Työpäivän aikana sitä helposti unohtaa itsensä. Ihan ne itsestäänselvimmätkin terveysasiat lipsuvat, kuten nyt vaikka hengittäminen.

Kun työ on kovin kiireistä ja stressaavaa tai toisaalta kiinnostavaa ja mukaansavievää, voivat tietyt asiat unohtua sen alta.

Oma ergonomiani kärsii työssä päivittäin. Kirjoitan työkseni ja mitä syvemmälle tekstiin menen, sitä enemmän kasaan vajoan fyysisesti. Havahtuessani tekstin syövereistä, löydän usein itseni pienestä mykkyrästä, jossa ei varmasti kulje sen enempää happi kuin verikään.

Aloitan aina kirjoittamisen selkä suorana istuen, mutta alas vain lysähdän, kun kovasti keskityn. Olen harkinnut seisomapistettä, mutta sijoitus siihen on kynnyksen takana, kuten itsensä työllistäjällä niin moni muukin asia.

Stressin ja joskus vain keskittymisen vuoksi hengittelemme usein kovin pinnallisesti. Kehottaisinkin keskittymään säännöllisesti kunnolliseen, rauhalliseen palleahengitykseen. Varsinkin, jos kärsit päivän mittaan ahdistuksesta, turvotuksesta, väsymyksestä ja päänsäryistä.

Pinnallinen hengitys on monen tiedostamaton vaiva, joka voi aiheuttaa koko joukon oireita, jotka johtuvat yksinkertaisesti hapenpuutteesta. Jos tunnistat hengityksesi nousevan vain rinnan kohdalta, siirrä se suosialla alas vatsaan asti. Tähän asiaan joudun nykyään itse keskittymään säännöllisesti.

En pidä jalottelutaukojakaan niin usein kuin pitäisi. Istuminenhan on uusi ”kansantauti” joka aiheuttaa kaikkea selkävaivoista ja ”pannaripepusta” aina verenkierron ongelmiin.

Suurin päivittäiseen olotilaani vaikuttava tekijä silti lienee ravinto. Syön työpäivän aikana todella epäsäännöllisesti. Aamiainen menee vielä sujuvasti, mutta sen jälkeen vatsani näkee vain kahvia ja satunnaisia hiilariherkkuja.

Työskentelen useimmiten yksin, joten lounaalle ei tule erikseen lähdettyä. En voisi myöskään kuvitella alkavani valmistaa lounasta kesken työpäivän. Niinpä syön kunnon lounaan vain, jos olen varannut itselleni jotain valmiiksi. Surullisen usein ensimmäinen kunnon ateriani on perheemme ilta-ateria.

Turha lienee siis ihmetellä päivittäisiä energianotkahduksia ja iltaruoan jälkeen iskevää koomaa.

Kehuja annan itselleni työajan liikkumistavoista. En koskaan käytä autoa tai taksia. Kuljen tapaamisiin ja työtapahtumiin julkisilla ja kävellen. Mahdollisimman paljon kävellen. Kävelen myös aina puhelimessa puhuessani.

Yksin työskentelevän haasteena voivat olla myös taukojen vähyys ja jopa liian pitkiksi venyvät päivät. Otamme työn tauottamiseen yllättävän paljon mallia kollegoista. Oma työaikani tosin päättyy aina automaattisesti siihen, kun päiväkotilainen pitää hakea kotiin.

Ai niin! Se vedenjuonti! Miten se voikin olla niin vaikeaa? Miten aikuiselle, suhteellisen normaalin älyn omaavalle ihmiselle voi olla haaste varata työpisteen viereen iso astia nestettä, jota hörppiä pitkin päivää? Niin se vain on. Nytkin naputtelen tässä täysin kuivahtaneena, vaikka vasta selvisimme hurjista helteistä.

Tätä täytyy liian usein muistuttella itsellekin, mutta oma  terveys on tärkein työkalumme. Eikä sen vaaliminen työpaivän aikana ole vaikeaa.

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti