Unettomuus on terveysriski. Se lisää muun muassa sydän- ja verisuonitautien sekä aikuistyypin diabeteksen riskiä. Vaikuttaako keikkatyö sinun nukkumiseesi ja unirytmiisi?

Sekä lyhentynyt että pidentynyt yöuni on epäterveellistä. Esimerkiksi 10 maassa 35 327 henkilölle yhdestä yöstä tehty kyselytutkimus osoitti, että 32 % vastaajista kärsi unettomuudesta kyseisenä yönä. Vähintään kolmena yönä viikossa ilmenevästä unettomuudesta kärsii joka viides aikuinen. Arviolta 3 % aikuisista ja 15 % nuorista kärsii liikaunisuudesta.

Unettomuusoireesta kärsivistä aikuisista 62 % sairastaa jotakin mielenterveyden häiriötä, 25 % on terveitä ja 12 % sairastaa unettomuutena ilmenevää unihäiriötä. Liikaunisista 47 % oireen taustalla on mielenterveyshäiriö, tavallisimmin jokin masennushäiriö.

Miten unettomuutta hoidetaan?

Unettomuus on häiriötila, jossa pääasiallisena vaivana on nukahtamisen vaikeus tai unesta kesken herääminen ja unessa pysymisen vaikeus. Uneton ei virkisty unestaan vaan kärsii väsymyksestä. Se, että ei ehdi tai halua nukkua tarpeeksi, ei ole unettomuutta. 

Liikaunisuus tarkoittaa poikkeavaa uneliaisuutta. Liikaunisuus on häiriötila, jossa pääasiallisena vaivana on liiallinen väsymys. Liikauninen ei virkisty nukkumastaan unesta, vaikka se on kestoltaan normaalia pitempi, ja kärsii uneliaisuudesta.

Niin unettomuuden kuin liikaunisuuden syy on tunnistettava ja hoidettava asianmukaisesti. Lääkkeettömät hoidot ovat ensisijaisia pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsivien hoidossa.

Myös säännöllinen elämänrytmi voi auttaa. Lyhyet (10‒20 minuutin) ja ajoissa (kello 12 ja 15 välillä) nukutut päivätorkut usein virkistävät, mutta  pitkät tai liian myöhään nukutut päiväunet väsyttävät ja voivat haitata nukkumista seuraavana yönä.

Miten sinä nukut?

 

Lähde: Sydänliitto

Lisää uusi kommentti