevissa ihmisissä yllättävän paljon yhdistäviä tekijöitä. Ensinnäkin kaikki ovat alallaan hyviä elleivät erinomaisia. Tuskinpa kukaan enää uudelleen keikkailijaa palkkaisi ellei tämä osoittautuisi keikan arvoiseksi.

Keikkatyötä tekevälle kehittyy eräs valtava etu ja ominaisuus, josta on hyötyä työssä kuin työssä ja jota uudet työtilaisuudet aina vain vahvistavat: sosiaalisuus. Se toki ilmenee meissä eri tavoin, yksi voi läpättää leppoisasti vaikkapa puuron eri koostumuksista kun taas toinen kuuntelee sujuvasti, sinne tänne myöntyvästi murahdellen. Keikkatyöläisen lähellä on usein mukava olla.

Erityisesti yksi ammattiryhmä loistaa ihmisläheisyydessään kodikkaan lyhdyn lailla –  luovuutta ja empatiaa säteilevät meikkaajat. Meikkaaja-maskeeraaja työskentelee kirjaimellisesti iholla, minkä lisäksi hän muokkaa sitä, millaisena itsemme näemme. Tässä ammatissa on paljon vastuuta ja valtaa.

Kaikki tuntemani meikkaajat ovat hyvää seuraa, mielenkiintoisia juttukavereita ja he vaistoavat herkästi asioita. Ei ole sattumaa, että monet heistä ovat kiinnostuneita mystiikasta, yliluonnollisesta ja henkisistä arvoista. Vaatii valtavasti henkistä voimaa olla kerta toisensa jälkeen lähes kiinni vieraissa ihmisissä. Eräs ystäväni sanoo, että jotkut asiakkaat imevät energiaa ja toiset antavat sitä. Näin syntyy tasapaino, jonka ansiosta työtä jaksaa vuodesta toiseen.

Taidokkaan toimittajan kanssa taas tulee juteltua niin intensiivisesti, että luurangot hiippailevat kaapista ihan huomaamatta. Eikä se edes harmita jälkikäteen.

Juuri totesimme kollegan kanssa ravintolassa, kuinka parhaat ravintolakokemukset alkavat asiantuntevan ja lämpimän tarjoilijan tapaamisesta. Mikä olisi kylmän arjen keskellä mukavampaa kuin istua viihtyisässä paikassa, jonka henkilökunta arvostaa aidosti asiakkuuttasi. Tarjoilijan kohtaaminen saattaa olla ainoa mukava kontakti, jonka ihminen kokee koko päivänä.

Keikkatyöläinen ottaa homman haltuun, vaikka on ensimmäistä kertaa uudessa ympäristössä. Keikkatyöläinen hoitaa joustavasti hätätilanteet ja viime hetken paikkaukset. Keikkatyöläinen kartuttaa kokemustaan jokaisella keikallaan. Keikkatyöläinen saattaa startata epämukavuusalueeltaan kerta toisensa jälkeen. Keikkatyöläinen on korvaamaton.

 

 

Kommentit

Minttu

Keikka töihin valmis

Lisää uusi kommentti