Vaikka takatalvi painaa päälle, kevät on pian täällä. Teiden sulaessa myös renkaiden vaihto tulee ajankohtaiseksi. Muista, että myös keikkatyöläinen voi auttaa sinua vaihtamaan renkaat.

Talvirengaspakko on Suomessa joulukuun alusta helmikuun loppuun. Silti kesärenkaiden vaihto kannattaa ajoittaa siten, ettei teiden liukkaudesta ole enää vaaraa.

Renkaiden vaihto tulee usein yllättäen – kun kelit vaihtelevat ja töissä on muutenkin kiireistä. Silloin onkin oiva mahdollisuus kääntyä keikkatyöläisen apuun. Säätiedotuksia on hyvä seurata tarkasti ennen renkaiden vaihtoa.

Nastarenkaita saa käyttää 1.11.–31.3. – ja keliolosuhteiden mukaan myös ajankohtaa aiemmin tai myöhemmin. Kitkarenkailla saa ajaa ympäri vuoden, mutta käytännössä se ei kannata. Kesällä lämmin tienpinta kuluttaa kitkarenkaiden pintaa nopeasti eivätkä renkaiden ajo-ominaisuudet ole tällöin riittävät.

Vaihda renkaat uusiin ajoissa

Nastarenkaiden käyttöikä on keskimäärin noin kolme talvea. Renkaiden urasyvyyden pitää lain mukaan olla vähintään 3 millimetriä. Jos kitkarenkaissa on 4 millimetrin ura, pito alkaa olla jo huono etenkin lumisohjossa. Jos renkaista puuttuu kolmasosa nastoista, on syytä harkita uusien renkaiden hankkimista.

Kesärenkaat vasta sitten kun liukkaudesta ei ole vaaraa

Kesärenkaiden vaihtaminen kannattaa ajoittaa niin, että liukkaudesta ole enää vaaraa.

Periaatteessa kesärenkaat on vaihdettava maaliskuun loppuun mennessä tai toista pääsiäispäivää seuraavaan maanantaihin mennessä, päivistä myöhemmän mukaan. Tässäkin takarajassa on kuitenkin otettava huomioon kelivaraus. Jos keli on talvinen tai ajaa pohjoiseen, talvirenkaat kannattaa pitää alla.

On hyvä muistaa, että vanhoja kitkarenkaita ei saa siirtää kesärenkaiksi, koska niiden pito kuivalla tai märällä asfaltilla on kesärenkaita huomattavasti huonompi.

Keikkatyöläisen palkkaaminen on työllisyysteko

Keikkatyö on hyvä tapa työllistää ja työllistyä. Keikkatyötä ostava kantaa kortensa kekoon Suomen työllisyyden eteen.

Keikkatyön tekeminen ja tarjoaminen on nyt tehty erityisen helpoksi Oikotie Keikkatyöt -palvelussa. Siellä keikkatyöntekijä voi kertoa osaamisestaan, hakea työtä ja keikkatyötä tarjoava voi etsiä osaajia tai ilmoittaa keikkatyöpaikasta. Kokeile!

Oikotie Keikkatyöt -palvelun kautta palkatun tekijän vakuutukset ovat kunnossa. Muistathan, että pimeätä työtä tekevän vahinkoja ei korvata.

Näin löydät keikkatyöntekijän

Voit ottaa keikkatyöntekijän helposti ja riskittömästi avuksesi erilaisiin kodin töihin. Renkaanvaihto, siivoukset, lastenhoito, kodin remontointi ja rakennustyöt - kaikkiin löytyy osaaja täältä!

Lisää uusi kommentti