Neli- tai viisikymppisenäkin voi joutua miettimään, mikä minusta tulee isona. Aloita ottamalla asioista selvää.

Kun tein omia uravalintojani alle parikymppisenä, olin todella pihalla. En ajatellut mitään järkevää, kuten tulevan alani tulotasoa, omia kiinnostuksenkohteitani tai etenemismahdollisuuksia. Halusin vain töihin ja äkkiä. Eipä liene yllätys, että en montaa vuotta niissä töissä viihtynyt.

Kaikenlaisia töitä tuli kokeiltua, kunnes tragedia sysäsi minut omalle alalleni. Isäni kuoli. Se pysäytti miettimään, haluanko tuhlata elämääni vihaamissani hommissa. Sain juuri sen verran perintöä, että pääsin vuodeksi keskittymään opintoihin. Löysin oman alani.

Päälle nelikymppisenä moni on muutoksen äärellä. Oma ura tai ala on loppuunkaluttu mutta työvuosia on vielä jäljellä. Nuorena valittu ammatti ei toimi enää. Tapahtuu irtisanomisia, totaalisia väsähtämisiä ja kyllästymisiä. Moni lahjakas ihminen on saattanut pantata todellisia taitojaan vuosikausia. Joillakin siintää uusi ura kirkkaana mielessä, mutta on myös heitä, joilla ei ole vielä hajuakaan, mikä se oma juttu olisi.

Moni meistä mieltää työn sellaiseksi pakkopullaksi, että on vaikea edes kuvitella tekevänsä työkseen jotain mitä rakastaa muutenkin.

Nyt jos koskaan kannattaa suunnata alalle, jonka tuntee omakseen. Useimmilla päälle nelikymppisillä lapset eivät ole enää ihan pieniä ja muutkin osat elämässä saattavat olla jo vakiintuneita. Koulutukseen ja työhön voi panostaa eri tavalla.

Eräs ystäväni odottaa irtisanomistaan ja pohtii kuumeisesti mitä seuraavaksi. Olemme keskustelleet asiasta paljon kaikilta kanteilta. Hänkin haluaisi nyt enemmän omanlaiselleen alalle, luovemmille laineille. Samalla hän haluaisi uuden työn olevan paremmin palkattu ja arvostetumpi. Lisäksi hän haluaisi minimoida stressin määrää.

Kun keskustelemme aiheesta, huomaan, ettei hän ole kunnolla ottanut selvää mistään alasta. Hän miettii vaihtoehtoja erilaisista ammateista maalailemiensa mielikuvien mukaan. Se on tie, joka johtaa pettymyksiin.

Ykkösjuttu onkin oikeasti ottaa selvää asioista. Tätä ei moni tehnyt silloin parikymppisenä, nyt se on tärkeämpää kuin koskaan. Tässä vaiheessa ei pidä haksahtaa trendikkäisiin mielikuviin ja livistää alalle, joka lopulta istuu ihan yhtä huonosti kuin edellinenkin.

Rahankaan ei pidä ohjailla liiallisesti päätöksiä, tuskin ehdit porskuttaa uudella urallasi niin kauan, että palkka kunnolla korvaisi päivittäistä onnettomuutta.

Laajempaa uudelleenkoulutusta harkitsevan kannattaakin tässä vaiheessa testata alan sopivuutta ensin vaikka harjoittelulla tai lyhyellä vapaaehtoispätkällä. Nyt voisi olla myös aika laajentaa horisonttia. Harrastuksesta tai lahjakkuudesta voi oikeissa olosuhteissa luoda myös työtä, jos halua, kanttia ja tukea piisaa.

Olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat viime aikoina aloittaneet alusta itsensätyöllistäjinä. Freelancerina tai keikkailijana voi kätevästi tunnustella maaperää, rakentaa verkostoja ja kartoittaa kysyntää.

Jos oma ala on edelleen täysin hakusessa ja ideat uusista urista vaihtelevat vaatesuunnittelijan ja rallikuskin välimaastossa, kannattaa ihan aluksi ottaa aikaa tutustua itseensä ja todellisiin kykyihinsä.

 

Voitolla työhön -blogin kirjoittaja on vaihtelevissa keikkatöissä kannuksensa ansainnut ja kirjoittamisesta virtaa imevä ikuinen pätkätyöläinen.

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti