Tero Jalava työllistyi keikkatyöhön SuoraTyön kautta. Upea saari Inkoossa teki Teroon suuren vaikutuksen ja hän päätti jäädä.

Marine Jacobshamn Inkoossa on ollut Tero Jalavan työpaikka ja koti kesäkuusta 2017 lähtien. Nuorempana rakennusalan koulutuksen saanut Tero kunnosti saarella kesän aikana paikkoja ja ympäristöä, maalasi ja rakensi uutta – paikan omistajan Kari Koranderin palveluksessa. Toiminta on nyt jatkunut harjoittelijana elämysmatkailun puolelle.

– Työskentelin yli 20 vuotta lastensuojelussa seikkailu- ja elämysohjaajana sekä perhetyöntekijänä. Kun toimenkuva muuttui ja työ alkoi olla iltapainotteista, päätin irtisanoutua. Jatkuva iltatyö ei ole perheelliselle sopivaa hommaa, Tero Jalava kertoo.

Tero on aina ollut käsistään kätevä ja kaikenlaiset rakennus- ja remonttityöt ovat olleet miehen sydäntä lähellä. Kun mahdollisuus keikkatyöhön inkoolaisessa saaressa tuli eteen, Tero ei aikaillut vaan päätti muuttaa saareen.

– Vaikka muutto Inkoon saareen voi tuntua monen mielestä haasteelliselta, niin minun tapauksessani se on toiminut hyvin. 9-vuotias tyttäreni on viettänyt paljon aikaa kanssani saaressa, koska työnantaja on tarjonnut minulle tämän mahdollisuuden. Joustava työaika ja upea saaristoluonto ovat sopineet tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni paremmin kuin hyvin, Tero kiittelee.

Hyviä kokemuksia keikkatyöstä

Terolla ei ole Oikotie Keikkatyöt -palvelusta muuta kuin hyvää sanottavaa. Palvelu tekee yhteistyötä SuoraTyö.fi:n kanssa, jonka kautta hoituvat kaikki lakisääteiset maksut ja velvoitteet, myös palkanmaksu.

– Myös siskoni tekee keikkatyötä hoitoalalla Oikotie Keikkatyöt -palvelun kautta, joten kynnys palvelun kokeilemiseen oli matala, Tero juttelee.

Tero Jalava pohtii nyt tulevaisuuttaan elämysmatkailu edellä. Hän on hankkinut Marine Jacobshamniin jo sup-lautoja ja järjestänyt saarella vieraileville monenlaista ohjelmaa, suppailun lisäksi muun muassa voimannuttavaa valokuvausta, yhdessä keskustelua nuotiolla jne. Tero on tehnyt saarelle myös petanque-kentän.

– Elämysmatkailua voi tehdä melkein missä tahansa ja mihin vuodenaikaan tahansa. Kaunis saaristoluonto on jo itsessään elämys. Selvittelen nyt erilaisia mahdollisuuksia itseni työllistämiseen seikkailu- ja elämysyrittäjänä täällä Marine Jacobshamnissa, sillä puitteet ovat täällä mitä parhaimmat, Tero Jalava kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Terolle jäi saarikesästä lämpimästi mieleen asiakkaiden lisäksi myös saaren pitkäaikaisasukkaat, joita hän auttoi monissa rakennus- ja remonttitöissä. Tiiviissä yhteisössä ja saariolosuhteissa yhteistyössä on erityistä voimaa.

 

 

Lisää uusi kommentti

CAPTCHA
Roskapostiesto
11 + 5 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.