Epäusko omiin kykyihin iskee kaikkiin aika ajoin. Kun kartoitat osaamistasi, muista huomioida kaikki hyvät ominaisuutesi.

Voi luoja! En osaa tätä! Jumitan työprojektissa ja jokainen näppäimistön painallus nakertaa itsetuntoani hiukan enemmän. Olen uupunut ja stressaantunut eikä aivoistani saa enää enempää irti.

Tämä on niitä päiviä, kun tekee mieli nostaa kädet näppikseltä ja pyytää jotakuta potkaisemaan minut palliltani ja hankkimaan tilalle jonkun pätevämmän.

Ehkä kaikista tuntuu joskus samalta. Että nyt se tapahtui, osaamiseni raja ylittyi. Olen täynnä vanhentunutta tietoa ja hyödyttömiä taitoja, joiden avulla olen joten kuten raahautunut tähän asti työuraani.

Onneksi tämä menee yleensä ohi. Työelämässä on silti lukemattomia tilanteita, joissa epävarmuus omista kyvyistä kasvaa valtavaksi vuoreksi, jolle ei kulje hissiä. Sen huipulle täytyy kavuta kynnet verillä, etsien jostain voimaa huitoa tieltään esteiksi asettuvat tuomitsevat ajatukset.

Työtehtävien lisääntyminen tai työpaikan hakeminen ovat hetkiä, jolloin oma osaaminen on viimeistään punnittava. Täytyy kartoittaa kokemus ja taidot, raapia kokoon niitä hyödyllisiä, hedelmällisiä ja positiivisia piirteitä. On toki tarpeen myös rehellisesti hyväksyä omat heikkoudet.

Kuulun siihen ryhmään, jonka on todella vaikea hahmottaa omaa osaamistaan. Pessimistinen perfektionisti, jolle mikään ei koskaan riitä.

Tämän(kin) vuoksi on korvaamattoman tärkeää saada palautetta. Ihan mistä vain; pomoilta, kollegoilta, asiakkailta, yhteistyökumppaneilta ja lähimmäisiltä. Osalle meistä on kaikkein haastavinta huomata ja hyväksyä omat taitomme.

Teen keikkatöitä useammalle taholle, ja luojan kiitos, saan tietyiltä ihmisiltä usein palautetta. Se todella auttaa saamaan asiat perspektiiviin, kun epävarmuuden tuulet ovat viedä mennessään.

Tiedän kuitenkin että positiivisen palautteen anto ei varsinaisesti edelleenkään kuulu kulttuuriimme. Moni meistä ei saa mitään mistään koskaan. Liian moni puurtaa yksin omassa kuplassaan, jonka seinät ovat huurtuneet ja jonka ulkopuolelle ei enää näe.

Omia hyviä puolia kannattaa kaivella ihan itsetunnonkin vuoksi. Huomioimme työelämää ajatellen usein perinteisiä työelämätaitoja kuten oman alan tietotaidon, teknisen osaamisen sekä vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaidot.

Itsetuntemusta ja -arvostusta varten meidän tulisi kartoittaa myös muita kykyjämme.

Onko esimerkiksi vanhemmuus saanut minusta irti uusia puolia? Olenko oppinut hermojen hallintaa, diplomatiaa tai vaikkapa valmistamaan allergiavapaita lastenruokia, joita pystyy melkein syömään?

Olenko kasvanut parisuhteessani hyväksi kuuntelijaksi tai vahvistunut itsenäiseksi erosta? Koenko polttavaa intohimoa paperinukkeharrastustani kohtaan?

Jos muistan kaikkien Temptation Island Suomen räävittömimpien pariskuntien nimet, eikö se tarkoita että omaksun hienosti tietoa minua kiinnostavista aiheista?

Arkisen elämämme tiedot ja taidot kertovat meistä lopulta paljon enemmän kuin koulutodistukset tai työhakemukset. Armollisuus itseä kohtaan kasvaa, kun oman osaamisen näkökulmaa välillä laajentaa.

En edelleenkään osaa referoida viiden sivun materiaalista minuuteissa 1000 merkin pätkää, mutta pystyn parantamaan pipin pusulla ja taikomaan naamiaisasun vanhasta pyyhkeestä ja pätkästä serpentiiniä.

 

Voitolla työhön -blogin kirjoittaja on vaihtelevissa keikkatöissä kannuksensa ansainnut ja kirjoittamisesta virtaa imevä ikuinen pätkätyöläinen.

Lisää uusi kommentti