Keikkatyö on monelle erittäin hyvä lisätyön vaihtoehto. Mutta miten keikkatyö vaikuttaa henkilön saamiin tukiin, SuoraTyö.fi:n perustaja Jani Laatikainen?

– Esimerkiksi vanhempainvapaalla voi vapaasti työskennellä sunnuntaisin eikä se vaikuta tukiin, koska sitä maksetaan vain ajalta maanantaista lauantaihin. Näin ollen ma-la välille ajoittuva työskentely täytyy ilmoittaa Kelaan. Tällöin vanhempainpäiväraha maksetaan työskentelypäiviltä minimimääräisenä eli  23,73 euroa vuonna 2017. Mikäli päiväraha on laskettu tuon vähimmäismäärän mukaan, keikkatyö lisää aina ansiota, Jani Laatikainen valottaa.

Oikotie Työpaikkojen Keikkatyöt tekee yhteistyötä SuoraTyö.fi:n kanssa. Tutustu palveluun ja ilmoittaudu keikkatyön hakijaksi tai teettäjäksi.

Miksi keikkatyö?

Keikkatyönä tekemäsi ja teettämäsi työ on merkityksellistä.

Keikkatyö on mukavaa ja joustavaa.

Keikkatyö sopii kaikenikäisille.

Keikkatyöllä voi saada mukavasti lisäansioita tai sillä voi työllistää itsensä kokopäiväisesti.

Keikkatyössä päivät ovat vaihtelevia ja saat kokemusta ja näkemystä omalle työurallesi.

Työllistämällä vaikka vain keikkaluontoisesti kannat kortesi kekoon Suomen työllisyyden parantamiseksi.

Tiesitkö, että Keikkatöiden kautta tilattu työ on kohtuuhintaista ja monista kotona tapahtuvista töistä saa kotitalousvähennyksen? Varmista vähennyskelpoisuus osoitteesta www.vero.fi

Tiesitkö, että lastenhoitajasi on aina vakuutettu, kun palkkaat hänet Keikkatöiden kautta? 

Unohda harmaa työ. Mikäli jäät kiinni harmaasta työstä tai harmaan työvoiman käytöstä, siitä voi seurata jopa rikossyyte.

Jos palkkaat pimeästi mikään vakuutus ei korvaa, jos keikkatyössä sattuu vahinko tai onnettomuus. Esimerkiksi jos pimeästi palkattu rakennusmies tekee vesivahingon laatoittaessaan kylpyhuonettasi, kotivakuutus ei korvaa vahinkoa!

 

 

 

 

 

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Roskapostiesto
13 + 0 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.